Rikkaat palkkasoturit: Suomen eliitti asuu kuplassa

Mikko Heikka
Mielipide 7.4.2012 08:00

Rikkaista on tullut palkkasotureita, jotka tekevät työtä vasta muhkean stay-sopimuksen jälkeen, kirjoittaa Mikko Heikka.

Italia on ollut vuosikymmenien ajan sosiaalisen pääoman laboratorio. Amerikkalainen yhteiskuntatieteilijä Robert Putnam kiinnitti 1990-luvulla huomiota siihen, että luottamuksen ja sosiaalisen pääoman määrä vaihteli voimakkaasti maan eri osissa. Hän havaitsi, että Pohjois-Italian vakaus ja taloudellinen vauraus perustuivat vahvaan luottamukseen ja toimivaan kansalaisyhteiskuntaan. Alueen asukkaat olivat kiinnostuneita politiikan asiakysymyksistä, ja johtajat olivat suhteellisen rehellisiä. Ihmiset luottivat toisiinsa, osallistuivat hallintoon ja olivat halukkaita tekemään poliittisia kompromisseja. Etelä-Italia puolestaan oli alhaisen luottamuksen aluetta. Ihmiset olivat kiinnostuneita politiikan henkilökysymyksistä, johtajat olivat korruptoituneita ja kansalaisyhteiskunta oli huonossa hapessa. Siksi myös talous oli alamäessä ja populistiset virtaukset vahvoja.

Italian jälkeen Putnam siirtyi tutkimaan Yhdysvaltoja. Hänen tutkimuksensa antoivat viitteitä siitä, että luottamus ja sosiaalinen pääoma ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Kansalaisyhteiskunta on murentunut, eriarvoisuus kasvanut ja kansalaishyveet rappeutuneet. Yhdysvalloista on tullut maa, jossa vallitsee – Thomas Hobbesin ilmaisua lainaten – ”kaikkien sota kaikkia vastaan”.

Sosiaalisen pääoman käsite on Putnamin jälkeen levinnyt laajalti yhteiskuntatieteisiin. Putnam on saavuttanut tutkijoiden valtavirran kannatuksen, vaikka jotkut arvostelijat ovat pitäneet ilmaisua ”ihmekäsitteenä”, joka sekoittaa enemmän kuin selventää.

Vahvimmin Putnamia on puolustanut Nobelilla palkittu ekonomisti Kenneth Arrow. Hänen teesinsä luottamuksen voimasta on tullut klassikoksi: ”Voidaan hyvin uskottavasti väittää, että suuri osa maailman taloudellisesta takapajuisuudesta voidaan selittää molemminpuolisen luottamuksen puutteella.”

Arrow on myös korostanut, että lähes kaikissa liiketoimissa on mukana luottamuksen elementti, varsinkin sellaisissa, jotka toteutuvat vasta jonkun ajanjakson jälkeen.

Sosiaalisen pääoman ja luottamuksen merkitys taloudelle on saanut vahvaa tukea sekä tutkimuksista että arkisista kokemuksista. Maailmanpankin tutkimuksissa on todettu, että vain kolmannes pääomakannasta perustuu aineellisiin tekijöihin. Kaksi kolmannesta pääomakannasta perustuu inhimilliseen ja sosiaaliseen pääomaan.

Myös Suomessa on kiinnitetty huomiota luottamuksen ratkaisevaan merkitykseen taloudessa ja politiikassa. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus julkaisi vuonna 2001 Petri Ruuskasen tutkimuksen Sosiaalinen pääoma – käsitteet, suuntaukset ja mekanismit. Se on jäänyt valitettavan vähälle huomiolle. Kirjan oivallukset tuntuvat juuri nyt harvinaisen ajankohtaisilta. Tutkimuksessa todetaan, että vahva luottamus ja sosiaalinen pääoma vähentävät valvontaa ja kontrollia. Luottamus pienentää talouden vapaamatkustajien määrää ja tehostaa informaation kulkua. Luottamus kasvattaa taloudellisen toiminnan ennustettavuutta ja tehokkuutta. Kun osapuolet ovat vakuuttuneita, ettei toiminnan toinen osapuoli ole lähtökohtaisesti petollinen, yhteistoiminnan kitka ja kontrollin tarve vähenevät

Suomi on juuri nyt samassa tilanteessa kuin Yhdysvallat oli Putnamin tutkimusten alkuvaiheessa. Luottamus murenee. Sopimusyhteiskunta on muuttumassa hobbesilaiseksi sotanäyttämöksi. Maan eliitti on rakentanut ympärilleen kuplan, jonka sisällä se toimii omilla säännöillään. Miljoona suomalaista puolestaan elää köyhyydessä, joka periytyy. Taloudellinen eliitti on autuaan tietämätön köyhien asemasta. ”He ovat kohtalonsa ansainneet”, tuntuu olevan yleinen mielipide.

Olisiko Yhdysvaltojen kehitystä voitu kääntää uudelle uralle? Olisiko luottamusyhteiskunta voitu pelastaa? Olisiko maailma toisen näköinen, jos finanssikeinottelu ja petollisuus olisi estetty? Entä Suomi? Voidaanko vääjäämättömältä muutokselta välttyä?

Suomen todennäköisiä suuntia on kaksi. Toinen on hobbesilainen kaikkien sota kaikkia vastaan. Palkkasotilas-identiteetti yleistyy. Johtajat ulosmittaavat toiminnastaan mahdollisimman suuren hyödyn, ja työntekijät ryhmittyvät taistelulippujen taakse. Aulikki Oksasen laulu 1960-luvulta sopii luottamusköyhän Suomen tunnukseksi: ”Ei synny oikeutta ilman taistelua.”

Toista suuntaa on tutkimuksessa kutsuttu amoraaliseksi familismiksi. Yhteiskunta lohkoutuu, pienten ryhmien sisäinen luottamus tiivistyy ja epäluottamus ryhmien ulkopuolisiin toimijoihin lisääntyy. Amoraalinen familismi ylittää myös valtioiden rajat. Eurooppa kadottaa yhteisvastuun. Maahanmuuttajat ovat uhka turvallisille ”perheille”.

Kolmas ja toivottava suunta on luottamusyhteiskunta tai sopimusyhteiskunta. Vanhaan luottamuksen kulttuuriin ei kuitenkaan ole paluuta. Uudenlainen vahvan luottamuksen Suomi on rakennettava alkutekijöistä. Onko meistä siihen? Pahalta näyttää.

Kuvitus Outi Kainiemi.

Keskustelu

On positiivista, että kirkonmies asettuu poikkiteloin nykyistä valtionuskontoamme, taloususkontoa vastaan. Virallisen konsensus-Suomen kritisointi ei näet aiemmin ole sopinut papeille.

Pessimismiin taipuvaisena on nähtävä kolumnin kolmas vaihtoehto mahdottomaksi tavoittaa nykypolitiikan, nimenomaan talouspolitiikan vallitessa.

Toinen vaihtoehto on mahdollinen – kaikkine seurauksineen, hyvässä ja pahassa. Suomessa ollaan tällä hetkellä lähimpänä amoraalista familismia, mutta matkaamme sinnikkäästi kohti ykköstä:

Kolumnin ensimmäinen vaihtoehto on valitettavan todennäköinen. Talouselämä on lumonnut poliittisen johtomme kuvittelemaan, että hyvinvoinnissa olisi kyse vain työn tuottamasta reaalitaloudesta ja sen kasvusta, vaikka on hyvin tiedossa että rahapelit ja johdannaismarkkinat kaikkinensa jyräävät työn reaaliset tulokset rattaisiinsa. Rahalla on näet todellista vastinetta maailmassa alle kymmenyksen verran maailmantalouden kokonaismäärästä. Ja finanssipelit kuppaavat työmme tuloksista katetta tappioilleen.

Se että tällainen absurdi politiikka kerta toisensa jälkeen valitaan edustamaan Suomen kansaa, johtuu siitä, että toisinajattelu tyrkätään marginaaliin, sillä valtamedialla on vahva intressi nykymenon tukemiselle: raha.

Luottamuksen nimissä on aina toimittu silloinkin, kun todellista luottamusta ei kansalta löydy, Suomessa vaikkapa aikanaan suhteessa Neuvostoliittoon. Aivan samalla ajatuksella Saksan, Kongon tai Korean demokraattiset tasavallat o(li)vat demokraattisia valtioita. On ilmeistä, että Suomen nykyinen poliittinen johto yrittää rakentaa edellä kuvatun kaltaista luottamusta kansan keskuuteen – kilpailuyhteiskunnan, loputtoman kuluttamisen ja ikuisen talouskasvun takaamiseksi.

Mitä tämä merkitsee kollektiiviselle psyykellemme? Raadollinen kilpailu, suorituskeskeisyys ja ajan tehokäyttö tuhoavat eivät vain perheet vaan koko kansakunnan nakerrettuaan yksilöt ruumenille.

Haluammeko todella tätä? Uskallammeko myöntää uinuvamme markkinatalouden Höyhensaarilla, vaikka taloudellinen, poliittinen ja virkamiesjohto sekä kaupallinen valtamedia hyvinvoinnin nimissä meille tolkuttavat yhdestä suusta aivan muuta?

Uskaltaisimmeko jopa herätä?

Selvää pässinlihaa. Tyhmät perilliset on suojattava rahalla sukupolvesta toiseen ja näin insestinen regeneraatio etenee.

http://www.ted.com/talks/richard_wilkinson.html
http://www.ted.com/talks/kevin_bales_how_to_combat_modern_slavery.html

Laboratorioita on hähty mm. Neuvostoliiton 70 vuotta kestänyt uuden neuvostoihmisen luominen. Tämä uusliberalistinen komminismi on kokeiluna vielä tuhoisampi ja huomattavasti laajakantoisempi. Ihmisen tyhmyydellä ei ole rajaa.

Juutalaisten menesty perustuu siihen. että he välittävät toisistaan; rikkaammat antavat työtä alemmille. Meille ei yhteisöllisyys enää käy, kun sosse ja viranomaiset hoitavat suvun ja naapurien tehtävät. Media tuputta vääriä elämänasenteita ja ay-terroria ylläpitävät estävät heikomman ammattitaidon omaavan työllistymisen, kun pitäisi heti maksaa ammattimiehen palkkaa ym. Syitä on monia. Katsokaa menestyksen mallia omista lestatoilaisista: kaikki puuhavat jotakin, käyttävät toisten lestain palveluksia, lapsia on paljon, lapset on kasvatettu hyvin. Jospa kirkonmiehet lopettaisivat maaiilman syleilyn ja saarnaisivat hyviä tapoja, ahkeruutta, vastuun ja velvollisuudentunnetta ym.

”Eurooppa kadottaa yhteisvastuun. Maahanmuuttajat ovat uhka turvallisille ”perheille”.”

Eikös sitä vastuuta Kreikan veloista kanneta ihan ylen määrin? Kreikkalaisilla on aikamoinen ihmistulvaongelma myös. Heikka on hyvä ja harjoittaa yhteisvastuuta oman kerhonsa rahoilla. Itse en näe, että tämä tie johtaa muuhun kuin pahempiin pettymyksiin.

Rajat ovat olemassa hyvistä syistä. Ei unohdeta niitä internationaalin puuskassa.

Kaikki wirallinen solidaarisuus on keskitetty Euvostoliiton, Euroopan Yhdysvaltojen pönkittämiseen ja rakentamiseen. Kansalaiset taas eivät tunne mitään velvollisuutta tuota eliitin projektia kohtaan. Tämä on syvin jakolinja, johon tietenkin liittyy samaisen eliitin hyvävelikerhojen mahdollistama omien etujen kahmiminen. Ei esim Liliuksen 60 miljoonaa ”bonus” €uroa ollut mikään sattuma, vaan johdonmukainen tulos noudatetusta politiikasta. Jonka vastustaminen taas on tietysti ”populistista”.

Menossa on aivan vastaava yhteisen omaisuuden ryöstö kuin Neuvostoliiton pesänselvittelyjen yhteydessä.

Eliitti toimii Suomen kansaa ja valtiota vastaan sallimalla lainmuutokset. Pääomat karkaavat veroparatiiseihin ja yhteiskunnan tulo pohja sortuu. Kaikki julistetaan salaiseks. On meneillään ryöstöaalto jossa kahmitaan itselle edut ja rahvas jää heitteille. Kansa sitten vaihdetaan lastaamalla tänne humanitaarisuuden nimissä kymmeniä uusien kansojen alkua tavoittein tehdä Suomesta amerikkalaistyylinen sekakansa vailla yhteistä arvopohjaa. Kun näin on saatu pohja rapautetuksi, vihollisen on hyvä ottaa tämä vastustuksetta. Taustalla on viekkaat aivot ja hyväksikäytettyjä ovat herkkäuskoiset kuten papit.

Kiitos hyvästä artikkelista. Nämä ovat teemoja jotka ovat jääneet hyvin vähälle huomiolle ja on syytä nostaa tapetille. On tietysti hyvin vaikea olettaa kansakuntien kukoistavan ilman sosiaalista pääomaa ja luottamusta. Tietysti luottamuksen rappéutuminen johtaa helposti dystooppiseen yhteiskuntaan ja Siihen Hobbesilaiseen ”kaikkien sotaan kaikkia vasta” . Tällä hetkellä suunta nimen omaan näyttäisi olevan kohti Hobbesilaisuutta , joka periaatteessa tarkoittaisi itsevaltiuuten palaamista. Hobbesin teoria nimen omaan käsitteli kuinka valta tulisi jakaa. ”Kaikkien sota kaikkia vastaan” käsitteli lähinne vain kamppailua vallasta ja korosti että ihminen on luonteeltaan sellainen että se haluaa tuhota muut .Tästä syystä Levithan jota ei kyetä murtamaan koska legitimaatio halita on annetttu kuninkaalle.

Kuitenkin pitäisi tarkemmin määritellä, että miten kyseiset ogelmat esim Suomessa ilmenevät. Mihin perustuu väittämät että luottamusyhteiskunta on murentunut? Onko sitä koskaan edes ollut olemassa? Olemmeko palaamassa takaisin sääty-yhteiskuntaan, jota voidaan pitää luonnollisena tilana? Mikä on valtion ja yksilön vastuu omasta hyvinvoinnista? Mikä olisi paras mahdollinen tapa hallita yhteiskuntia? Oliko vuosikymmenet 50 – 90 vain jonkinlainen poikkeama , jonka voidaan nyt katsoa pättyneen? Kenelle hyvinvointiyhteiskunta lopulta rakennettiin(keskiluokalle) ja kuka sitä lopulta tarvitsee? Kysymyksiä on paljon eikä helppoja vastauksia niihin löydy.

Maapallon väestöstä pitäisi karsia 99% ja loppujen siirryttävä täysin keräily/metsästyskulttuuriin, muuta toivoa ei ole.

Heikka ei ole unohtanut köyhän asiaa. Mutta miten tuossa haiskahtaa populismi.
Todella rikkaita meillä ei ole. Ja ne vähät rikkaat eivät missään kuplassa elä vaan tiukasti työelämässä.

Kun minulla on vähän kokemusta Pohjois-Italiasta niin en nyt viranomaisten ja kansan luottamukseen paljon nojaisi. Siellä on yksinkertaisesti erilainen työmoraali kuin etelässä. Myös Italian suurimmat työnantajat löytyvät pohjoisesta mutta mafia taas etelästä.

Mutta kirkonmiehen tuleekin olla kuin ”Poverello” eli Franciscus Assisilainen, ”Jumalan pieni köyhä”.

Kun emerituspiispan tarkoituksena ilmeisesti on herättää ihmiset edes hetkeksi ajattelemaan mitä ajassa liikkuu, Heikka onnistuu hyvin. Erityisesti yhdistäen muita aikamme yksittäisiä tapahtumia tähän rinnalle saadaan muodostettua entistäkin huolestuttavampi kuva siitä, mikä meitä odottaa.

http://eaglesflysingly.blogspot.com/2012/04/1-1-1-3-vai-666.html

Toivottavasti Heikan kirjoitus omalta osaltaan auttaa estämään tai kestämään moiset tulevaisuudet.

Suomessa rikkaat maksavat oman osansa veroista, ei täällä ole tapana pimittää tulojaan. Tässä vähän haiskahtaa taas perisuomalainen kateus.
Onko työntekijän vika, jos yritys haluaa pitää kiinni työntekijöistä ja tarjoaa etuja? Jokainen voi kohdallaan miettiä mitä itse tekisi tälläisessä tilanteessa.

Heikka on hyvällä asialla kuten kirkonmiehelle kuuluu. Ehkä hän jonkun ajan kuluttua repii ihokkaansa ja muuttaa asumaan rakastamiensa köyhien asuinalueelle.

Varsin helppoa on väittää, että rikkaat elävät kuplassa tai ovat etääntyneet ”oikeasta elämästä”. Varmasti joidenkin kohdalla näin onkin.

Kuitenkin huomattava osa köyhistä elävät myös kuplassa. Heillä on hyvin ylimalkainen tai kokonaan väärä käsitys siitä, miten yhteiskunta ja sen järjestelmät toimii. Luetun ymmärtäminen on puuttellista. Iltapäivälehtien ja nettipalstojen vyörytyksessä he eivät aina hahmota, missä alkaa oma ja missä loppuu yhteiskunnan vastuu.

Köyhyys ei tee ihmisestä jalompaa, tai huonompaa. Eikä rikkaus.

Kiitos Mikko Heikka
Kirjoitit lopuksi: Phalta näyttää. Minä optimistina ajattelin luettuani artikkelin: Hyvältä näyttää! Meistä on siihen. Meistä on uudenlaisen vahvan luottamuksen Suomen rakentajiksi. Sen osoitta artikkelisi sen osoittaa julkinen keskustelu, sitä vie eteen päin arvojohtaminen. Ahneita on aina ollut, mutta hyvä voittaa kestävän kehityksen mukaan.
Matti Nokela
Johdon työnohjaaja CSLE

Kiitos Mikko Heikka
Kirjoitit lopuksi: Pahalta näyttää. Minä optimistina ajattelin luettuani artikkelin: Hyvältä näyttää! Meistä on siihen. Meistä on uudenlaisen vahvan luottamuksen Suomen rakentajiksi. Sen osoitta artikkelisi sen osoittaa julkinen keskustelu, sitä vie eteen päin arvojohtaminen. Ahneita on aina ollut, mutta hyvä voittaa kestävän kehityksen mukaan.
Matti Nokela
Johdon työnohjaaja CSLE

Kiitokset Mikko Heikalle erinomaisesta tiivistyksestä.

Olen pian vuosikymmenen ihmetellyt eri palstoilla kuinka jotkut voivat rikastua pörsseissä vain toisia huijaamalla ja vedättämällä? Siis pelkästään spekulaatioilla. Missä on rehellinen tuotano, jonka ympäristö vielä kestää? Miksi ei lakkauteta pörssejä ja aloiteta samantien Suomesta.

Ennen patruunat perustivat työläisten lapsille kouluja ja toivat sivistystä omalla, ehkä ei niin reilulla tavallaan. Mutta loivat kuitenkin edellytykset rahvaalle päästä eteenpäin. Nyt riistetään se vähä mitä on saatu yhdessä hankittua.

Sivistys ei juhli rahapiireissä, ei vaikka nokkavia ollaankin. Etenkin sydämensivistys puuttuu aivan liian monelta. Olemme pian sodassa kaikki kaikkia vastaan, ikävä kyllä. Ihminen ei opi koskaan.

Osuvaa huomiointia – ja huolestuttavaa.

Tuo ”perhesolidaarisuus”, niin kauniilta kuin se päällepäin saattaakin näyttää on itse asiassa uhka länsimaiselle demokraattiselle yhteiskunnalle.

Paradoksaalisesti(?) perinteisesti heimo- ja perhesolidaarisuudelle pohjautuneet ”arabikevään” valtiot pohjois-Afrikassa pyrkivät henkensä kaupalla kohti demokratiaa – samaan aikaan kun länsimaissa kansalaisdemokratia ja -solidaarisuus murenevat ja tribuu-ajattelu leviää yhteiskunnan joka kolkaan. Moottoripyöräjengeistä liike-elämän johtoon jne.

Jengiytyminen ei olekaan enää vain nuorisoilmiö, vaan keskeinen yhteiskunnallinen trendi. Yleensä on kansakunnan liimana toimineet sodat – ei kai siihen pidä taas joutua?

Suomen eliitti – ml. kirkon ylin hierarkia – asuu paitsi kuplassa myös mahdollisimman kaukana ongelmalähiöistä, jotka ovat syntyneet kupla-ajattelun tuloksena.