Ranskassa kaikki asiat hoidetaan suhteilla

Kun palasin Pariisiin pienen poissaolon jälkeen, oli puhelinlinjani mykkänä. Ei se ollut ensimmäinen kerta, mutta tavallisesti dérangement, häiriö, selviää puhelinsoitolla. Tämä ”häiriö” oli toista maata ja vei lopullisesti toivoni siitä, että järki joskus voittaisi absurdin byrokraattisuuden maassa.

Puhelu palvelunumeroon valaisi, ettei kyseessä ollut häiriö, vaan että olin pyytänyt sulkemaan numeroni. ”Comment?” Miten niin? Olen toimittaja, numero on käyntikortissani ja kaikissa journalistipuhelinluetteloissa. Ei tulisi mieleenkään hävittää työnumeroa. ”Onko laajakaistanne kytketty linjaan?” oli seuraava kysymys. Saattaa olla, mutta nyt puhun vain puhelinlinjasta. ”No, saatte linjan takaisin neljässä päivässä.” Miten niin neljä päivää? ”Ranskassa se on neljä päivää, madame. Piste.”

Viikon päästä soitin toiseen palvelunumeroon, langalla kaksi teknikkoa. ”Tässä on ongelma”, lipsahti toiselta. En saanut tietää ongelman laatua, vain lupauksen linjan avaamisesta. ”Jos ei kuitenkaan onnistu, niin menkää France Télécomin toimistoon.” Ihmettelin, mihin toimistoon. France Télécom on myyty Orangelle.

Postista tupsahti virallinen ilmoitus linjan katkaisemisesta pyynnöstäni sekä huomautuksia varten palvelunumero, johon olin tuloksetta soittanut.

Vastauksessani pyysin avaamaan uudelleen linjan, jonka sulkemista en ollut koskaan pyytänyt. Viikon päästä lähetin saman kirjattuna, mukana kopiot lehdistökortistani, kunnialegioonakortistani sekä hallituksen julkaiseman toimittajaluettelon sivusta, jossa numeroni komeilee.

Kerroin ongelmastani kollegoille. ”Ettekö tunne ketään Orangelta?” oli toimittajien reaktio maassa, jossa kaikki hoidetaan suhteilla. Radiokollega teki salapoliisityötä ja löysi viimein Orangen tiedotusosaston numeron. Puhelun jälkeen hän naputti kertomukseni sähköpostilla lähetettäväksi tekniselle osastolle. Viikon kuluttua uusi puhelu, ja taas sama sähköposti eteenpäin. Lopulta kollega sai yhteydenoton yleisöpalvelusta, joka halusi kertoa, että kyllä vain olin pyytänyt linjan katkaisemista.

Pinnani paloi ja marssin Orangen pääkonttoriin. Lehdistökortilla sain vastaanottovirkailijan antamaan minulle puhelinyhteyden tiedotusosastolle, jossa nimeni jo tunnettiin. Kun kieltäydyin lähtemästä rakennuksesta muuten kuin kantamalla, sain yhteyden yleisöpalveluun, jossa myös nimeni tunnettiin ja ihmeteltiin, ettei linja ollut palannut. Viimein sain sentään tietää, etten minä ollut pyytänyt linjan katkaisua, vaan tepposen oli tehnyt laajakaistafirma.

Kommandokäyntini jälkeen radiokollegani sai puhelun teknisen osaston päälliköltä, joka lupasi tutkia asiaa. Viikon kuluttua ilmeni, että linjan palautus on teknisesti mahdotonta laajakaistan katkeamatta. Samaa väitti myös yleisöpalvelu, joka pyysi minua päättämään, mitä tehdä. Nyt kun olisi hyvä tilaisuus ottaa sekä linja että laajakaista heiltä. Minä taas halusin pitää toisen firman, SFR:n, omistaman sähköpostiosoitteen, joka on kaikissa kirjoissani ja johon saan lukijapalautetta.

Sillä välin löysin ”suhteen” Orangelta. Kuulin, että EU-direktiivin mukaan minun on saatava linja takaisin kahden vuorokauden sisällä ja toisen firman on palautettava laajakaistani.

Siinä vaiheessa jo ymmärsin, että kumpikin firma yritti kaapata itselleen koko paketin. Lähetin taas pyynnön linjan palauttamisesta ja hoksasin lähettää kopion myös Ranskan ulkoministeriölle.