Raivio: Eikö Suomessa tieteellä ole väliä?

Profiilikuva
asiantuntijuus
Teksti
SKnetin toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hallitus ei arvosta koulutusta ja asiantuntemusta, kirjoittaa Helsingin yliopiston kansleri emeritus Kari Raivio puheenvuorossaan. Oletko samaa mieltä?

George W. Bush jää historiaan Yhdysvaltain presidenttinä, joka ei vain jättänyt kuuntelematta tieteen ääntä vaan yritti aktiivisesti vaientaa sitä, jos viesti oli kiusallinen noudatetulle politiikalle. Barack Obama antoi jo kampanjassaan toiveita erilaisesta suhtautumisesta. Presidentti Obaman henkilövalinnat osoittavat, että hän näkee tieteen ja teknologian tärkeäksi ongelmien ratkaisemisessa.

Tuleva energiaministeri on Nobel-palkittu fyysikko, Meren- ja ilmastontutkimuslaitoksen (NOAA) johtaja on ekologian huippututkija ja International Council of Sciencen edellinen presidentti, Valkoisen talon tiede- ja teknologiaviraston (OSTP) johtaja tulee Harvardin yliopiston vastuutehtävistä, talousneuvonantaja on Harvardin entinen rehtori, ja presidentin tiede- ja teknologianeuvostoon kuuluvat nobelisti ja huippugeneetikko. He ovat Kansallisen tiedeakatemian jäseniä, ja heillä on paljon kokemusta tutkimuksen arvioinnista päätöksenteon tueksi.

Talouskriisi, ilmastonmuutos, vaihtoehtoiset energianlähteet ja terveydenhuolto ovat myös Suomen päättäjien päänvaivana nyt ja pitkälle tulevaisuuteen. Pienelle maalle on vielä tärkeämpää olla ajan hermolla ja liikkua tarvittaessa vikkelämmin kuin isommat ja vauraammat maat. Hallituksemme korostaa tutkimuksen, innovaatiotoiminnan ja koulutuksen merkitystä Suomen menestykselle. Kuinka varmistetaan, että yhteiskunnallinen päätöksenteko saa pohjakseen korkeatasoisen ja puolueettoman tieteellisen asiantuntemuksen?

Ministereiltä itseltään ei toki pidä vaatia korkeimman tason akateemista koulutusta. Myöskään valtioneuvoston rakennetta ei ole tarpeen muuttaa, ei ainakaan yhtä kummalliseksi kuin Britanniassa, jossa istuu sekä energia- ja ilmastonmuutosasioihin että innovaatioon, yliopistoon ja osaamiseen (skills) keskittyvä ministeri. Meillä valtioneuvoston kansliassa toimii talousneuvosto mutta tieteellinen asiantuntijataho puuttuu. Suomen korkein tiede- ja koulutuspolitiikkaa linjaava elin on opetusministeriöön liitetty tutkimus- ja innovaationeuvosto, jossa pääministeri johtaa puhetta. Sen jäseninä ovat muut keskeiset ministerit, tiedehallinnon ja etujärjestöjen edustajat sekä koristeena jokunen yliopistojen rehtori ja tutkija.

Neuvosto ei kuitenkaan käsittele ajankohtaisiin poliittisiin kysymyksiin liittyviä tieteellisiä näkökohtia, eikä sillä ole kompetenssia arvioida tutkimustietoa. Sektoritutkimuslaitokset ovat kovin sekalainen joukko, jonka toiminnan ohjauksessa on ilmiselviä ongelmia ja tasossa suuria eroja. Niiden toimintaprofiiliin ei kuulu olemassa olevan tutkimustiedon kriittinen analysointi. Muotiin tulleet ajatushautomot (think tankit) syövät joko puolueiden tai muiden taustaryhmien leipää ja laulavat toimeksiantajansa lauluja.

Pääministerimme lienee aavistellut jonkinlaista ongelmaa, sillä hän on nimittänyt ilmastopoliittisen asiantuntijan, jonka tehtävänä on koordinoida hallituksen ilmastopolitiikkaa ja valmistella ilmastoa ja energiapolitiikkaa käsittelevä tulevaisuusselonteko. Kun Nobel-palkittua fyysikkoa ei maasta löytynyt, tyydyttiin toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon, nimittäin varasijalta vihreiden kansanedustajaksi nousseeseen yhteiskuntatieteiden kandidaatti Oras Tynkkyseen! Hänen tieteellisenä meriittinään on gradutyö aiheesta lihavien representaatio tv-sarjoissa mutta sen lisäksi “laaja sivuaine ympäristöpolitiikasta”.

Eikö puolueettomalle tieteelliselle asiantuntemukselle todella ole mitään käyttöä, kun tehdään Suomen tulevaisuuteen liittyviä tärkeitä ratkaisuja? Sitä kyllä löytyy ainakin kansallisista tiedeakatemioista (Suomalainen tiedeakatemia, Suomen tiedeseura, Teknisten tieteiden akatemia), joita monet maat käyttävät neuvonantajina. Ne valitsevat jäsenensä vain tieteellisen pätevyyden perusteella, eikä niillä ole poliittista agendaa.

Teksti
Kari Raivio
SK 5/2009 (ilm. 30.1.2009)