Koulutuspolitiikka auttaa heikosti elinikäistä oppimista
Elinikäisen oppimisen edistämisen rakenteita ja koulutuspoliittisia strategioita on pohdittu meillä ja muualla 1960- ja 1970-luvuilta saakka.
Kuluneen reilun viidenkymmenen vuoden aikana käsitykset parhaista ratkaisuista ovat muuttuneet useaan kertaan. Näkemykset ovat vaihdelleet tulkinnan tai strategian esittäjän mukaan.
Niistä löytyy kuitenkin kaksi yhteistä asiaa. Toinen on ymmärrys uuden oppimisen välttämättömyydestä läpi elämän, toinen tulevaisuuden osaamistarpeiden tunnistamistarve.
Elinikäisen oppimisen näkökulmasta koulutuspoliittisten ohjelmien ja näkemysten merkittävä ongelma on ollut meillä koko 2000-luvun alun niiden lyhyt aikaperspektiivi.
Pahimmillaan ei ole nähty juuri meneillään ollutta hallituskautta pidemmälle. Samalla on unohdettu elinikäisen oppimisen laajemmat yhteiskunta- ja sivistyspoliittiset lähtökohdat. Sinänsä tärkeät talous- ja työelämälähtöiset koulutuspoliittiset ratkaisut nähdään ensisijaisina. Tosin niissäkin on ollut kyse lähinnä vain sen hetken akuutteihin haasteisiin vastaamisesta.