Presidentin kanslia ja Tarjalandian törkyturvat

Mielipide 3.4.2009 16:20
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Kyllä suomalaisten päättäjien kelpaa, vaikka he eivät sitä itse ymmärräkään.

Lopetin Presidentin kanslia -televisiosarjan seuraamisen jokin aika sitten. Sarjaa mainostetaan poliittiseksi satiiriksi, mutta todellisen politiikan kanssa sillä ei ole aikoihin ollut muuta yhteistä kuin kulissit. Lauantai-iltaisin on parempaakin tekemistä kuin katsella ärsyttävää ylinäyttelemistä ja kuunnella puolituhmia vitsejä.

Kunnon satiiri saattaa päättäjät oikeasti naurettavaan valoon, paljastaa heidän kykyjensä rajat ja poliitikkojen härskeimmät imagotemput. Se vaatii kuitenkin tekijöiltä paljon. Heillä on oltava sekä ajankohtaista sisäpiirin tietoa että yleisempi käsitys siitä, miten poliittinen järjestelmä toimii.

Presidentin kanslian nykyisiltä käsikirjoittajilta tämä tietämys kaikesta päätellen puuttuu, sillä ”satiiri” latistuu siinä lähinnä teinihuumoria muistuttavaksi pilkaksi, jossa kohde ei joudu naurunalaiseksi vaan saa yleisön sympatiat puolelleen.

Niin kauan kuin tv:n ohjelmatuotanto on tätä tasoa, poliitikoilla on kissanpäivät.

Jotain kertoo sekin, keitä meikäläiset ”satiirikot” ottavat pihteihinsä.

Kymmenen vuotta sitten Iltalypsyn hampaissa oli Eeva Ahtisaari, voi hyvänen aika sentään. Nyt on sitten puhemies Sauli Niinistön nuorikon Jenni Haukion vuoro.

Siinä sitä ollaan, oikein poliittisen päätöksenteon ytimessä. Elävä elämä tuo koko ajan tarjottimella
esimerkkejä, kuinka virkamiehet vedättävät meilläkin johtavia ministereitä mielin määräin. Siinä olisi aineksia vaikka minkälaiseen vallankäytön parodiaan, mutta katsojille tarjotaan sen sijaan törkyistä tilannekomiikkaa puhemiehen perhe-elämästä.

Ja pahimpiinkin rimanalituksiin löytyy aina vakioveruke. Julkisuuden henkilöiden pitää kuulemma kestää kaikenlaista.

Somaa onkin kuulla se juuri Presidentin kansliasta vastaavien suusta.

Heiltä itseltään rohkeutta löytyy tasan tarkkaan sen verran kuin puskasta ampumiseen vaaditaan. Sarjan käsikirjoittajien oikea henkilöllisyys on tarkoin varjeltu salaisuus.

Sen voisi vielä ymmärtää, jos tarkoitus olisi suojata poliittisesti arkojen tietojen lähteitä, vaikka silloinkin se olisi luultavasti hätävarjelun liioittelua.

Tässä tapauksessa se osoittaa vain, etteivät tekijät kehtaa itsekään seisoa typerän alapäähuumorinsa takana.