Pornon jälkeen seuraava nettihitti: Suomen Kuvalehden arkisto?

Mielipide 15.5.2009 15:00

Mistä olisit valmis maksamaan verkossa?

Idea uutisten maksullisuudesta netissä on tehnyt paluun. Lisää rahaa kaipaa tällä kertaa mediamoguli Rupert Murdoch, joka aikoo laittaa Wall Street Journalin sivuston maksulliseksi.

Koto-Suomessakin mietitään monessa yhtiössä, miten journalismilla netissä voisi päästä voitolle. Mutta on sitä ennenkin netin kanssa oltu mediataloissa ihmeissään.

Tomi Lindblom väitteli tänään uusmedia-aiheesta. Hänen väikkärinsä Uuden median murros Alma Mediassa, Sanoma Osakeyhtiössä ja Yleisradiossa 1994-2004 avasi silmäni.

Verkkomedian alalla tekniikka on kehittynyt, mutta muuten taitetaan peistä samoista aiheista kuin viimeiset 15 vuotta: liikkuvaa kuvaa ja mobiilia on kiva kokeilla, mutta mistä tulot? Mainoksista? Sisällön myynnistä?

Lindblom sanoo ääneen sen, minkä moni tietää kantapään kautta. Netin perusuutissisällöstä on käytännössä mahdotonta saada tuloja. Rahastamistakin on yritetty, Suomessa Helsingin Sanomat ja Yhdysvalloissa New York Times ovat kokeilleet maksullisia saitteja.

Mutta ei hätää, jossain se raha liikkuu. Noin 70 prosenttia verkon sisältötuloista on peräisin – yllätys yllätys – pornosta. Tässäkö ratkaisumalli suomalaisillekin mediafirmoille? Päivän uutiset ja uusimmat filmit samasta palvelusta sopivaa korvausta vastaan.

Mitä tämä tarkoittaa Suomen Kuvalehden tapauksessa? Meille ovat monet ehdottaneet, että olisivat jopa valmiita maksamaan SK:n laajasta arkistosta verkossa. Arkistot ovat sellainen palvelu, josta saattaisin itsekin maksaa – ja itse asiassa maksankin, Helsingin Sanomien tilaukseni yhteydessä.

Entä jos Suomen Kuvalehti siis toisi koko 93-vuotisen arkistonsa hyvällä hakutoiminnolla varustettuna verkkoon? Onko kiinnostuneita, ja mikä olisi sopiva hinta?

Kertokaa, hyvät lukijat, millaisista nettipalveluista olisitte valmiita maksamaan? Musiikista (Itunes, Spotify), kavereista (Facebook) vai kenties omien kuvien jakamisesta (Flickr).

Entä journalismi? Uutisista, laajoista reportaaseista, lehtien arkistoista?

Jos Tomi Lindblomin tutkimuksesta voi jotain oppia, se on, että käymme tätä samaa keskustelua todennäköisesti seitsemän vuoden päästä uudestaan.

P.S. Lindblomin tutkimuksesta saa myös kiintoisan näkökulman siihen keskusteluun, onko Yle netissä liian vahva. ”Uusi media” on ollut Ylen strategiassa isossa osassa vuodesta 1996 – siis 13 vuotta! Ja nyt siitä jeesustellaan.