Pienyrityksillä liian kivinen taival Suomessa

SK:n toimitus
Mielipide 26.9.2009 10:00

Huippukeskittymien merkitystä on ylikorostettu.

Taloudellinen kasvu on alkanut saada outoja piirteitä, joista näkyvin esimerkki on suurimmaksi osaksi julkisin varoin ylläpidetyt huippuosaamiskeskittymät. Huippu-sanan käyttö on menettänyt merkitystään. Sitä on käytetty lähes kymmenen vuotta keskittymisten organisoinnissa – ilman merkittävää tulosta.

Yhteistyö yritysten kesken ei tarvitse tällaisia keskittymiä kuin poikkeustapauksissa, neuvotteluapuna alkavien ja tietoja janoavien yrittäjien ensiaskeleille.

Kokenut yrittäjä tietää, missä kotinurkilla tai maailmankolkassa on sopiva kumppani perustamaan yrityskonsortio yhteisen tuotteen läpiviemiseksi. Vain hän tietää, milloin on vaihdettava suuntaa, jos liikevaihtoa ei ala kertyä riittävästi.

Kokonaan toinen asia on esimerkiksi Tekesin ja joskus Finnveran rahoitus yrityksen tuotekehitykseen ja kansainvälistymiseen. Bisnesenkelit ovat tehneet suurtyön yritysten rahoittajina ja osakkaina.

Globalisaatio-sanalla tarkoitan tässä vain kansainvälistä kauppaa. Se edellyttää, että kukin maa on aktiivinen ja pyrkii olemaan eturivissä kansainvälisesti ja pitämään maansa budjetin kunnossa. Talousteoria voi teknologisen muutoksen avulla selittää, että nykyinen kansojen keskinäisriippuvuus jouduttaa taloudellisten sokkien siirtymistä maasta toiseen nopeasti. Aikaa olisi kuitenkin ollut Suomellakin reagoida ripeästi. Ottakaamme siis mahdollinen oppi talteen Yhdysvalloista ja aloitetaan pienyritysten renessanssi. Viennin hiipuminen yllättää vielä suomalaiset.

Kun maailmantaloudessa yritysten tuotteiden valmistusprosessit ovat siirtyneet Aasian maihin, on se lisännyt dramaattisesti lähtömaan työttömyyttä ja sitä myötä talouden peruselementtien, kuten hyvinvoinnin taseen alijäämäisyyttä. En ekonomistina pidä sanasta halpatyövoima, koska se luo itselleni mielikuvia työvoiman väärästä käytöstä ja alipalkatusta työstä. Jos noiden maiden ihmiset saavat itselleen roposia tarpeeseensa, olkoon se hyväksyttävä syy.

Suomi on pieni maa, jolla ei olisi varaa jättää työntekijöitään heitteille ja ulos hyvinvoinnin renkaista. Työn tuottavuus on yksi merkittävimpiä kansantalouden kasvun lähteitä. Maahamme on jäänyt suuria, tyhjiä teollisuushalleja, joihin kunnat olivat satsanneet.

Maailman maiden on nyt toimittava aluksi itsenäisesti. Niiden on panostettava infrastrukstuuriin, työllistettävä ihmisiä ja sen jälkeen sopivassa vaiheessa rymäytettävä uutta teknologista tuotevalikoimaa maailmankaupan hyllyille globaalisti.

Vielä muutama vuosi sitten yritysten osuus bruttokansantuotteesta oli lähes 50 prosenttia. Progressiivinen verotus laimensi sopivasti tuloeroja ja loi mahdollisuuden julkisen sektorin hyvinvoinnin jakamiseen, lähes oikeudenmukaisesti.

Sitten alkoi tapahtua: kansainvälinen kauppa hiipui ja työttömien määrä on noussut pian yli pienen maan kestokyvyn. Köyhyydestä on tullut kestopuheenaihe, jota on tutkittu jo kauan, mutta vasta nyt sen merkitys tajutaan. Tähän olisi syytä liittää globaali ongelma.

Tuntui uskomattomalta lukea maaninkalaisen mikroyrityksen kivikkoisesta polusta Suomessa. Rahoitusta ei tullut julkisilta rahalaitoksilta, joten perhe pani kaikki omat rahansa yritykseen ja siirsi tuotannon Bangokiin. Markkinat aukenivat Yhdysvalloissa. Suomessa on jäljellä pieni konttori, josta johdetaan ja valvotaan kenkien valmistusta ja myyntiä.

Miksi Suomesta ei riittänyt rahaa tällaiselle mikroyritykselle? Yksi julkinen raha olisi poikinut Suomen kansantaloudelle moninkertaisen rahamäärän. Joskus mielettömyydet opettavat meitä ajattelemaan ja sen jälkeen toimimaan.

Teksti Pirjo Koivukangas

Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori, terveystaloustieteen dosentti ja Onesysin toimitusjohtaja.

Keskustelu

Penyrityksille ei niiden kasvuvaiheessa löydy riskirahoittajaa, jos yrityksen toiminta jotenkin poikkeaa tavanomaisesta ja tutusta. Pankit eivät ota tarpeeksi suurta riskiä, pääomasijoittajat lähtevät mukaan vain jos yrityksellä on pitkä positiivinen kassavirtahistoria, TE-keskusten ynnä Finveran puuhastelussa on monesti nollasummapelin maksu; ollaan tekevinään päätöksiä, mutta tehdään ns. nahkapäätöksiä, joiden seurauksena asiat eivät etene ja hankkeet kuihtuvat jha happanevat.

Valtiovallan taholta toimesta pitäisi luoda todellinen riskirahasto, joka sijoittaa pitkällä jänteellä uusiin riskihankkeisiin. Miksi tämä ei ole jo tapahtunut? Viesti on ainakin annettu poliitikoille, mutta he nähtävästi ymmärtävät kovin vähän yrittäjän arkielämän realiteetteja.

Maailman maiden on nyt toimittava aluksi itsenäisesti. Niiden on panostettava infrastruktuuriin, työllistettävä ihmisiä ja sen jälkeen sopivassa viheessa rymäytettävä uutta teknologista tuotevalikoimaa maailmankaupan hyllyille globaalisti.
Voi saatana.