Peura ajovaloissa

Olen osannut odottaa julkisuutta - enkä kuitenkaan ole.

Profiilikuva
julkisuus
Teksti
Leena Sharma
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Olen työskennellyt toimittajana yli 20 vuotta. Tämän kevään aikana olen muuttunut pari kertaa uutisten tekijästä uutisten kohteeksi.

Julkisuus ei ole tullut puun takaa, olen osannut odottaa sitä – enkä kuitenkaan ole osannut.

En ole koskaan työskennellyt viihdetoimittajana, mutta olen säälinyt kollegoita, jotka joutuvat kysymään julkisuuden henkilöiltä heidän yksityisimpiä asioitaan. Oletko eronnut, juotko liikaa, miltä nyt tuntuu kun läheinen kuoli? Ammatillisestikin on kiinnostanut, miten noin vaikeista haastatteluista selviää. Pitääkö ensin kysyä lämmittelykysymyksiä ja iskeä vasta sitten se ikävin pöytään – ai niin, käytätkö muuten viagraa?

En ole koskaan miettinyt, mitä vastaajan päässä tapahtuu. Nykyään mietin, suutarin lapsella on kengät.