Perusteet ontuvat valtion virastojen siirroissa

SK:n toimitus
Mielipide 18.10.2009 13:01

Lääkelaitos pitäisikin siirtää Espooseen tai Vantaalle, kirjoittaa Hanna-Leena Hemming.

Alueellistamista – valtion virastojen siirtämistä pois Helsingistä – perustellaan ylevillä tavoitteilla, kuten alueiden tasapainoisella kehittämisellä, työllisyyden tukemisella maan eri osissa sekä valtion toimintojen liiallisella keskittymisellä pääkaupunkiseudulle, lähinnä Helsinkiin. Perusteet eivät ole kestäviä.

Vikaan mennään jo siinä, että perusteluista ensin jätetään pois taloudelliset seikat – hyöty ja säästö. Kuitenkin juuri taloudellisiin syihin ollaan valmiita jopa tarvittaessa vetoamaan. Huomiotta jätetään myös inhimilliset haittavaikutukset, joita siirto työntekijöille aiheuttaa.

Kun nykyiset alueellistamistavoitteet lyötiin lukkoon vuonna 2007, kasvoi maamme bruttokansantuote 4-6 prosentin vuosivauhdilla. Tilanne on nyt muuttunut olennaisesti. Nopeasti velkaantuneen valtion rahoja ei tule käyttää virastojen siirtelyyn paikasta toiseen tai edes moisen suunnitteluun ilman selkeitä todisteita suunnitelmien kannattavuudesta koko maan taloudelle.

Työllisyyden tukemisen on viisasta, mutta keinojen on oltava todellisia.

Räikeä esimerkki ontuvasta alueellistamisesta on lääkelaitoksen siirto Kuopioon, jota oikeuskanslerikin kritisoi. Oikeuskanslerin mukaan päätöksen valmistelu oli hätiköityä, tieto sovellettavista säännöksistä puutteellista, eikä päätöksen valitusmahdollisuuksista kerrottu.

Tapaus ei herätä luottamusta alueellistamisen perusteisiin.

Alueellistamisen tavoitteita työllisyyden lisäämisestä ja alueiden tasapainoisesta kehittämisestä ei täytetä valtion virastoja siirtämällä.

Verrattuna alueelle lankeavaan hyötyyn, pakkosiirrosta aiheutuvat kustannukset ovat suhteettomat. Saman summan sijoittaminen muuhun alueen kehittämistä ja kilpailukykyä edistävään toimintaan poikisi todennäköisesti tuplasti enemmän työpaikkoja. Valtion virasto ei tuota kunnalle edes yhteisöverotuottoa. Siinä, missä uuden yritystoiminnan vaikutukset kertautuvat välillisen kasvun ja elinvoimaisuuden kautta uusina työpaikkoina, valtion virastolla ei tämänkaltaisia vaikutuksia ole.

Alueen todellista työllisyyttä ei myöskään lisää, että siirrettävän viraston työntekijät tuodaan usein viraston mukana – vasten tahtoaan. Yhden virkamiehen mukana seuraa perhe; lapset sekä korkeasti koulutettu puoliso, jonka mahdollisuudet löytää koulutustaan vastaavaa työtä juuri viraston sijoituspaikaksi valitussa kaupungissa ovat rajalliset, elleivät olemattomat.
Korkeasti koulutetun valtion virkamiehen puoliso on nimittäin usein itsekin korkeasti koulutettu.

Alueellistamisen peruste, jossa vedotaan valtion toimintojen liialliseen keskittymiseen pääkaupunkiseudulle, ei vakuuta. Vaikka jättäisimme huomiotta päivänselvän hyödyn, jota keskittyminen virastoille tuottaa, perustuu väittämä keskittymisestä työpaikkojen absoluuttiseen määrään, eikä suhteellisuuteen, kuten olisi ymmärrettävämpää. Helsingissä valtion osuus työpaikoista on 11,7 prosenttia, Espoossa 6,9 ja Vantaalla vain 4,3 prosenttia. Vertailun vuoksi todettakoon, että Kuopiossa valtion osuus työpaikoista on jopa Helsinkiä korkeampi 12,1 prosenttia. Jyväskylässä määrä on 10,5 prosenttia ja Turussa 10 prosenttia.

Tämä asettaa kyseenalaiseksi perusteet, joilla lääkelaitos siirrettiin Kuopioon.

Kuopiossa on enemmän valtion työpaikkoja kuin Helsingissä, mutta alueiden tasapainoiseen kehittämiseen vedoten laitos siirrettiin Kuopioon. Vai olivatko Kuopion tapauksessa syyt sittenkin taloudellisia? Jos näin on – ja uutisoinnin perusteella näin tosiaan oli – ehdotan, että harkintaan otetaan lääkelaitoksen siirtäminen Espooseen tai Vantaalle. Tai tehdään vertailulaskelmat tulevien siirtosuunnitelmien osalta ainakin näiden kuntien suhteen.

Espooseen ja Vantaalle alueellistettaessa inhimillisiä haittavaikutuksia työntekijöille ei syntyisi, siirto olisi varmasti kustannustehokkaampi ja alueellisen tasapainonkin vaatimus täyttyisi.

Teksti Hanna-Leena Hemming

Kirjoittaja on kokoomuksen kansanedustaja Espoosta.

Keskustelu

Jotenkin valtion virastojen siirtämistoimissa ja -politiikassa on hivenen samanlaista juonnetta kuten oli 30-luvulla Neuvostoliitossa käynnistyneissä etnisissä väestönsiirroissa.
Sisäinen poliittinen tarkoitushakuisuus oli varsin selkeä, ainakin jälkeen päin ja ulkopuolisisista katsojista nähden. Aikalaisille siirtojen tarkoitus ei aina ollut selkeä, tai niistä poliittisista syistä vaiettiin. Kuten Suomessakin näyttäisi nyt tapahtuvan.

Näin pienessä maassa, missä aika ja teknologia on supistanut välimatkat lähes olemattomiin, on hyvin vaikea ymmärtää miksi näitä väestönsiirtoja tehdään.
Mitkään muut seikat eivät näiden virastojen välttämättömiä siirtoja näyttäisi tukevan.

Ellei näillä siirroilla sitten pyritä jonkinlaiseen vaihtokauppa-aspektiin (kompensaatioon), puolueiden ”ääniharavien” Uudellemaalle muuttojen johdosta?