Perus-Suomi – maa, jonne kukaan ei halua matkustaa

Se tuli nyt sitten todistetuksi, ettei Suomen vetonaulaksi tarvita enää koulusurmia. Monsieur Timo Soini saa houkutelluksi meille asti saman määrän uteliasta ulkomaista mediaa ihan ilman ruumiita. Poliittisia ruumiita toki tuli senkin edestä.

”Sinäkin, Brutukseni!” ihmetteli eurooppalainen media. Pitikö Suomen todellakin profiloitua Jean-Marie Le Penin, Jörg Haiderin ja Geert Wildersin tavoin? Tosin heti perään monet lehdet myönsivät, ettei Soini kuulu tähän äärioikeistosakkiin.

Sen sijaan EU-vastaisuus yhdistää heitä kaikkia. EU-häirikkökaartiin tuli siis yllättäen vahvistusta mallimaasta, joka on aina ennen eleettömästi pitänyt oman tonttinsa kunnossa tekemättä itsestään sen kummempaa numeroa.

Ranskassa Suomi sai imagotappion television iltauutisissa, missä silmien eteen levitettin maa, jonne ei taatusti kukaan haluaisi lähteä. Kuvissa ei näytetty mitään nättejä pohjoismaisia blondeja tai edes modernia yleiskuvaa Helsingistä. Ehei, vaan uutisiin oli kaivettu kaikki kliseet rotusortajista, ylipainoisista ja jopa vähän omituisen näköisistä Pohjolan asukkaista. Kaiken kruunasi stand up, jonka toimittaja oli tehnyt, kuinkas muuten, Nikolai-nimisen paatin edessä. Sillä vahvistettiin käsitys siitäkin, että olemme venäjänsukuista kansaa.

Mutta jo ennen Soinin estradille astumista ehti Pohjolan ainoa euroryhmän maa erottautua EU:ssa melkoiseksi besserwisseriksi. Se oli ensimmäinen yllätys talouskriisin alkuvaiheessa. ”Mitä, eikö Suomi olekaan solidaarinen?” kyseltiin aluksi Brysselin käytävillä. Enää sitä ei ole ihmetelty pitkään aikaan, vaan nykyään Saksa-Hollanti-Suomi kirjoitetaan tiukasti yhteen kuin yhdyssana.

Persujen pelossa kai sekin saatiin aikaan, sillä tuskinpa meidän olisi muuten ollut viisasta profiloitua julkisina tiukkapipoina. Alkuperäinen EU-politiikkamme pitää läheiset yhteydet tärkeisiin pääkaupunkeihin ja vaikuttaa asioihin kulisseissa antoi meille pitkään niin pohjoisessa kuin etelässäkin arvostetun rakentajan roolin, jossa oli hyvä hoitaa myös omat asiat. Nyt otimme kirjanpitäjän ja oppimestarin roolit, jotka suuri Saksa olisi kyllä kyennyt kantamaan julkisesti yksinkin.

Tähän Suomen uuteen rooliin on Soini vaalituloksineen ollut täältä katsottuna eräänlainen jatkumo, joka on vain vienyt asiaa paljon pitemmälle: Ei lisäapua enää minnekään! Huomioitiin, että Soini sai vetää kaikkia kuin pässiä narussa. Muutkin euroänkyrämme pääsivät täällä nimeltä framille, muun muassa valtakunnan virallinen vastarannankiiski Erkki Tuomioja.

Näiden ja markkinoiden puristuksessa puoluejohtajat latelivat latteuksiaan. Paljastui, että johtajuuden puute on meilläkin yhtä suuri ongelma kuin nykyään liian monissa EU-maissa. Ei löytynyt oikein ketään jyrähtämään, ettei nyt ole syyttelyn aika, kun talo palaa! Vaan että on sekä Suomen että Euroopan etu hoitaa asiat mahdollisimman nopeasti niin, että euroalue pelastuu. Että on turha uskotella sellaista, mikä ei ole vapaiden rahamarkkinoiden maailmassa mahdollista.

”Rakentavaksi änkyräksi” itsensä ristinyt Mari Kiviniemi oli pahin esimerkki rohkean johtajuuden puutteesta. Kun hän vielä venkoili EU:n vakausrahaston takuista kryptisillä lausunnoillaan, Jyrki Katainen antoi jo tilanteesta suoraselkäisempiä arvioita. Ja Portugalin paketin tullessa eteen Budapestissa Kataiselta löytyi todellista johtajuutta sen ensi hetkestä lähtien. Nyt jos koskaan sitä johtajuutta tarvitaan.

Jälkiviisaana veikkaan, että jos kepu olisi valinnut Matti Vanhasen seuraajaksi selkeäsanaisen ja rohkean Sirkka-Liisa Anttilan, puolue olisi välttynyt katastrofilta.

Uskomattominta vetoapua poliitikkomme antoivat Soinille munkkilatinallaan ERVV:stä ja EVM:stä. Sellaisilla höpinöillä ei ainakaan Ranskassa kukaan poliitikko uskaltaisi hirttää itseään. Siihen oli kansalaisten liian helppoa lisätä EVVK.

Kirjoittaja on MTV3:n uutisten Pariisinkirjeenvaihtaja, joka hoitaa myös EU-asioita.