Pekkala: Elämää suuremmat aukiolot

SKnetin toimitus
Mielipide 26.11.2008 13:11

Kaupan aukioloajoissa on kyse siitä, miten kuluttajia voisi palvella paremmin. Alustava linjaus ei toteutuessaan murra suomalaista elämänmuotoa eikä yhteiskuntarakennetta.

Kirjoitus on Suomen kaupan liiton toimitusjohtajan Juhani Pekkalan kolumni, joka julkaistaan tämän viikon Suomen Kuvalehdessä (SK 48/2008, ilm. 28.11.2008). Poikkeuksellisesti kirjoitus julkaistaan kokonaan SK:n verkkopalvelussa. Voit kommentoida tekstiä tässä blogissa.

Hallituksen iltakoulu linjasi viime viikolla, että kaupat voisivat olla sunnuntaisin auki ympäri vuoden. Uusi liikeaikalaki sallisi myös täysin vapaan aukiolon alle 400 neliön ruokakaupoille.

Erikoistavarakaupat ja yli 400 neliön kaupat voisivat olla auki sunnuntaisin kello 12 eteenpäin. Yritysten ja työntekijöiden kanta on se, että kauppoja on turha avata alle kuudeksi tunniksi. Alun perin hallitus on esittänyt neljän tunnin sunnuntaita.
Hallituksen peruslinjaukset ovat merkittäviä, vaikka yksityiskohdissa on vielä paljon sopimista.

Merkittävää on myös se, että esityksen takana on työntekijöitä edustava Pam ja työnantajia edustava Suomen kaupan liitto. Kirjoitan tässä myös omassa asiassani, koska olen Kaupan liiton toimitusjohtaja.

Työmarkkinaosapuolilla on siis asiasta yhteinen näkemys, ja sopimuksesta pidetään kiinni. Periaatteessa kauppa on sitä mieltä, että aukioloaikoja ei pitäisi rajoittaa mitenkään. Se olisi tasapuolisinta, koska sääntelyllä ei vaikutettaisi kilpailutilanteeseen.

Esitykset uusista aukioloajoista ovat tulossa eduskunnan päätettäväksi ensi helmikuussa. Laki tulisi voimaan sen jälkeen.

Nyt suuret kaupat voivat olla sunnuntaisin auki touko-elokuussa ja marras-joulukuussa. Alle 400 neliömetrin kaupat voivat tehdä kauppaa sunnuntaisin ympäri vuoden.

Takaisin peruskysymykseen. Tuntuu siltä, että kaupan aukioloajat ovat elämää suurempi asia Suomessa. Vaikka yhteiskunnan rytmi ja kulutustottumukset muuttuvat, kaupan aukiolo on kuin tabu, johon ei saa koskea. Keskustelu nostaa pintaan tunteet ja ennakkoluulot.

Aukiolokeskustelussa sekoittuvat lähes kaikki asiat perheiden yhteisestä ajasta, kasvatuksesta, uskonnosta ja kulutuskriittisyydestä lähtien.

Tietenkin kauppa on yksi kaikkein tärkeimmistä ja näkyvimmistä toimialoista. Jos kaupat ovat auki, ihmiset ovat liikkeellä. Kauppa rytmittää arkea ja viikonloppuja.

Tästä huolimatta kaupalle ei pidä antaa liian suurta merkitystä – eikä vastuuta.

Peruslähtökohta pitäisi olla, että asiakkaat ja perheet menevät ostoksille silloin, kun se heille parhaiten sopii. Kauppiaat tuntevat asiakkaansa ja tietävät, milloin he ovat liikkeellä. Eduskunta ja työmarkkinajärjestöt tuntevat asiakkaiden liikkeet huomattavasti heikommin.

Yhteiskunnan rytmi muuttuu kohti 24/7-yhteiskuntaa, jossa palveluja käytetään muulloinkin kuin normaaleina virastoaikoina. Tälle trendille ei voi mitään. Vaikka kaupat eivät olisi auki, kuluttajat voivat vierailla verkkokaupoissa milloin haluavat. Sitä ei voi kukaan estää.

Kirkko on huolestunut sunnuntairauhan rikkoontumisesta ja miettinyt myös jumalanpalvelusaikojen siirtoa.

Edelleen sunnuntaiaamuna isot kaupat ovat kiinni. Kirkkorauha on otettu huomioon, samoin lauantain saunarauha.

Tässäkin maailma on muuttunut; kirkkoon pääsee muulloinkin kuin sunnuntaiaamuisin. Saunassa on jo totuttu käymään milloin vaan.

Aukiololinjaus on merkittävä, mutta voi olla, että viiden vuoden kuluttua se tuntuu riittämättömältä. Verkko ja muut innovaatiot ajavat sääntelyn ohi. Luovat yritykset löytävät aina uusia malleja, joita voidaan kokeilla ja joilla vastataan asiakkaiden tarpeisiin.

Koko aukiolokeskustelun omituisin piirre on ollut se, että kaikkien muiden puolesta on jaksettu puhua ja perustella, mutta asiakkaat ovat jääneet taka-alalle. Heitä vartenhan kaupat ovat auki, ja he pitävät kaupat pystyssä. Heidän rahoillaan maksetaan kaupan henkilöstön palkat, kaupan kulut ja investoinnit.

Koska asiakkaat eivät ole vielä päässeet keskustelun ytimeksi, se todistaa, että Suomella on vielä pitkä matka palveluyhteiskunnaksi. Parannusta on tapahtunut paljon, mutta matkaa on kuljettavana.

Kauppojen laajentuva aukiolo on myös hyvä uutinen Suomen kansantaloudelle. Se tuo pelkästään ruokakauppaan tuhat henkilötyövuotta lisää. Jos talous ei aivan romahda, erikoiskauppaan voi tulla saman verran lisää.

Jos ensi vuoteen osuu paljon lomautuksia ja irtisanomisia, voi ostovoiman kasvu hyytyä, joka taas vaikuttaa kaupan kannattavuuteen. Se vaikuttaa työllisyysnäkymiin.

Kaikesta huolimatta aukiolojen laajentaminen on paras työllisyysuutinen pitkään aikaan.

Kauppa ei ole ollut yksimielinen aukioloista. Pienet erityiskaupat pelkäävät, että ne eivät pysty pitämään kauppaa auki yhtä pitkään kuin suuremmat ketjut. Varsinkin sunnuntaityö on kallista.

Suuri huolenaihe on ollut myös kauppakeskusten ”pakkoaukiolo”. Pienet pelkäävät, että he eivät voi pitää kauppaa kannattavasti auki yhtä pitkään kuin koko kauppakeskus on auki.

Kauppakeskusyhdistys on jo ilmoittanut, että keskukset voivat joustaa ainakin sunnuntain aukioloissa. Se on hyvä, sillä pienet myymälät tuovat oman lisänsä keskusten palveluihin.

Pienet kaupat ovat lähteneet siitä, että niiden asema säilyy parhaiten silloin, kun aukioloa, erityisesti sunnuntain aukioloa rajoitetaan.

Toivotaan, että pienemmät kaupat pystyvät kehittämään sellaisia konsepteja, jotka perustuvat vielä enemmän palveluun, tuotevalikoimaan ja asiakassuhteisiin kuin aukioloon. Asiakkaan näkökulmasta ne ovat olennaisia asioita.

Yleensä kilpailu paranee vapauksilla, ei rajoituksilla.

Kansainväliset esimerkit kertovat, että erikoiskaupat menestyvät juuri siksi, että voivat olla auki myöhemmin kuin muut. Maailmalta tiedetään jo esimerkkejä, joissa nuoriso käy iltaisin kaupoissa katselemassa tuotteita ja ostavat ne sitten verkosta. Kauppa muuttuu näyteikkunaksi. Tämä trendi tarjoaa uusia mahdollisuuksia ainakin suuremmissa kaupungeissa.

Kauppa on suurimpana palvelutoimialana se, jonka rakenteen päälle kehitetään uusia palveluita. Ne voivat olla rahoitusta, postia, ravintoloita, hyvinvointia. Siksikin on järkevää, että kauppojen aukiolo on mahdollisimman vapaata. Se antaa mahdollisuuksia uusille ideoille ja ajatuksille.

Suomalainen keskustelu on ongelmakeskeistä. Seuraavina kuukausina käydään suurta keskustelua siitä, mitä ongelmia kaupan laajentuva aukiolo aiheuttaa.

Olisi virkistävää, jos voitaisiin samalla myös keskustella siitä, mitä vaihtoehtoja se tuo kuluttajalle ja miten se parantaa kauppojen mahdollisuuksia kehittää uutta liiketoimintaa.

Ne olisivat raikkaita avauksia taantumaan liukuvassa Suomessa.

Kirjoittaja on Suomen kaupan liiton toimitusjohtaja, joka on aikaisemmin toiminut päätoimittajana eri medioissa.

Teksti
Juhani Pekkala
SK 48/2008 (ilm. 28.11.2008)

Keskustelu

Joopa joo.niin se suomessa menee,herrat ja liitot määrittää miten kauppa pitäis käydä.mutta kauppias tekee sitä omilla rahoilla ja tulis vaan säilyttää yrittämisen vaopaus olis pitänyt olla ajat sitten.

Voi Voi. Olen odottanut palvelevaa kauppaa. lihatiskiä, kalatiskiä, tuoretta leipää, kunnon ruokaa, mutta ei vieläkään vuonna 2008. Marketit ovat isoja kioskeja, joista asiakas poimii epäterveellistä ruokaa. Ensin palvelu, please, sitten vasta aukiolojen laajentaminen.

voi voi? no ainakin minun lähimarketissani helsingin kalliossa (vallilan rajalla) on erinomaiset liha- ja kalatiskit. jospa ne olisivat sunnuntaisinkin auki, niin söisin terveellisemmin ja paremmin myös sunnuntaisin.

Mikseivät valtion ja kunnan virastot ole auki sunnuntaisin.Entä terveyskeskukset.Kaikki vaan auki ympäri vuoden jotta saa palvelua ja vapaapäivät kiertämään.Tallailijan mielestä voisi syödä terveellisemmin,jos kauppa on auki sunnuntaina.Siellä on kyllä ihan samaa lihaa lauantaina.Kukaan palvelua haluava ihminen,jolta olen kysynyt haluaako hän myös palvella sunnuntaina,ei ole halunnut missään tapauksessa.
Kaupan tehtävä on tuottaa voittoa,siitä on kysymys, eikä palvelusta.Ilmeisesti liikevaihto kasvaa sunnuntaiaukiolon ansiosta,mutta jos ruokakaupan myynti kasvaa,niin suomalaiset lihovat,vai ostavatko kalliimpaa ruokaa sunnuntaisin.

”Kaupan aukioloajoissa on kyse siitä, miten kuluttajia voisi palvella paremmin”, aloittaa Pekkala. Onko kauppapalvelun riittämättömyys todellakin jokin yhteiskunnallinen puute? Ei ole!

Sen sijaan esimerkiksi lasten kasvava levottomuus on oikeasti huolestuttava kehityssuunta. Kuusivuotiaatkin voivat nykyään olla niin vaikeita, että tarvitaan henkilökohtainen avustaja estämään heitä karkaamasta kavereiden päälle. – Yksittäisissä tapauksissa voi olla monenlaisia syitä, mutta yleinen, opettajien toteama levottomuuden kasvu vain vajaan kymmenen vuoden sisällä? Yksi selitys voi olla jatkuva meno ja meteli television ja pelikoneiden ruuduilla, toiseksi arvelen tuota Pekkalan mainitsemaa trendiä kohti 24/7 mallia, jolle muka ”ei voi mitään”.

Vastoin Pekkalan vähättelyä, on todellinen ongelma, että yhä useammilta perheiltä tai ihan vain kahdelta rakastavaiselta taikka lentisporukalta katoaa viikkorytmi ja mahdollisuus yhteiseen aikaan. Pekkala pilkkaa, että asiasta on tehty elämää suurempi kysymys. On se ainakin kauppoja suurempi. Tarvitaan myös päivähoitoa, julkista liikennettä, siivousta. Seuraavaksi nousee vaade saada leipomot ja valmisruokateollisuus ympäriviikkoisiksi.

”Kauppiaat tuntevat asiakkaansa ja tietävät milloin he ovat liikkeellä”, kirjoittaa Pekkala tarkoittaen, että kauppiaat valitsevat itse parhaat ajat. Pari lausetta aiemmin hän kirjoitti ”Jos kaupat ovat auki, ihmiset ovat liikkeellä”. Hän ei maininnut, että liikkeelle lähtöä vauhditetaan myös lehtimainoksin, joissa tarjoillaan erityisiä sunnuntai-alennuksia.

Tämä mahdoton into sunnuntai-aukiolojen lisäämiseen ei voi johtua pelkästään hartaasta halusta palvella kuluttajia paremmin. Väitän, että kyse on pyrkimyksestä saada tilat ja laitteistot tehokkaampaan käyttöön, muussakin elinkeinoelämässä.

Palvelutyönantajien uusi puheenjohtaja muutama vuosi siten jo lipsautti, että pyhätyökorvaukset tulisi poistaa. Hänellä oli hellyttävä esimerkki eduista, joita siitä seuraisi. Useammat ruokaravintolat voisivat olla auki sunnuntaisin, (sunnuntaivapaiden!) perheiden iloksi. Esimerkki on samanlainen, jolla avattiin pää kauppojen pyhäaukiololle: Kyläkaupoista aloittamalla saatiin Suomen keskustakin avauksen taakse.

Väitteeni numero kaksi on, että tässä on kyseessä salaliitto, herttaisista kyläkaupoista ja ruokaravintoloista kohti mahdollisimman laajaa 24/7 mallia nimenomaan matalapalkka-aloille. Etelärannassa tuskin itselle suunnitellaan keskeytymätöntä kolmivuorotyötä.

’Rajoitukset’ kuulostavat ikäviltä, ’vapaus’ kauniilta. Mutta ei siitä pääse mihinkään, että yhteiskuntaa on kehitetty juuri pakoilla ja rajoituksilla. Kiellettiin lapsityövoiman käyttö, ja rajoitettiin työaikoja, vapaan sopimusoikeuden vastaisesti. Säädettiin oppivelvollisuus ja pakotettiin kunnanisät palkkaamaan kätilöitä, vastoin kuntien itsehallinnon periaatetta. Sitten tuli pakko ottaa vakuutuksia ja käyttää turvavyötä. Kilpailuvirasto vahtii haukkana kartelleihin viittaavia vapaita sopimuksia. Uudempia rajoituksia on kohdistettu mm. kansalaisten vapauteen tupakoida, ilotulittaa, ostaa aseita ja pitää hallussaan lapsipornoa, vaikka kaikkien näiden vapauttaminen voisi vilkastuttaa elinkeinoelämää.

Vastuullisilla poliitikoilla on nyt todellinen mahdollisuus vaikuttaa yhteiskuntakehityksen suuntaan. 24/7 malli palveluille ei ole mikään luonnon laki. Pekkala viittaa verkkokauppaan kuin mörköön. Miksi? Sehän on muita haittaamaton tapa asiakkaan tehdä tilauksia vaikka öisin. Asiakaspalvelija tarttuu sitten tehtävään ihmisen fysiikalle paremmin sopivaan aikaan, päivänvalolla.

Pekkala ehdottaa huolestuneille ja rasittuneille pikkukauppiaille ”sellaisia konsepteja, jotka perustuvat vielä enemmän palveluun, tuotevalikoimaan ja asiakassuhteisiin kuin aukioloon”. Miksei sama ehdotus sovi isoille kaupoille? Siitä vaan kohti raikkaita avauksia! Oma ehdotukseni on verkkopalvelussa tehdyn tilauksen mukainen valmis kassi, jonka saa noutaa ohikulkiessaan seuraavana päivänä vaikkapa kello viisi.

Kyllä olen sitä mieltä,että myös isot kaupat saavat olla auki.Miksi en saa 2000 luvulla Suomessa samaa palvelua,
kuin muualla.

Palveluyhteiskunnassa olisi suotavaa kysynnän ja tarjonnan kohtaavan aidosti kuluttajien ja kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi niin kaupan kuin yhteiskunnallisten palveluidenkin osalta.
Sääntelytaloudessa joku muu kuin kansalainen itse päättää omista lähtökohdistaan haluaako käydä marketissa tai asioida virastossa tai maksaa muusta palvelusta.

Mies on käynyt kuussa ikuisuus sitten ja Suomessa lakiteitse säädellään alle tahi yli 400 neliöisten kauppojen aukioloista.
Meillä taitaa olla näköalaton puuhastelukultuuri vallasssa ; tehdään asioita oikein, mutta tehdäänkin vääriä asioita….

Hallåå !
Saa herätä ihan aikuisen oikeisiin debatteihin !

Luuleeko joku, että sunnuntaisin saisi parempaa palvelua? Mitä kauppoja nyt manataan auki? Prismoja, Ideaparkkeja, Citymarketteja, muutamia keskustojen tavarataloja?
Niiden, joka toivovat saavansa sunnuntaina tuoretta, vastatoimitettua lihaa ja hyvää palvelua kannattaa lotota. Onnistusmisprosentti lienee sama.
Tavarat toimitettaisiin lauantaina ja myyjien määrä on pidetään sunnuntaisin huomattavasti arkea pienempänä. Luurankomiehityksellä yksilöllistä apua tuskin saa, ellei mene vähän ennen sulkemisaikaa. Kun ketjut lanaavat volyymillaan pikkukaupat nurin (myyjien palkkakustannukset/m2-suhde), ei tilanne ainakaan parane.

Kaikki vapaaksi. Kysyntä ohjaa tarjontaa – ne kapat ovat auki, joissa k’äy asiakkaita sunnuntaina. Ne eivät, joissa ei käy. Toki kauppakeskusten ’pakkoaukiolot’ eivät ole mistän kotoisin. Vapaus täytyy olla. Kauppias päättäkööt itse (eikä esim keskusliike tai kauppakeskus).

Vapauden kautta syntyy vastuta. Simple as that.

Kuka laskisi mikä vaikutus on sunnuntai- ja iltatunneilla ruuan hintaan? Seitsemän päivän myynti kahdeksan päivän kuluilla.Palvelu on kadonnut marketeista,koska henkilökunta on jaettava seitsemälle päivälle.Kaikilla on pakastimet ja jääkaapit joten ei tule säilymisongelmaa. Sunnuntai olisi hyvää aikaa perheen yhdessäololle. Mitä maksaa bonuskortien ylläpito? Oliskohan edullisinta alentaa hintoja heti eikä kuukauden kuluttua.

Juhani Pekkala oli oikeassa kun arveli keskustelun keskittyvän siihen, mitä ongelmia vapaammista kaupan aukioloajoista voi syntyä. Me suomalaiset olemme melko lahjakkaita kehittämään ongelmia niistäkin asioista, joissa ei ongelmia ole. Mikähän niissä kaupoissa on nyt niin erilaista kun paperitehdas, palokunta, poliisi, sairaala, VR, linja-autot, taksit, voimalaitokset, ravintolat, huolto(liikenne-)asemat jne, jne toimivat yötä päivää myös sunnuntaisin. Näidenkin toiminnassa on vissiin kysymys siitä, että työllä ja sen tuloksilla on kysyntää. Samoin lienee kauppojenkin osalta. Ellei ole kysyntää, niin ei isonkaan kaupan kauppias pidä ovia auki vain siksi, että se on mahdollista. Kysynnän ja siten myös kannattavan toiminnan muodostavat asiakkaat, me tavalliset tallaajat eli ns. kuluttajat, jotka ihan itse voivat päättää menevätkö kauppaan tänään, huomenna, sunnuntaina vai joskus muulloin. Palvelun tarjoamisen motiivi syntyy vain tarpeesta eli kysynnästä. Ellei sitä ole, niin poliisikin voi toimia vain valtion virastoissa noudatettavana virka-aikana ma-pe klo 08-16.15.

Minua on koko aukiolokeskeustelun ajan ihmetyttänyt mm. PAMin edustajien puheet siitä, että myös kaupan myyjillä pitää olla vapaa-aikaa ja mahdollisuus viettää perheen kanssa laatuaikaa. Eikö heillä olekaan viisipäiväinen ja enintään 37,5 tuntinen työviikko? Eikö kaupan myyjä osaa luoda laatuaikaa ja seurustella perheen kanssa muulloin kuin sunnuntaina? Tunnen pari myyjää mutta he taitavatkin olla outoja PAMilaisia kun näyttävät pitävän pari päivää viikossa vapaata ja lomillakin ovat kuten muutkin työn raskauttamat. Ajatelkaapa mitä siitä seuraisi jos myös sairaanhoitajat ja lääkärit olisivat yhtä avuttomia kuin myyjät PAMin puheiden mukaan.

Mielestäni niin yhteiskunnalliset kuin kaupallisetkin palvelut pitää mitoittaa ja toteuttaa ensisijaisesti tarpeen ja siten myös kysynnän mukaisesti. Sellaiset palvelut tai toiminnot, joita ei kukaan kaipaa joutavatkin olla lappu luukulla. Mikäli asiakas haluaa ostaa leipänsä tai vaikka jääkaappinsa sunnuntaina ja kauppias haluaa ne hänelle silloin myydä, niin mikä siinä on niin väärin niin väärin? Mikäli seurakuntalainen haluaa mennä kirkkoon vain sunnuntaina klo 10-11.30, niin menköön mutta entä jos hänelle sopisikin tiistai-ilta klo 18.30-20 paremmin? Pitääkö meidän rytmittää ajankäyttömme sen mukaan miten seurakunta haluaa palvelujaan tarjota vai olisiko ajateltavissa, että seurakunta ja kirkko ylipäätään toimii omalla tavallaan ja -ajallaan ja muu yhteiskunta omallaan.