Pastinen: EU:n turvayhteistyöllä vahvat juuret

SKnetin toimitus
Mielipide 31.1.2008 13:45

Halusiko Erkki Tuomioja vesittää EU:n turvatakuut, kysyy suurlähettiläs Ilkka Pastinen.

Teksti Ilkka Pastinen

Sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoman puheenvuoro (SK 2/2008) on ajankohtainen kannanotto keskusteluun valmisteilla olevasta turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta.

Euroopan unionin turvatakeet perustuvat vuonna 1948 solmittuun ns. Brysselin sopimukseen, jolla perustettiin Länsi-Euroopan puolustusyhteisö WEU (Western European Union). Sopimuksen 5. artikla sisältää turvallisuustakeet, joiden perusteella sopimuspuolet sitoutuvat hyökkäyksen tapahtuessa antamaan toisilleen sotilaallista apua. Tällainen avunanto perustuu YK:n peruskirjan artiklaan 51 oikeudesta itsepuolustukseen.

Vuonna 1949 tehdyllä Pohjois-Atlantin liittosopimuksella (Nato) rakennettiin laajempi turvallisuusyhteisö, jonka perusteella Yhdysvallat ja Kanada asettuivat takaamaan Länsi-Euroopan maiden eli silloisten WEU:n jäsenten turvallisuuden. Maailman siirryttyä ydinaseiden aikakauteen Yhdysvaltain takuu oli välttämätön Länsi-Euroopan turvallisuusaseman uskottavuudelle.

Olisi ehkä saattanut kuvitella, että Naton sopimusjärjestelmä päällekkäisenä olisi tehnyt Länsi-Euroopan turvallisuusyhteisön tarpeettomaksi. Niin ei kuitenkaan käynyt. WEU jatkoi toimintaansa neuvoston, parlamentin ja sihteeristön voimin. Toimiessani suurlähettiläänä Lontoossa pidin tiivistä yhteyttä Lontoossa sijaitsevaan WEU:n pääsihteeriin. Yhteydenpito ei suinkaan ollut teoreettista laatua, vaan konkreettista ja käytännöllistä turvallisuuspoliittista keskustelua.

Näin ollen on luontevaa, että EU:n perussopimusehdotukseen sisällytettiin Brysselin sopimuksen määräykset WEU:n turvallisuustakeineen sellaisinaan. Samat takeet sisältyvät myös Lissabonin ns. uuteen perussopimusehdotukseen, joka aikanaan tulee eduskunnan ratifioitavaksi.

Otaksun, että juuri tämä tilanne ja siihen liittyvä turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko ovat taustana puheenjohtaja Heinäluoman puheenvuorolle. Hän toteaa, että Suomessa EU:n turvatakeiden sisällöstä ja merkityksestä on keskusteltu turhan vähän. Huomautus on paikallaan, mutta se ehkä korjaantuu valtiosihteeri Teija Tiilikaisen asiaa koskevan selvityksen myötä, jota mielenkiinnolla odotetaan. Sopii kuitenkin muistaa, että Sauli Niinistö piti kysymystä esillä viime presidentinvaalien debatissa, joskin asiasta silloinkin vaiettiin.

Puheenjohtaja Heinäluoman kannanoton pääsanoma on ”Suomen sitoutuminen EU:n turvatakeisiin ilman mitään varauksia”.

Turvallisuuspoliittisesti arvioituna EU:n turvatakeet ovat puhtaasti puolustuksellinen toimi verrattuna EU:n nopean toiminnan joukkoihin, joissa Suomikin on osallisena. Nämä joukot voivat määritelmällisesti osallistua sotilaallisiin interventioihin myös EU:n alueen ulkopuolella.

Ulkopuolisen havainnoitsijan silmin puheenjohtaja Heinäluoman kannanotto ei voi tarkoittaa muuta kuin edellisen hallituksen ulkoministerin Erkki Tuomiojan toimintaa EU:n edellisen perussopimusehdotuksen osalta. Todetessaan ”emme hyväksy mitään automatiikkaa” Tuomioja ryhtyi toimiin EU:n turvatakuiden vesittämiseksi päämääränä Suomen sulkeminen turvatakuiden ulkopuolelle.

Tuomiojan toimintaan ei kiinnitetty julkisuudessa merkittävästi huomiota. Vuoden 2004 eduskunnan turvallisuuspoliittista selontekoa käsiteltäessä moni kansanedustaja totesi, että EU:n turvatakeet riittävät Suomelle. Tuomioja ei korjannut väärinkäsitystä päätöspuheenvuorossaan.

Onko Heinäluoman puheenvuoro tulkittavissa niin, ettei hän hyväksy Tuomiojan menettelyä?

Kirjoittaja on suurlähettiläs.

Heinäluoma: Turvatakuut sopivat Suomelle (SK 2/2008)

Keskustelu

Suurlähettiläs Pastinen on rohkea, kun hän kertoo suomeksi, että Natoa ja USA:ta (ja Kanadaa) tarvittiin 1949 antamaan uskottavuutta Euroopan puolustukselle – ydinaseiden kaudella. Hän olisi voinut myös, että NL ydinase vaati tuota lisäuskottavuutta, kun myös Kiina menetettiin sille. WEU tulkittiin siitä huolimatta alkuun myös eleenä, joka voitiin suunnata Saksaakin vastaan. Sekä Englanti että Ranska pitivät siellä miehitysjoukkonsa ja Berliinin asema tunnustettiin pulmaksi. Mutta tuo oli selityspolitiikka jo silloin.

Suomen keskusteluissa nämä historialliset taustat, jotka ovat samat EU:lle ja Natolle, ovat hiukan hämäriä. Kun myös jostakin syystä USA:n ratkaiseva rooli strategisena takaajana näyttää lähes kielletyltä aiheelta, Pastisen kommentti on muistutus tuosta tosipohjasta. Aihe jonka voisi tutkia olisi Tuomiojan vanhempien väitetty rooli Niels Bohrin tapaamisessa Berian A-pommitiedemiesten kanssa – brittien MI5:n valvonnan alla.