Päivi Räsänen toisti vanhan virheen – ei tiennyt missä roolissa puheensa piti

Mielipide 31.7.2013 11:00

Vuonna 1972 päätettiin tehdä tutkimus radion hartausohjelmien poliittisuudesta. Yhdestä ohjelmasta oli noussut kohu.

Oltiin valmistautumassa eduskuntavaaleihin, niin sanottuihin tammivaaleihin. Presidentti Urho Kekkonen oli hajottanut eduskunnan. Yksi hartauspuhuja oli ladannut kuultavaksi silloin varsin uuden puolueen, Kristillisen liiton, vaaliohjelman.

Sellainen uskonnon ja politiikan sekoittaminen koettiin virheeksi. Asia tuli minulle henkilökohtaiseksi, kun tutkimus osoitettiin lisensiaattityöksi minulle, juuri kirkkososiologian jatko-opiskelijaksi kutsutulle.

Tämä vanha tapaus muistui mieleeni, kun luin Kristillisdemokraattisen puolueen puheenjohtajan, ministeri Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivillä otsikolla ”Kristittynä maallistuneessa yhteiskunnassa” pitämän puheen.

Kansanlähetyspäivät on yksi suomalaiseen perinteeseen kuuluvista kristillisten herätysliikkeiden kesäjuhlista. Ne koostuvat hengellisistä tilaisuuksista.

Puheenjohtaja Räsänen ei kuitenkaan pitänyt hartauspuhetta vaan kävi läpi puolueohjelman kohtia. Kyseessä oli siis poliittinen propagandatilaisuus.

Viime päivinä on kirkon johtajia vaadittu sanoutumaan irti Räsäsen kannoista. Se on kahdessa mielessä mahdoton vaatimus.

Ensinnäkään kirkon johtajat eivät voi ryhtyä sanoutumaan irti hartaustilaisuuksien yksittäisten puheiden yksityiskohdista. Jos päivillä olisi annettu julkilausuma tai jos Räsänen olisi puoluejohtajana pitänyt linjapuheen puolueensa tilaisuudessa, olisi kommentointi ollut mahdollista.

Toiseksi irtisanoutuminen ei ollut tarpeellista, koska luterilaisen kirkon johto on johdonmukaisesti sanoutunut irti koko puolueesta sen perustamisesta lähtien. Jo arkkipiispa Martti Simojoki teki niin.

Perusteena on luterilainen kahden regimentin oppi. Regimenttioppi on luterilaisuudessa hyvin keskeinen, koska se nousee vanhurskauttamisopista ja tätä kautta Martti Lutherin kaikkein keskeisimmästä löydöstä.

Kuten jo Simojoki osoitti, perustuu Räsäsen johtama puolue reformoituun uskon- ja pelastuskäsitykseen. Tosin puolueessa on jäseniä, jotka haluaisivat viedä sitä katolilaisuudesta nousseiden eurooppalaisten kristillisdemokraattisten puolueiden ajattelutapaa lähelle. Siitä johtui nimenmuutoskin.

Kysymys uskonnon ja politiikan suhteesta ja jopa uskonnollisesta politiikasta on mitä ajankohtaisin. Itselläni oli mahdollisuus viime helmikuussa päästä perehtymään siihen, miten tämä pyritään ratkaisemaan Tunisiassa.

Räsäsen puheessakin on monia kohtia, joista olen samaa mieltä tai jotka ovat hyvin ymmärrettäviä ja arvostettavia hänen henkilöhistoriastaan lähtien. Siksi olen pahoillani ja jopa loukkaantunut siitä, miten puhetta on käsitelty mediassa ja sosiaalisessa mediassa.

Ministerin puheen ongelma on se, että se on pidetty väärässä yhteydessä ja toisaalta se, ettei puhujalla ole ollut selkeää käsitystä, missä roolissa hän puhuu.

Sinänsä se, että Räsänen epäröimättä yhdistää uskonnon ja politiikan, ei ole millään tavoin outoa. Niin juuri uskonnollisissa puolueissa tehdään, oli sitten kyseessä Japanin Komeito, Tunisian Ennada tai Yhdysvaltojen teekutsuliike. Demokratioissa tällainen yhdistäminen vain ei ole ongelmatonta.