Paha kirja – sensuuria vai ikärajoja?

Mielipide 20.6.2010 17:00
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden tuottaja.

Kesällä aion lukea muutaman oikein huonon kirjan, kuten aina lomalla. Jotkut saattavat pitää näitä kirjoja ”jännityskirjallisuutena” tai ”dekkareina”, mutta minulle ne toimivat lähinnä pääntyhjennyksenä.

Yleensä tällaiset huonot kirjat eivät pääse yllättämään, sillä niissä tapahtuu aina samoja ikäviä asioita, kuten murhia, väkivaltaa, raiskauksia, sieppauksia ja syrjähyppyjä. Useimmiten pahantekijä saa palkkansa ja sankari sieluunsa vamman, josta kirjailijan on hyvä jatkaa tarkkaa yhteiskunnallista pohdintaansa seuraavassa tarinassa.

Näiden huonojen kirjojen lisäksi olen nyt päättänyt lukea myös muutaman pahan kirjan. Innoituksen tähän ovat antaneet kansanedustaja Leena Rauhala (kd) ja hänen avustajansa Säde Johanna Westerlund, jotka parisen viikkoa sitten vaativat nuorten tyttöjen kirjasarjan sensuroimista, koska siinä kerrotaan muun muassa huumeista, orgioista, yhteisestä naku-uimisesta ja wicca-uskonnosta.

Kansanedustaja teki pahasta kirjasta jopa rikosilmoituksen, vaikka kirjaa ei ollut edes julkaistu Suomessa. Ennakkosensuuria maamme lainsäädäntö ei tunne, vaikka tarpeellinenhan se olisi ainakin joidenkin poliitikkojen mielipide- ja tiedotetulvan iskiessä.

Ruman kirjan kyllä tunnistaa, mutta miten erottaa toisistaan hyvä, huono ja paha? Ikärajamerkinnöillä, uskovat Rauhala ja Westerlund ja väittävät, että monet kansanedustajat virittelevät jo tällaista lakialoitetta (Markkinointi&Mainonta 4.6.).

Mutta ei tyydytä vain tähän: eri väristen ikälappujen lisäksi kirjat voisi myös muovittaa, ja pahat kirjat panna tiskin alle. Kirjakaupat tulisi lain voimalla muuttaa aidon palvelun putiikeiksi, joissa asiakas jonottaa tiskille kuin vanhanajan Alkossa ja ikänsä todistettuaan saa oikeanlaista kirjallisuutta. Kun näin toimitaan, pahat vaikutteet karsitaan lapsilta kuin alkoholiongelmat suomalaisilta.

Sen jälkeen ei tarvitse enää pyhää kirjaa, Raamattuakaan, vaihtaa pornoon eikä päinvastoin, kun ne joutuvat samalle hyllylle. Ja pyhä- ja rippikoulut tulee lakkauttaa, sillä ”Raamattuhan ei ole lapsille suunnattu”, kuten Westerlund muistuttaa (Helsingin Sanomat 8.6.).

Ahdasmielisyydelle voisi helposti kohauttaa harteita, jos sensuuria ei taas vaadittaisi lastensuojelun nimissä.

Maailmaa ei voi padota lastenhuoneen oven taakse loputtomiin. Kun se aukeaa, hyvästä medialukutaidosta on hyötyä. Kuka korottaisi äänensä sen opettamisen puolesta?