Paf mukaan uuteen rahapeliyhtiöön

Ikkuna isolle muutokselle on auki ja se kannattaa hyödyntää, kirjoittaa Velipekka Nummikoski.
Mielipide 2.10.2015 06:00
Velipekka Nummikoski
Suomen Kuvalehti - avatar
Suomen Kuvalehti

Sipilän hallitus on päättänyt yhdistää Suomen kolme rahapeliyhtiötä – RAY:n, Veikkauksen ja Fintoton. Hallitus on ilmoittanut uudistuksen lähtökohdaksi yksinoikeuteen perustuvan rahapelijärjestelmämme turvaamisen.

Yhdistämisen taustalla on peliteknologian kehitys. Arpajaislaki edellyttää, että eri yhtiöiden pelien pitää erottua toisistaan, mikä on tullut koko ajan vaikeammaksi. Erityisesti digitaalisessa maailmassa pelit ovat vääjäämättä samankaltaistuneet.

Kun yhtiöt yhdistetään, pelien erotettavuudesta ei tarvitse enää välittää, ja näin myös pelien tuotekehitys saa uusia mahdollisuuksia. Tuotekehitys on avainasemassa, kun suomalaiset peliyhtiöt ja jatkossa yksi yhtiö kilpailee ulkomaisten peliyhtiöiden kanssa suomalaisten pelaajien euroista. Saamme laajemmat hartiat pyrkiä kanavoimaan pelaamista kotimaiseen tarjontaan.

Yhdistämällä peliyhtiöt vahvistuu myös yksinoikeuteen perustuva rahapelijärjestelmämme. Spekulointi kilpailun mahdollisuudesta kolmen toimijan välillä poistuu ja näin järjestelmän legitimiteetti niin kansallisesti kuin myös EU:n näkökulmasta vahvistuu entisestään. Yksinoikeusjärjestelmämme saa juridisestikin vahvemmat hartiat.

 

Suomen yksinoikeusjärjestelmän vahvistamista ja kehittämistä on syytä jatkaa. Järjestelmän hyvyydestä vallitsee Suomessa hyvin laaja yksimielisyys. Tanskan esimerkki osoittaa, että edunsaaja kiistatta häviää siirryttäessä ns. lisenssijärjestelmään.

Jatkossa manner-Suomessa toimii siis yksi rahapeliyhtiö, mutta Suomen alueella toimijoita olisi kaksi. Toinen toimija olisi edelleen ahvenanmaalainen Paf, jolla ei ole lupaa toimia manner-Suomessa, eli se ei esimerkiksi saa markkinoida täällä tuotteitaan. Tuotoistaan Paf kerää kuitenkin valtaosan manner-Suomen pelaajilta.

Paf on vuosien ajan ilmoittanut pyrkivänsä kasvamaan ulkomailla. Rahapelijärjestelmämme näkökulmasta on huomioitava, että tämä pyrkimys rahoitetaan mannersuomalaisten pelieuroilla.

Suomen rahapelijärjestelmän legitimiteettiä eritoten EU:n näkökulmasta vahvistaisi, jos Suomen valtakunnan alueella olisi aidosti vain yksi rahapeliyhtiö. Rahapeliyhtiöiden fuusiolle pitääkin kirjoittaa jatko-osa eli Paf tulisi liittää uuteen rahapeliyhtiöön. Jatko-osalla tarkoitetaan teknisesti sitä, että ensin on syytä hoitaa käynnissä oleva fuusio maaliin ja vasta sen jälkeen käynnistää Pafin liittäminen. Periaatteellinen keskustelu on kuitenkin hyvä aloittaa jo nyt.

Pafin edunsaajan edut voidaan hoitaa samalla tavalla kuin muidenkin nykyisten rahapeliyhtiöiden edunsaajien eli jakosuhdelailla. On syytä muistaa millaisista rahoista puhutaan. Nyt yhdistyvät kolme toimijaa tulouttavat vuosittain yhteiseen hyvään noin 1,2 miljardia euroa. Pafin maakuntahallinnolleen tulouttama vastaava summa on noin 30 miljoonaa euroa.

 

PAF yhtiönä vastustaa tällaista kehitystä ja korostaa kansainvälisiä toimintojaan ja niiden mahdollisuuksia. Todellisuudessa ainoa olennaista tuottoa tuova asiakas Pafilla on manner-Suomen pelaaja.

Suomen rahapelijärjestelmässä ollaan nyt tekemässä suurinta muutosta sitten rahapeliyhtiöiden perustamisen. Ikkuna isolle muutokselle on auki ja se kannattaa hyödyntää. Pafin liittäminen uuteen rahapeliyhtiöön tekisi Suomen järjestelmästä entistä vahvemman hyvän tarkoituksen rahoittajan.

 

Kirjoittaja on RAY:n toimitusjohtaja.