Osuustoimintako rappiolla? Ei ainakaan Suomessa

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Johannes Hirvaskoski kirjoitti kriittisen puheenvuoron suomalaisen osuustoiminnan tilasta. Osuustoiminnan kehitystä 1980-luvulta alkaen toimittajana tiiviisti näköalapaikalta seuranneena tekee mieli yrittää avartaa kirjoituksen hieman ahtaaksi jäänyttä näkökulmaa.

Kirjoituksen alkuperäinen otsikko “Osuustoiminnan rappio” (SK 48/2011) antoi täysin väärän kuvan tilanteesta. Suomi on 2000-luvulla kasvanut Kansainvälisen osuustoimintaliiton ICA:n tietojen perusteella maailman vahvimmaksi osuustoimintamaaksi, kun jäsenmäärät ja liikevaihdot suhteutetaan kansantaloutemme kokoon. Suomalaisten kannattaisi olla tästä ylpeitä.

Suomessa on vahvaa niin kuluttaja- kuin tuottaja- kuin myös palveluosuustoimintaa. Kuluttajaosuuskuntia ovat tyypillisesti osuuskaupat, sähkö-, puhelin- ja vesiosuuskunnat. Tuottajaosuuskuntia ovat esimerkiksi osuusmeijerit. Palveluosuustoimintaan luetaan osuuspankit ja keskinäinen vakuutustoiminta. Lisäksi Suomessa on monipuolista ja kehittyvää pienosuustoimintaa.

Bonusjärjestelmien kehittämistä ei mielestäni kannata lähteä vastustamaan toisarvoisiin lakiteknisiin syihin vedoten. Tavalliset kuluttajaosuuskuntien jäsenet kun pitävät juuri bonuksia osuustoiminnan hyvänä ja luontaisena kilpailukeinona. Jäsenet myös yleensä kokevat bonukset hyvin oikeudenmukaiseksi palkitsemistavaksi.

Bonukset ovat nykyaikainen sovellutus osuuskuntien tavallisten jäsenten hyväksi toimimisesta. Sen rinnalla osuuskunnat voivat käyttää muitakin hyviä jäsenten palkitsemiskeinoja, kuten ylijäämän jakoa ja osuuspääoman korkoa.

Asiakasomistajille maksettiin viime vuonna bonuksia yhteensä reilut 800 miljoonaa euroa. S-ryhmän, Tradekan ja OP-ryhmän lisäksi bonusjärjestelmät ovat laajalti käytössä myös keskinäisissä vakuutusyrityksissä.

Osuuskauppojen aktiivisuus bonusjärjestelmien kehittämisessä herätti aikanaan myös eräät kaupan alan kilpailijat kehittämään omia asiakasetujärjestelmiään. Kaikki tämä on tapahtunut tavallisten kuluttajien eduksi. Kun bonukset rinnastetaan jäsenasiakkaiden saamiin alennuksiin, niin niistä ei tarvitse maksaa myöskään veroa.

Tuottajaosuuskunnissa jäsenten palkitseminen tapahtuu puolestaan pääosin tilityshintojen ja osin myös tuottajapalveluiden turvaamisen kautta. Maatilojen tuotantokustannusten viimeaikojen nopea nousu on aiheuttanut paljon ongelmia, jotka heijastuvat jatkossa myös ruuan hintaan ja siitä käytävään keskusteluun.

Johannes Hirvaskoski oli oikeassa siinä, että kasvu ja menestyminen ovat keskeisiä tavoitteita myös osuustoimintayrityksille. Se on ajan kuvaa. Osuustoiminnan erottaa tässä kilpailijoistaan kuitenkin lähinnä omistajapohjan ylivoimainen laajuus.

Suomalaisella osuustoiminnalla oli vuodenvaihteessa jo yli seitsemän miljoonaa jäsentä. Osuuskunnissa heitä oli reilu neljä miljoonaa ja keskinäisissä vakuutusyrityksissä kolme miljoonaa. Noin yhdeksän kymmenestä aikuisesta on vähintään yhden osuuskunnan jäsen.

Yritysten kasvu ja menestys mahdollistavat myös jäsenetujen kehittämisen. Demokraattisilla vaaleilla osuuskuntien hallintoelimiin valittujen on aina pidettävä huoli siitä, että toiminta palvelee tavallisia jäseniä mahdollisimman hyvin.

Osuuskuntien hallintotehtäviin valittujen on aina oltava valppaana. Erityisen tärkeä rooli jäsenkuntansa edustajina on puheenjohtajiksi valituilla. He ovat aina paljon vartijoina, olipa kysymyksessä osuuskunta tai osakeyhtiö.

On erittäin hyvä, että avointa keskustelua osuustoiminnan linjauksista käydään. Käytännössä asia nykyään koskee jäsenmäärien kasvun ansiosta lähes koko kansaa. Jatkossa lisää huomiota on kiinnitettävä nimenomaan jäsenyyksien laatuun.