Osmo Soininvaara: Äänestäjän tahto ei aina toteudu

Mielipide 14.6.2009 16:15

Suomen vaalijärjestelmässä äänestäjän tuki saattaa puolueen sisällä mennä aivan vääränlaiselle ehdokkaalle, kirjoittaa Osmo Soininvaara.

Eduskuntavaalit 2007 eri äänten laskutavoilla

Näin paikkajako muuttuisi. Vuoden 2007 eduskuntavaalien paikkajako eri laskentatavoilla.

Tarja Cronbergin putoaminen eduskunnasta nosti julkisuuteen vaalijärjestelmämme puutteellisuuden. Hän sai vaalipiirissään toiseksi eniten ääniä, mutta jäi valitsematta. Yhtä huonosti kävi kristillisten Sari Essayahille Varsinais-Suomessa.

Tiukassa vaalituloksessa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä. Jos vihreät olisivat saaneet Pohjois-Karjalassa 200 ääntä enemmän, joku muu olisi jäänyt täpärästi valitsematta. Ongelma on, että pienissä vaalipiireissä pienten puolueiden kannattajat eivät voi tukea puolueensa valtakunnallista menestystä.

Suomessa vaalitulos lasketaan d´Hontin menetelmällä, joka syrjii muutenkin pieniä puolueita. Se muuttaa äänimäärät paikoiksi tavallaan pyöristämällä alaspäin, kun muissa pohjoismaissa käytetty Sainte-Laguën menetelmä vastaa pyöristämistä lähimpään kokonaislukuun. Tosin Pohjoismaat ovat korjanneet alkuperäistä Sainte-Laguën menetelmää pieniä puolueita vähemmän suosivaksi. Ruotsin laskentatavan mukaan sekä Tarja Cronberg että Sari Essayah olisivat tulleet valituiksi.

Täysin suhteellista vaalitapaa ei noudateta enää oikein missään, koska puoluekenttä voisi pirstoutua liiaksi, jos puolen prosentin kannatuksella saisi paikan eduskuntaan. Monessa maassa on äänikynnys pitämässä sirpalepuolueet poissa parlamentista.

Miten vaalien suhteellisuuden toteutumista voisi parantaa? Helpointa olisi jakaa osa paikoista tasauspaikkoina puolueille, joiden osuus kansanedustajista jäisi muuten niiden ääniosuutta pienemmäksi. Näin tehdään esimerkiksi Saksassa. Suomessa tätä on vieroksuttu, koska tasauspaikat toisivat ylimääräisiä kansanedustajia joillekin vaalipiireille. Cronberg olisi varmaankin tullut valituksi tasauspaikalle, jolloin Pohjois-Karjala olisi saanut yhden paikan lisää.

Sainte-Laguën menetelmä korjaisi vaalituloksen suhteellisuuden muuttamatta vaalijärjestelmämme perusteita, mutta se ei korjaisi sitä, ettei esimerkiksi tamperelainen RKP:n kannattaja voi tukea puoluettaan.

Hallituspuolueet ovat sopineet, että valtakunnallinen suhteellisuus toteutetaan korjailemalla vaalipiirikohtaisia tuloksia niin, että lopputulos vastaa puolueiden valtakunnallista kannatusta. Tämä vastaa tasauspaikkajärjestelmää, mutta takaa samalla, että jokaisesta vaalipiiristä tulee edustajia oikea määrä. Äänestäjälle tämä antaa realistisen mahdollisuuden tukea omaa puoluettaan äänesti missä vaalipiirissä tahansa: ääni menee aina sen puolueen hyväksi, jota hän on äänestänyt, vaikka se saattaa nostaa oman puolueen kansanedustajan eduskuntaan toisesta vaalipiiristä. Samalla puolueiden välisistä vaaliliitoista luovutaan, mitä ei voi kuin tervehtiä ilolla.

Sopimukseen kuuluu kolmen prosentin valtakunnallinen äänikynnys. Äänikynnys voi osoittautua ongelmalliseksi, jos se siirtää enemmistön hallitukselta oppositiolle tai päinvastoin. Kun Saksassa vihreitä uhkasi jääminen äänikynnyksen alle, osa demareista äänesti vihreitä turvatakseen enemmistön punavihreälle hallitukselle.

On väitetty, että äänikynnys sementoi puoluerakenteen: se olisi estänyt Ville Komsin ja Kalle Könkkölän pääsyn eduskuntaan vuonna 1983, koska vihreät saivat vain 1,5 prosenttia äänistä koko maassa. Ehkä näin olisi käynyt – tai sitten puolue olisi aloittanut kuudella kansanedustajalla, koska vihreitä olisi oikeasti voinut äänestää koko maassa. Yleensä uusi puolue aloittaa kunnanvaltuustoista. Äänikynnys vaikeuttaa puoluekentän uudistumista, mutta ei estä sitä.

Suomessa äänestäjä saa valita puolueen asettamista ehdokkaista kenet haluaa. Enemmistövaalin maissa ja myös Saksassa äänestäjän valittavana on kustakin puolueesta vain yksi ehdokas. Muissa pohjoismaissa käytetyssä listavaalissa puolue panee ehdokkaat järjestykseen ja äänestäjät päättävät, kuinka moni kärjestä tulee valituksi. Tosin äänestäjille on nyt annettu teoreettinen mahdollisuus muuttaa järjestystä.

Me pidämme omaa henkilövaaliamme parhaana, mutta asian voi nähdä toisinkin. Britit paheksuvat, että Suomessa ehdokkaalla on varaa jättää osa tai jopa enemmistö vaalipiirinsä äänestäjistä vaille huomiota. Vaalikampanjoiden kalleus tekee järjestelmämme myös korruptioalttiin. Meillä äänestäjät auttavat puolueita potkimaan pois poliitikot, joiden parasta ennen -päiväys on mennyt umpeen. Puoluekoneistoille tämä on vaikeaa, mikä näkyy pitkien listojen maissa.

Henkilövaalista huolimatta äänestäjän tahto ei meillä aina välity puolueen sisällä oikein. Ongelma on sitä suurempi, mitä erilaisempia ehdokkaita puolueella on. Kokoomuksella oli eurovaaleissa ehdokkaina sekä Ari Vatanen että Sirpa Pietikäinen. He ovat täysin eri mieltä ilmastopolitiikasta, joka sentään on tulevan kauden tärkein asia. Pietikäiselle annettu ääni olisi saattanut auttaa Vatasta ja päinvastoin.

Sauli Niinistö veti sekä vuonna 1999 että 2007 huikeilla äänimäärillään mukanaan useita kansanedustajia. Kun Niinistö imuroi melkein kaikki puoluelinjan äänet, hänen äänillään tuli valituksi myös Niinistön linjan vastustajia.

Jotta äänestäjän tahto toteutuisi paremmin, Suomessa kannattaisi harkita Irlannissa käytettävää siirtoäänijärjestelmää. Äänestäjä panee ehdokkaat paremmuusjärjestykseen. Jos oma ehdokas ei tule valituksi, ääni siirtyy äänestyslipulla toisena tai kolmantena olevalle. Ääni siirtyy eteenpäin myös, jos oma ehdokas saa Niinistön tavoin liikaa ääniä.

Vuoden 1994 presidentinvaaleissa porvarillisten äänestäjien oli vaikea taktikoida toiselle kierrokselle se ei-Väyrynen, joka parhaiten menestyisi Ahtisaarta vastaan. Mielipidetutkimukset nostivat ehdokkaaksi Elisabeth Rehnin. Siirtoäänijärjestelmässä ei olisi tarvinnut taktikoida. Jos halusi presidentiksi ensisijaisesti porvarillisen ei-Väyrysen, laittoi Väyrysen ja Ahtisaaren nimet alimmaisiksi ja porvarilliset ehdokkaat heidän yläpuolelleen haluamaansa järjestykseen.

Presidentinvaalissa siirtoäänijärjestelmä toimii yksinkertaisesti, mutta suhteellisessa vaalissa tulos on hankala laskea. Tietokoneaikana tämä ei ole ongelma. Äänestäminen on yksinkertaista: ääni menee taktikoimatta parhaalla mahdollisella tavalla sinne, minne äänestäjä on sen tarkoittanut. Pietikäiselle tarkoitettu ääni ei päätyisi Vataselle eikä päinvastoin.

Osmo Soininvaara

Kirjoittaja on vihreiden entinen kansanedustaja ja ministeri.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.