Onneksi on Oksanen – Puhdistus opettaa historiaa ranskalaisille

Mielipide 25.12.2010 13:00

Tänä jouluna ei ollut vaikeaa valita lahjakirjaa ranskalaisille. Joka kirjakaupan näköpaikalla ja lehtikioskien kassojen houkutuslintuna komeilee hempeän vaaleanpunaisen kantensa sisällä Sofi Oksasen väkevä Purge, Puhdistus. Kannen ympäri kääritty Prix Fémina -vyö taas takaa sen, että lahjan vastaanottaja jopa lukee saamansa kirjan.

Ranskalaiset eivät ole mitään lukijakansaa. Siksi kirjallisuuspalkinnoilla on merkitystä. Ne eivät sisällä rahaa, mutta takaavat myynnin. Kaikki haluavat lukea palkitut kirjat briljeeratakseen pöytäkeskusteluissa.

Ranskan suurimman kirjakauppaketjun Fnacin palkinto sinkosi Oksasen ranskalaisten tietoisuuteen. Jo ennen Prix Féminaa kirjaa oli myyty 70 000 kappaletta. Palkinnon myötä Purgen myynti nousi pikavauhtia yli 200 000:een.

Se on hieno asia suomalaisen kirjallisuuden kannalta. Frans Emil Sillanpään Nobelin ja Paavo Haavikon amerikkalaisen Neustadt-palkinnon ohella Sofi Oksanen singahti Féminallaan suomalaisten maailmalla saamien tunnustusten kolmen kärkeen.

Mutta meidän kannaltamme kirjallisia ansioitakin tärkeämpää on Oksasen teoksen sisältö. Puhdistuksessa yhdistyvät taitavasti kirjoitettu, palkittu ja huomattu laatukirja, jonka suuretkin massat jaksavat lukea, sekä painava sisältö, josta selviää monta muualla tuntematonta tosiasiaa. Kuten se, ettei Suomi jäänytkään rautaesiripun taakse.

Kun Oksanen tuli hakemaan Fnacin palkintoa, monet ranskalaistoimittajat eivät olleet vielä ehtineet lukea kirjaa. Siksi heidän esittämissään kysymyksissä Suomen ja Viron kohtalot sekoitettiin toisiinsa. Onneksi Oksanen on myös kiinnostava persoona, jota halutaan kuunnella. Lopulta ranskalaislehtien Suomen historiaa koskeva kirjoittelu on ollut lähes virheetöntä, mitä nyt johonkin yksittäiseen lehteen jäi elämään se käsitys, että Suomi oli Neuvostoliiton miehittämä.

Oksasen kirja tekee siis suurta pedagogista työtä, jota ei edes EU-jäsenyytemme eikä euroalueeseen kuulumisemme ole keskivertoranskalaiselle saanut perille. Kadun ranskalaisen mielestä useimmiten unioniin kuuluu euroa käyttävä Norja, kun taas Suomen kohdalla kummittelee aina vain la finlandisation, suomettuminen. Prix Féminan tuomariston puheenjohtaja, kirjailija ja tutkimusjohtaja Chantal Thomas kertoi rehellisesti oppineensa Oksasen kirjasta hänelle täysin outoja asioita.

Prix Féminan jälkeen Oksasen teos sai vielä Brysselissä Vuoden eurooppalainen kirja -palkinnon. Kuuluin palkinnon tuomaristoon ja jouduin lukemaan 16 kirjaa. Ehdolla oli muun muassa lyonilaisen professorin kirja naisen aseman kehityksestä Euroopassa. Tosin selvisi, että kirja käsitteleekin naisen asemaa Länsi-Euroopassa. Niinpä koko kirjassa ei Suomea edes mainita.

Tuomariston jäsenet ovat historiaa tuntevia, lukeneita eurooppalaisia. Oli yllättävää huomata, miten vieraita heillekin olivat sekä Suomen että Viron asemat. Ja vääristyneitä sille tuomariston jäsenelle, jonka asemapaikkana oli ollut Moskova.

Varsinkin syyskuun 11. päivän jälkeen olen antanut ranskalaisille lahjaksi Mika WaltarinJohannes Angelosta, jolla on täällä houkutteleva nimi, Les Amants de Byzance, Bysantin rakastavaiset. Myös Waltari kuvaa historiallista murroskautta, Konstantinopolin siirtymistä kristityiltä muslimeille, mukaansatempaavasti kahden henkilön kautta. Ennestään ranskalaiset tuntevat Sinuhen, mutta kukaan ei tiedä, että kirjailija on suomalainen.

Arto Paasilinnan veijaritarinoista ranskalaislehdet ovat tehneet hienoja analyysejä löytämällä inspiraatiota jopa antiikin mytologioista.

Mutta kumpikaan herroista ei pärjää Oksaselle siinä, että tämä onnistuu opettamaan eurooppalaisille heidän omaa historiaansa. Siksi annan Oksaselle anteeksi jopa sen, että hän meni moittimaan väkivaltaisiksi naisten dominoivia nynneröitä suomalaismiehiä, joilla on anteeksiantamattoman huono viinapää.