Onko teitä ahdisteltu?

Profiilikuva
kerjääminen
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pistäydyinpä pari viikkoa sitten asioilla Helsingin keskustassa reittiä Mansku, Keskuskatu, Espa, Mikonkatu, Aleksi, Kolmen sepän aukio.

Ensimmäinen kerjäläinen istui liikennevalotolppaan nojaten, polvea myöten paljastettu ihottuman peittämä jalka ojossa.
Keskuskadulla Stockan edessä kuljeksi viiden naispuolisen kerjäläisen joukko.

Loppujen asemapaikkoja ei maksa vaivaa luetella, mutta heitä oli noin viidenkymmenen metrin välein, useimmat mummoikäisiä. Mieleenpainuvin oli rujo nainen, joka ojenteli pahvimukia kyynärsauvan varaan kumartuneena, toinen jalka taakse ojennettuna.

Aleksilla satuin vilkaisemaan hampurilaisravintolan ikkunaan. Sen takana istui aterioimassa pariskunta, äidin viereisellä tuolilla pieni lapsi. Pöydän ääressä seisoi nuori kerjäläistyttö, joka heilutteli kolikkomukiaan pariskunnan kasvojen edessä.
Kävelyreitti päättyi Kampin kauppakeskukseen.

Ulko-oven vieressä kyykötti harmaapartainen, hyväntuulisen oloinen kerjäläisukko. Parkkihallin hissiin astuessani muistin, että sama kaveri istui samassa paikassa viime keväänä, kun ohi kulkiessa heitin hänelle pari euroa.

Tämä sight seeing kesti kauppakäynteineen viitisentoista minuuttia, missä ajassa ehti hyvin todeta Helsingin todella kansainvälistyneen.

Koskahan meillä päästään seuraavaan vaiheeseen, jossa katubisnes laajenee ja oikeudet on tarkkaan jaettu? Esimerkiksi Rooman malliin, jossa yhden kansallisuuden edustajat tyrkyttävät ostettavaksi ruusuja, toiset väijyvät liikenneympyröissä syöksyäkseen pakkopesemään ruuhkaan pysähtyneiden autojen tuulilaseja ja kolmannet vastaavat jalkakäytävien rihkamanyyteistä.

Totta kai nämä Helsingin kerjäläiset ovat säälittäviä. Ei kai kukaan huvikseen tule istuskelemaan räntäsateeseen kevätkylmälle asvaltille. Eikä minulla, hyväosaisella, totisesti ole oikeutta arvostella heidän elinkeinoaan, jos se on ainoa vaihtoehto.

Mutta eivät he tule myöskään siksi, että se ei kannata.

Kerjäläisten jokavuotinen yhtäkkinen maihinnousu herättää joukon kysymyksiä.
Miten he osaavat aina tulla yhtä aikaa, kuin muuttolinnut. Kuka matkat järjestää? Kuka matkat maksaa? Kuka neuvoo parhaat kerjuupaikat? Miksi samat kerjäläiset näyttävät rahastavan aina samassa paikassa? Määrääkö joku siitä?

Kerjäämisen lisäksi myös muualta tulleiden tekemät rötökset ja rikokset ovat lisääntyneet.
Sähkötolpista varastetaan asuntoautoihin sähköä, kadulla kulkijoita ryöstetään ja pahoinpidellään, omakotitaloja tyhjennetään.

Kerjäläiset tulevat Romaniasta, kuten tiedetään.

Romania on EU-maa. Sekin on tiedossa, että Romania on Euroopan korruptoituneimpia maita ja että se on kylmän kyynisesti jättänyt romaniensa asiat hoitamatta. Valtio pikemminkin aktiivisesti sortaa heitä.

EU:ssa oli kiihkeä kiire saada Romania jäsenekseen, vaikka se ei täyttänyt normeja alkuunkaan. Eikä täytä vieläkään, esimerkiksi sosiaaliturvan hoitamisessa tai korruption kitkemisessä. EU on Romania-nimisen häpeäpilkun suhteen yhtä munaton kuin huijari-Kreikan.

Eipä ole ihme, jos yhä useampi eurooppalainen ihmettelee, mitä virkaa on EU:lla.
Hajoaminen ei ole realistinen ajatus, mutta mikä on vaihtoehto? Liittovaltioko, joka panisi lusmut kuriin?

Totta puhuen kerjääminen ei ole pelkästään romanialaisten monopoli. Keskuskadulla heilui viisi feissaria liiveineen ja listoineen. Siinä olisi ollut mahdollisuus auttaa monenlaista vähäosaista, niin lapsia kuin luontoakin. Lisäksi olivat sotilaspojat veteraanikeräyslippaineen.

Kerjäläiset ja kerääjät yhteen laskien tarjottiin muutaman sadan metrin matkalla noin neljäkymmentä tilaisuutta olla hyvä ihminen. Ehkä juuri siksi tuloksena oli huono omatunto, mutta vähän hauskaakin. Unicefin feissarityttö kokeili, josko ironia toimisi: “Onko Teitä jo ahdisteltu?”

Hyvä yritys. En silti antanut.

Teksti Vesa-Pekka Koljonen
Kirjoittaja on lehdistöneuvos, eläkkeellä oleva päätoimittaja.