Onko kirjalla tulevaisuutta?

Mielipide 27.5.2012 08:00
Kirjoittaja on kulttuurivaikuttaja ja entinen kansanedustaja.

Tiedot kirjan kuolemasta ovat liioiteltuja, mutta osa merkeistä on huolestuttavia.

Kuvitus Outi Kainiemi.

Äskettäin käydessäni New Yorkissa kysyin ystävältä, mistä löytyy lähin kirjakauppa Central Parkin kupeessa. Minut neuvottiin Time Warner -kompleksiin Columbus Circlen reunalla. Kävelin sinne.

Ystävällinen nainen infossa valitti, että talon kirjakuppa oli suljettu, mutta antoi minulle lohduksi A-nelosen, jossa luki mitä kirjakauppoja löytyi ympäristöstä. Niitä ei ollut paljon. Melkein kaikki aikoinaan tuntemani hyvät, pienet ja isot kaupat olivat kuolleet, jäännöksenä kuitenkin muutama Barnes & Noble sekä johtavien museoiden erikoistuneita myymälöitä.

Olen aikoinaan tehnyt pitkiä matkoja meillä ja muualla päästäkseni kirjoja ostamaan, mutta tämä niukkuus tuntui hieman omituiselta alueella, joka on vähintään viiden Helsingin kokoinen (siis Manhattan).

Löysin lopulta sopivan kirjakaupan, mutta tilanne tuntui yhtä masentavalta kuten aikoinaan Los Angelesissa, jolloin jouduin ajamaan pitkät matkat autoilun kaupungissa löytääkseni edes jotenkuten hyvin varustetun kirjakaupan. (Ei sieltä valtameren rannalta tosin helposti löytänyt kalakauppaakaan!)

Kirjojen nettikauppa laajenee jatkuvasti, ja tekstien suora lataaminen lukulaitteisiin lisääntyy. Ehkä tämän alaslatauksen tulevaisuudessa voi suorittaa bensa-asemalla? Google tuottaa alati lisää kirjallisuutta. Siihenkö ollaan menossa, että paperinen kirja katoaa? Rantojen pokkari korvataan lukulaitteella?

Tuskinpa meillä, eikä edes Yhdysvalloissakaan, mutta ennusmerkit ovat pahat. Melkein jokaisesta suomalaisesta kodista löytyy silti edelleenkin kirjoja, vastakohtana amerikkalaiselle yhteiskunnalle, jossa kirjaharrastus jää melko pienen vähemmistön huoleksi, paitsi tietysti yliopistotasolla.

Huoleni on hyvin subjektiivinen, myönnän sen. Ehkä vuonna 1951 alkanut kirjojen kirjoittaminen on ollut täysin turhaa?

Konkreettinen syy on että olen parin viime vuoden aikana työstänyt teosta jonka työnimi on Mammutti. Sehän on sukupuuttoon kuollut kasvissyöjä.

Isäni toi kerran mammutin kulmahampaan Siperiasta, se on veljelläni, lainasin sitä, jotta voisin miettiä oman mammuttini ulkonäköä.

Päätin olla piittaamatta uhkakuvista, koska edelleen elän siinä uskossa, että kirjat säilyvät vaikka paljon muuta maailmassa on tuhottu, mukaan lukien Sarajevon kirjasto. Scripta manent, sanottiin latinaksi. Jatkoin siis Mammutin tekoa.

Ja koska sukupuuttoon kuollut eläin oli hyvin iso, tuli minun mammutistani yhtä iso, siis kirjana. Se valmistui muutama viikko sitten. Se ilmestyy lähes tuhatsivuisena helmikuun 5. päivänä 2013, joka on Runebergin päivä.

Huomioni New Yorkissa kiintyi paitsi kirjakauppojen katoamiseen, myös siihen, että keskellä kaupunkia komeilee New York Public Library, kaupungin keskuskirjasto.

Eräs sivistyksellinen aukko Helsingissä on kauan ollut kunnon keskustakirjaston puuttuminen, vaikka en ole kernaasti halunnut käyttää tätä nimikettä. Minusta sen rakennuksen pitäisi olla elämyskeskus, ”koko kansan olohuone” sisältäen muitakin taidemuotoja, esimerkiksi elokuvaa ja valokuvausta. Se antaisi myös tilaa vapaille kirjallisuuteen liittyville harrastuksille.

Tätä projektia yritin edesauttaa toimiessani Kulttuuri- ja kirjastolautakunnan puheenjohtajana. Vuodet ovat kuluneet, musiikki on saanut omansa (hinta 200 miljoonaa), Guggenheim-huiputusta yritettiin kehittää, mutta se kaatui ainakin toistaiseksi.

Nyt tämä kirjastoprojekti on ahdettu liian pienelle tontille, hinnaksi on kuulemma sovittu 70 miljoonaa (josta osa on rahoittamatta). Verrattuna musiikkitaloon ja kuviteltuun taidemuseoon kirjaston vuotuinen kävijämäärä on kolminkertainen.

Mistä johtuu laimea kiinnostus, vaikka arkkitehtuurikilpailu jo on käynnistynyt? Missä ovat kaikki ne sponsorit ja yksityiset tahot, jotka tukivat Musiikkitaloa ja väittivät tukevansa Guggenheim-hanketta?

Olettamukseni on, että kirja ei ikävä kyllä ole yhtä seksikäs kuin klassinen musiikki (Sibeliuksesta Lindbergiin) tai kansainvälinen kuvataide.

Kirjastosta ei koskaan tule suurta turistirysää, se on suomalaisille tarkoitettu, nimenomaan meille. Toivottavasti uusi kirjasto kuitenkin avataan viimeistään tasavallan satavuotispäivänä 2017.

Kerran menneisyydessä tein kirjakerholle mainoksia tunnuslauseella ”lukeminen kannattaa aina”. Ilmeisesti lause tunnistettiin liiankin paljon minun lausumaksi: samalla kun sain potkut, katosi mainoksista iskulausekin.

Edelleenkään en näe merkkejä siitä, että koemme samanlaisen kirjarappion, johon pintapuolisesti perehdyin New Yorkissa. Mutta kun äskettäin heitin yli 4 000 kirjaa roskiin jouduin toteamaan, että oma perheeni ei ollut niistä kovin kiinnostunut. Eikä ollut myöskään ystäväni antikvariaatin omistaja.

Silti ainakin Helsingissä ja jopa pikkukaupungeissa on edelleenkin hyviä kirjakauppoja. Niitä ei toivottavasti olla sulkemassa.

Olenko liian pessimistinen nuoren sukupolven suhteen kun arvaan että tuo ”lukeminen kannattaa aina” pitäisi muuttaa muotoon ”nettiselailu kannattaa aina”? Jos niin on, kriisi ei koske pelkästään kirjoja vaan myöskin sanoma- ja aikakauslehtiä, siis lukemista yleensä, paitsi siis netin kautta.

Olisiko syytä perustaa kirjallisen kulttuurin kansallinen herännäisliike ja saada päätöksentekijät ymmärtämään millä tavalla Kivi, Runeberg, Waltari, Linna ja muut ovat vaikuttaneet elämänlaatuun tässä maassa?

Ilman kirjoitettua sanaa ei tätä maata itsenäisenä olisi olemassa. Siksi olin toivonutkin että uusi kirjasto saisi paremmat ulkoiset mitat ja että Sana (ei pelkästään jumalallinen sellainen) nostettaisiin vuoden 2017 pääaiheeksi.
Silloin ehkä myös minun ja monen muun kannattaisi jatkaa tätä yksinäistä työtä, joka on kirjoittamisen riesa ja suuruus.