On aika vaatia laatua ruokapöytään!

SK:n toimitus
Mielipide 29.9.2009 06:31

Suomessa vallitsee noidankehä: Kun laatua ei vaadita, ei sitä tarjota. Kun sitä ei saa, ei sitä kysellä.

”Oh la la, Mademoiselle! Ei vieraille tarjoiltavaa päivällislihaa osteta marketista!” Vielä vuosikymmenien takaa kaikuvat korvissani sanat pariisilaispankin ulkomaanosastolta, jossa olin opiskelijakesäharjoittelijana 1970-luvulla.

Eikä ranskalaismarketeissa suinkaan ollut mitään marinadissa lilluvaa lihaa, sillä sellaiselle ei mausta ja ruoan tuoreudesta tarkkojen herkuttelijoiden maassa olisi koskaan löytynyt asiakkaita. Markettiliha oli suurteurastamojen massatuotetta. Lihakaupan tarjonta taas oli lähialueen lihaa, jonka maatilat kauppias tiesi ja tunsi ja jonka asiakas tunnisti mausta.
Näin on Ranskassa yhä sillä erolla, että hullunlehmäntauti hävitti markettien lihatiskit lähes kokonaan. Sen jälkeen marketitkin ovat kehittäneet lihalleen tiukkaan valvottuja laatuetikettejä saamatta enää markkinaosuuttaan takaisin. Sen sijaan ne ovat alkaneet tehdä entistä suurempaa bisnestä lähi- ja luomuruoalla – pakon edessä, sillä täkäläiset asiakkaat osaavat vaatia laatua.

Suomi lienee ainoa länsimaa, jossa on vankka usko keskitetyn massaelintarviketuotannon etuihin. Muualla, jopa yhä enenevästi Yhdysvalloissa, kuluttaja tietää, että elintarvikkeissa on suuria eroja. On kuluttajan oma valinta, ostaako hän teollista ruokaa oman terveytensä uhalla vai maksaako hän enemmän tuoreesta lähiruoasta ja pienvalmistajien herkuista, useimmiten pikkukaupasta tai kauppahallista.

Suomessa vallitsee noidankehä: Kun laatua ei vaadita, ei sitä tarjota. Kun sitä ei saa, ei sitä kysellä. Autoilija vaatii meillä ajoneuvoonsa kalleimmat öljyt, mutta itseensä hän tankkaa mitä mössöä tahansa – kunhan se on halpaa. Keskitetty elintarvikekauppamme uhraa mainontaan 200 miljoonaa euroa vuodessa – kaikki hintamainontaa. Muuta sen ei tarvitse tehdäkään, sillä kuuliainen kuluttaja uskoo, että laatu on säilynyt.

Talonpoikaisjärkikin sanoo, että kun sekä raaka-aineita että lopputuotteita kuljetetaan suuressa maassa edestakaisin, se tapahtuu säilöntä- ja lisäaineiden turvin. Jos kylmä maaperämme tarvitsee muita vähemmän myrkkyjä ja edellytyksemme puhtaalle ruoalle ovat hyvät, etu haaskataan keskitetyssä elintarviketeollisuudessa.

Ja kun laatua ei vaadita, pienten tilojen ja valmistajien tuotteita ei saa. Kun palasin Ranskasta Suomeen vuonna 1983, ilahtuneena löysin vuoden elintarvikkeeksi valitun maukkaan ranskalaistyyppisen pasteijan. Kaivelin sitä lähimarketin hyllyjen viimeisestä nurkasta. Miksei niin hyvä tuote ollut paremmin esillä? Ei kuulemma saanut olla. Niin tuote kohta hävisikin, ja todennäköisesti sen pieni valmistajakin keskitetyn kaupan köllötellessä rauhassa tarjoten vain mauttomia massatuotteitaan. Kuinkahan moni broilerinmössöttäjä on saanut koskaan edes maistaa kanaa?

Edes allergia- ja syöpätilastojen räjähtäminen ei ole saanut kuluttajia heräämään, vaikka tutkimukset ovat osoittaneet elintarvikkeiden ja syövän yhteyden. Eräs allergioista kärsivä suomalaisdiplomaatti huomasi puoli vuotta Ranskassa asuttuaan allergioidensa helpottuneen, vaikka oli syönyt vain tavallista ranskalaisruokaa. Sen jälkeen hän siirtyi luomuun.
Ihmetyttää, että jos unohdan syyskuussa voipaketin Helsingin jääkaappiini ja tulen seuraavan kerran jouluna, mikään ei kaapissa haise. Jos jätän Pariisin jääkaappiin voipaketin, se alkaa lemuta kolmessa viikossa.

Ranskassa satsataan pientuotantoon ja lähikauppaan sekä kansanterveydellisistä että maisemallisista syistä. Maaseutu halutaan pitää idyllisenä ja kauniina turismin takia. Samasta syystä kaupunkien ja kylien keskustat pidetään elävinä valvomalla kaupan rakennetta.
Toivottavasti marinadikohu herättää vihdoin kuluttajat ja antaa vauhtia maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) ansiokkaalle ja kauaskantoiselle projektille suomalaisen ruoan laadun kohottamiseksi. Ja toivottavasti ilmastokeskustelu auttaa asuntoministeri Jan Vapaavuoren (kok) ponnisteluja järjettömien jättimarkettien rajoittamiseksi.

Teksti Helena Petäistö

Kolumnisti on MTV3:n uutisten Pariisinkirjeenvaihtaja, joka hoitaa myös EU-asioita.

Keskustelu

Hyvä Helena!!
Puutut todella oikeaan asiaan. Suomessa ruokakauppa on parin tukkuketjun tiukoissa pihdeissä. Lihat myydään suojakaasupakkauksessa epämääräisessä liemessä lilluvina. Vaihtelevista nimistä riippumatta kaikki maistuvat samalta, oli se sitten possua tai broileria. Ainakin minä (jos lisämakua kaipaan) haluan maustaa ruokani sitä valmistaessani ihan itse alkuperäisillä, mieluimmin tuoreilla mausteilla.
Kyllä Suomestakin joskus löytää hyviä tuotteita jopa marketista. Viimeisin löytöni on perinteinen palvikinkku Kivikylän kotipalvaamosta. Se lyö laudalta kaiken maailman ilmakuivatut suolakinkut. Teollisia ”savukinkkuja” ei voi mainita samassa lauseessa.

Onneksi meilla johtavat poliitikot ovat tassakin esimerkkeina meille alamaisilleen. Ehka ette tienneet, etta korkeimmat poliittiset paattajat ja pyrkyrit ovat myos kulinaristeja ja taiteilijoita. Kun heista otamme oppia, ruoka on seka laadukasta etta poliittisestikin kelvollista. Lisaksi jokaisessa Iltalypsypuoluelaisessahan asuu pieni lehma.
Tassa muutamia.

MATTI:
Muistamattoman munakas, foliossa kypsytettyjen sohvaperunoiden kera. Mita munakkaaseen laitetaan, emme tieda. Matti ei muista koskaan ruokaa edes tehneensa.

PAAVO:
Pikkupalleroiset. Keminmaan porojen irtipurtuja kiveksia kiehutettuna kiinalaisen ratsutamman maidossa al dente. Chef itse hoitaa materiaalihankinnan. Ruoka tehdaan ja nautitaan jatkankynttiloiden ja revontulten valossa. Apukokit Niila ja Aslak kippaavat joihkhaten Henri-poron pokarat pain taivasta, hetken murinaa, ja Henrietta voi hypahdella uusien lajisisartensa joukkoon. Sukupolvenvaihdos on tehty. Chef tanhuaa ja kertoo ’kun mina nuorena ministerina ratsastin Kiinassa…’

ASTRID:
Mustia makkaroita Astridin ja Henry Fordin tapaan. Henry sanoi aikoinaan: ”Varilla ei ole valia kunhan on musta.” Siihen Astrid: ” Ja puhuu ruattia!”
Henry ehkei tarkoittanut sanomisellaan ihan samaa mita Astrid…

ALEXANDER:
NATO-nuggetteja, kuorrutettuna koyhdytetylla uraanilla. Ruuasta on hyotya seka syojalle itselleen etta koko Valtakunnalle. Aterian jalkeen ei enaa heijastinta tarvita pimeassa syysyossa. Ruoka sopii myos buddhalaiselle. Ei enaa vaivalloita hyvan karman keruuta eika meditointia. Valaistuminen tapahtuu yhden aterian aikana, ja henkilo siirtyy heti NATO-nirvanaan. Valinnan mukaan saa jaada toki bodhisattvaksi, niita tarvitaan kun aletaan ei-uskovaisia retuuttaa Moskovan junaan.

JYRI:
Venajavenajavenaja-velli. Perusvelli tehdaan murskatuista tataareista, hapankaalista ja valkosipulista. Mausteeksi venalaisen sotilaan jalkaratista puserrettua mehua. Ateria nautitaan Toisen Maailmankriisinhallinnan aikaisista sotilapakeista tervastulen aaressa Suomen saloilla.
Syojat eivat ole viikkoon ajelleet partaansa eivatka pyyhkineet persustaan. Ensin chef kaataa kuumaa vellia pakin puolilleen. Silloin alkaa kuulua muminaa…verta pakkiin…Mumina voimistuu. Sita tehostetaan paukuttamalla lusikkahaarukkayhdistelmalla pakin kylkeen. VERTA PAKKIIN!
Chef kaataa verikauhalla tuoretta verta jokaisen pakin tayteen. Ennen possulentsua kaytettiin sianverta, silla oli lyyrinen yhteys syojiin. Nyt tyydytaan SPR:n tutkittuihin tuotteisiin.
Tosi kovat miehet veistelevat viela lapinleukulla TNT:ta ruokaa tehostamaan. Trotyyli on se mika korven kontion tiella pitaa.

JYRKI:
Vaikean ajan vellia. Silla on nimikin:Rahasta lahimmaistasi.
Otetaan litra vetta, kiehautetaan jos sahkolasku on maksettu tai hellapuita jaljella. Lisataan suolaa ja rasvatonta maitoa eli kurdia vahan vanhemmalla suomella. Maustetaan lahimmaisenrakkaudella.

ANNI:
Fihrean Feministin Filetta. Fihreat haluavat eritoten olla esimerkkeina yksinkertaisen, terveellisen lahiruuan puolustajina.
Ruoka tehdaan argentiinalaisen sonnin fileesta. Sita marinoidaan australialaisessa punaviinissa pari paivaa, joukossa kiinalaisia valkosipulin kynsia. File ruskistetaan mongolialaisen dromedaarin kyttyrarasvassa. Kastike tehdaan suomalaisesta sinilevasta, joka oikeastaan on vihreaa. Leva kerataan Turun saaristosta. Jalkkariksi Metaxa ja Mocca.Tama jos mika on terveellista ja luonnollista lahiruokaa.
Tata, kuulema, tarjottiin muutama viikko sitten kun Fihreat kokoontuivat pohtimaan politiikan syysastuntakautta.
Ainakin on odotettavissa etta poliittiseen agendaan otetaan aitoja, vihreita perusarvoja.
Globaalin logistiikan vahingollisuus. Elainproteiinin kaytto ihmisravinnoksi:eettiset kysymykset.
Aiotaan antaa valikysymys aiheesta miksi poliitikot edelleenkin kayttavat omia autojaan tullessaan Eduskunnan istuntoon jos yleensa tulevat. Esitetaan joukkoliikennetta suosivia matkustusmuotoja. Tassa Fihreat ovat itse esimerkkeina. Ajavat taksilla.

Missa muussa maassa on tallaisia ansioituneita poliitikkoja?

Tukkuketjut ovat ongelma. Kun kilpailua ei oikeasti ole, valinnanvaraakaan ei sitten ole. Jokaisessa marketissa on samat mummonmuusit ja eväsleivät. Toinen juttu on meidän elintarvikehygieniaa koskeva lainsäädäntömme, joka on niin tiukka, että jo se rajoittaa lähiruuan ulosmyyntiä. Miten ihmeessä tähän voisi vaikuttaa?

Ruoan lisäksi keskusliikeet pilaavat ympäristön. Vai mitä olette mieltä Kirkkonummen Citymarketin ja Prisman dominoimasta keskustasta. Sama toistuu Orivedellä ja varmasti monessa muussakin pikkukaupungissa. Ihmettelen miksi käydään keskustelua Helsingin keskustan makkaratalon rumuudesta, kun saman aikaisesti kaavoittaja antaa keskusliikkeiden juuri nyt pilata meidän kaikkien perinneympäristöjä. Miksei tätä vastusteta?

Minun eteeni ei ole sattunut järin huonoja kokemuksia näiden dominoivien ketjujen lihatarjonnasta. Kotikuntani K-Kaupassa ja S-Marketissa on mielestäni oikein hyvät palvelutiskit, josta saa sekä naturellia että marinoitua lihaa.

Totta on kyllä se, että monet valmiissa marinadissa lilluvat, pakatut lihat eivät ole mitään hillittömän kulinaarisia nautintoja. Tosin ihan hyvää perusruokaa saa siitäkin, kun jaksaa nähdä vaivaa maustamisen suhteen. Ennenaikojaan pilaantunutta lihaa ei ole minun tielleni tullut ainakaan vielä.

Viime keväänä lähikauppani palvelutiskissä oli myynnissä erittäin hyvätasoista marinoimatonta naudan ulkofilettä. Parin kuukauden päästä kyseinen tuote hävisi mystisesti, ja syykin selvisi: liian kallista (muistaakseni kilohinta oli parinkympin luokkaa). Sääli. Olisi hienoa löytää joku tasapaino: että laadusta haluttaisiin maksaa, muttei liikaa.

Helena Petäistö toi esiin sen tarjonnan ja kysynnän noidankehän, minkä olen itsekin monesti huomannut.
Ja olen samaa mieltä nimimerkin Hannele kanssa siitä, että Suomen liian tiukat (tai liian tiukasti tulkitut) säädökset yhdessä tiukan ketjuohjauksen kanssa vaikeuttavat lähiruoan markkinointia ja saatavuutta.
Mutta kyllä meitä asiakkaitakin saa syyttää – velttoudesta ja laiskuudesta!

Miksi tyydymme huonoon marinoituun mössöön kun samalla rahalla saisi hyvän makuista ja kunnollista – ei kaikki hyvä liha ole vain kallista fileetä, vaan edullinen lapa tms. hyvin laitettuna on todella hyvää! Miksi emme kysy sellaista ja vaadi kauppiaita hankkimaan haluamiamme tuotteita? Kun itse huomasin maustamattoman, vähälaktoosisen perusjukurtin hävinneen kaupan hyllyltä, kysyin sitä sekä kaupasta että lähetin sähköpostia ko. ketjuun – ja se ilmestyi takaisin! Mutta jos en olisi kysynyt ja olisin ostanut ”korvaavan” tuotteen, olisin vain tukenut johtopäätöstä ettei ao. jukurttia kysytä joten sen voi poistaa valikoimasta.
Mutta ruuan laadun arvostaminen on opittava lapsena! Jos ei ole lapsena saanut hyvää (koti)ruokaa, eikä ole koskaan maistanut muuta kuin kalapuikkoja, marinadissa uitettuja lihoja, mäkkärin ranskalaisia tai koulun kumiperunoita, ei osaa arvostaa ruoan hyvää makua eikä laatua . Lasten olisi saatava maistaa hyvää ruokaa – jos ei kotona osata laittaa ruokaa niin ainakin kouluruokailussa ja viimeistään kotitaloustunneilla. Painostetaan kunnallispoliitikkoja kouluruuan suhteen ja aktivoidutaan myös kuluttajina, kysellään vaihtoehtoisia tuotteita ja vaaditaan laatua!

Kirjeitä-palstalla perustellusti ihmetellään Petäistön kirjoitusta.

Itselläni herää kaksi kysymystä:
-miksi Petäistölle suodaan mahdollisuus moittia Kirjeitä-palstan kommentia?Tämä etuoikeus on hyvin epätavallinen ja lamauttaa keskustelun.
-milloin Petäistö kierrätetään? Naiskolumnisteja toki tarvitaan, mutta meiltä löytyy myös osaavia ja omia mielipiteitä omaavia. Nämä ’365 juustoa’ -tyyppiset voisivat olla jossain ilmaisjakelulehdessä