Oikeudenmukaisuuden loppu

SK:n toimitus
Mielipide 5.7.2009 16:00

Ilmastonmuutoksesta kärsitään jo kehitysmaissa, sanoo Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.

Talouskriisin vaikutuksia käsittelevää YK:n huippukokousta oli ensin vaikea saada kasaan osallistujapulan vuoksi. Viime viikon kokouksessa kävi lopulta ilmi, etteivät teollisuusmaat ole valmiita tulemaan kehitysmaita vastaan niiden kohtaamien uusien haasteiden torjumisessa.

Aiemmat, tuhansien miljardien elvytyspaketit oli suunnattu teollisuusmaihin ja rikkaisiin kehitysmaihin, kuten Kiinaan ja Intiaan. Globalisaation reunavaltiot ovat saaneet jäädä oman onnensa nojaan, vaikka talouskriisi on hävittänyt 70 prosenttia niiden talousmarkkinoista.

Kööpenhaminan ilmastohuippukokousta valmistellaan samanlaisissa tunnelmissa. Teollisuusmaat eivät näytä olevan valmiita riittäviin päästöleikkauksiin tai investointeihin ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Ilmastonmuutoksen laskua maksetaan sen sijaan jo siellä, missä valmiiksi menee huonosti. Siellä sen etenemistä mitataan menetetyissä ihmishengissä.

Valtioiden kehitysyhteistyö näyttää olevan niitä harvoja välineitä, joita käsillä olevien kriisien torjumiseen meillä enää on. Sekään ei kuitenkaan ole vireessä. Kehitysyhteistyötä leimaa järjettömän raskas byrokratia.

Kehitysyhteistyön olisi kyettävä sopeutumaan muuttuvaan toimintaympäristöön kehitysmaissa. Olennaista olisi tukea nyt paikallista yrittäjyyttä ja talouskasvua, koska talouden pohja on muuten rapautumassa. Samalla paikalliseen ruoantuotantoon ja etenkin naispienviljelijöiden tukeen olisi satsattava. 80 prosenttia Saharan eteläpuolisen Afrikan viljelysmaasta on pienviljelijöiden käsissä ja 80 prosenttia heistä on naisia. Heidän käsissään on viimekädessä se selviävätkö ihmiset hengissä.

Kehitysmaiden naispienviljelijät puuttuvat kuitenkin käytännössä kaikista politiikan neuvottelupöydistä. Samaan aikaan kehitysyhteistyön ohjaaminen on tavattoman hidas prosessi. Käytännön muutokset jumiutuvat kokousten sarjoihin ja maailmanselityksiä lähentelevän makrotason politiikan pohtimiseen.

Pahimmillaan kehitysyhteistyöstä tulee etuoikeutetun luokan elämäntapa, jossa tehdään eettisesti arvostettua työtä, nostetaan isoa palkkaa ja kierretään maailmaa. Työn varsinainen tarkoitus ja ongelmien polttavuus unohtuvat, ja asioiden muuttamista tarkastellaan omien tottumusten ja etujen näkökulmasta.

Tämä koskee myös järjestöjä. Ne ovat hyviä vaatimaan valtiolta tulosvastuuta, mutta oma kotipesä voi jäädä hoitamatta. Monilla järjestöillä markkinointi ja hallintokulut sekä ulkomaisten työntekijöiden palkat ja toimistokulut ylittävät itse toiminnan. Järjestöjen koventunut kilpailu rahoituksesta on huonontanut tilannetta entisestään. Ihmisille myydään mielikuvia toiminnan tehostamisen ja hallinnon karsimisen sijaan.

Järjestöjen on oltava avoimempia varojen käytössä. Toiminnan todelliset hallintokulut on tuotava paremmin ilmi. Samalla järjestöjen on lisättävä yhteistyötään huomattavasti ja osoitettava mikä on kunkin tuoma lisäarvo tulosten aikaan saamisessa.

Varsinaisia muutoksentekijöitä ovat kuitenkin kehitysmaiden ihmiset itse.

Poliittisen tahdon puuttuminen köyhyyden poistamiseen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on kuitenkin kenties suurin käsillä olevista ongelmista. Tämä vastuunkantajien sukupolvi on historiallisen haasteen edessä. Globalisaatio on mahdollistanut köyhyyden ja nälän poistamisen maailmasta. Ruokaa on jo nyt riittävästi, mutta se pilaantuu logististen vaikeuksien ja markkinoiden epäsuhdan takia. Samoin ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen on maailmassa riittävästi rahaa ja osaamista.

Ainoa, joka puuttuu, on poliittinen tahto.

Maailman poliittisten johtajien pitäisi tänä vuonna sitoutua poistamaan köyhyys viidessä ja pysäyttämään ilmastonmuutos kymmenessä vuodessa. Niiden rahoittamisesta sopimiseen pitäisi antaa aikaa vuosi. Sen sijaan näyttää siltä, että maailman miljardi nälkäistä saavat seurakseen yhä useamman ja ilmastonmuutos vie heiltä viimeisenkin leivän.

Antti Pentikäinen

Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja.

Keskustelu

Maailma ei ole ollut Reilu Paikka ja ei sellaiseksi tule.

Ja Epä Reilummaksi vaan tulee kun pakolaisvirrat kasvavat ja alkavat vyöryä sinunkin takapihallesi ennemmin tai myöhemmin. Kai tajuat, että mitä pahemmaksi ilmastonmuutos etenee, sitä enemmän rajoittuu myös meidän eurooppalaisten vapaus elää nykyisellä tavalla?

Toivoisin Antti Pentikaiselta kommenttia väestönkasvusta ja siitä faktasta, että avunannon lisäksi populaatiokäyrä Afrikassa on saatava laskuun jotta saataisiin aikaan mahdollisuus parempiin elinoloihin.

Juuri kun bruttokansantuote rupesi kohoamaan pienessä osassa kehittyviä maita, talouden taantuma
koettelee hallan tavoin köyhimpien viljasatoa. Pyramidin pohjalla vaikutukset ovat dramaattisemmat
ja pilkkahintaisten maataloustuotteiden tuettu vienti EU:sta Afrikan eri maihin syventää elintasokuilua
entisestään. Vielä muutama vuosi sitten Harvardin tutkijat markkinoivat, että kehittyvien maiden kuluttajista kehkeytyisi merkittävä asiakaskunta suuryrityksille. Paljolti on toisin käynyt. Zimbabwe lienee hyvä esimerkki. Paremman elämän toivossa paikalliset pyrkivät pois maasta.

http://www.digitaldividend.org/pdf/bottompyramid.pdf