Oikeiston ilmavaivat: äkkijyrkkä mahtailu uhkaa kokoomusta

Mielipide 13.10.2012 15:00
Kirjoittaja on Otavan yleisen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö ja valtiotieteiden tohtori.

Katkeaako kokoomuksen kuningaskausi sisäisiin linjakiistoihin?

Kokoomus on noussut Jyrki Kataisen puheenjohtajakaudella vankaksi valtionhoitajapuolueeksi, mutta politiikassa menestys ei ole ikuista. Kilpailijoita suuremman vaaran kokoomukselle aiheuttavat nyt omat joukot. Tuore esimerkki sisäisestä ristivedosta on kokoomuksen puoluevaltuuston tukema aloite työntekijän sairausloman karenssista. Sen mukaan ensimmäisenä sairauslomapäivänä palkka leikattaisiin tyystin ja kahtena seuraavana viikkona sairastaja saisi 80 prosenttia palkasta.

Aloitteella on periaatteessa hyvä tarkoitus, sairauspoissaolojen vähentäminen. Etenkin pienyrittäjät maksavat poissaolot selkänahallaan, joten on helppo ymmärtää heidän mittansa täyttymistä. Mutta politiikassa tarvitaan myös laajempien näköalojen tajua. Puoluevaltuustossa kunnallisvaalien alla hyväksytty aloite on matalaotsaista mahtailua, johon osa kokoomuslaisista on sairastunut. Puoluejohtoa on aiemminkin kiusattu kohulinjauksilla, kuten vaatimuksella ”pakkoruotsin” poistamisesta.

Taloudellisen epävarmuuden aika ei ole otollisin hetki iskeä symbolisesti tärkeisiin etuihin, joiden heikentäminen kohtelisi työntekijöitä kovin eriarvoisesti. Aloitteellaan kokoomus sortui siihen, mistä puolue arvosteli ennen äärivasemmistoa: ristiriitojen kärjistämiseen.

”Eräät tahot tekevät kaiken voitavansa lietsoakseen työn ja pääoman vastakohtaisuutta… Työ ja pääoma ovat monin tavoin riippuvaisia toisistaan. Tämä tosiasia oivalletaan sosiaalisessa markkinataloudessa”, linjattiin kokoomuksen Vapaus ja turvallisuus -kirjasessa vuodelta 1961.

Kirjanen olisi käypää luettavaa nykyoikeistolaisille. Siinä korostettiin, kuten nytkin, että ”maassamme tarvittaisiin satojatuhansia uusia työpaikkoja”. Uutta Suomea rakennettaessa kehotettiin ajattelemaan ”kokonaisuuden tarvetta” ja välttämään ongelmien vatvomista ”puoluepoliittisessa hengessä”. ”Suomalaiseen yhteiskuntaan on saatava rauhaa, maltillisuutta ja viihtyisyyttä”, kirjasessa vedottiin.

Kehittyvän, työllistävän, viihtyisän ja maltillisen Suomen visio tuntuu nytkin kovin kaukaiselta. Aikaa leimaa syyllistäminen ja viholliskuvien rakentelu. Kaunapolitiikan suosiosta kertoo rahoitusmarkkinaveron kiivas kannatus – viis seurauksista, finanssialan työpaikoista, kunhan pankkipiirit, ”keinottelijat” saavat nenilleen.

Kun perussuomalaiset ja vasemmisto provosoivat, oikealla ja keskellä on vaikeuksia ylläpitää malttia. Se olisi valttia, mutta edellyttäisi etenemistä aatteellisesta häilyvyydestä kestävälle henkiselle pohjalle.

Finanssikriisi on koetellut uskoa talousliberalismiin, joka oli oikeistolaisuuden keskeinen ainesosa parikymmentä vuotta. Tilintekoa on vältelty, puhdasoppisten mielestä talousliberalismia ja finanssikriisiä on turha sotkea keskenään. Vielä suositumpaa oikeiston piirissä on yksinuottinen konsulttiekonomismi.

Jyrki Katainen on pyrkinyt vaalimaan maltillisen, sosiaalisen ja liberaalin konservatismin perinnettä, mutta hänen aatteellinen panoksensa on jäänyt melko vaisuksi. Näin kokoomus rimpuilee mainossloganien ja ideologisten ristiretkeläisten vankina. Aatteen ritareiksi ovat julistautuneet kokoomuksen nuoret, jotka vierailivat äskettäin Yhdysvalloissa juhlistamassa Mitt Romneyn presidenttiehdokkuutta.

Atlantin takana ei siinnä oikeiston tulevaisuus, vaan sen kauhukuva. Republikaanit ovat suistuneet pitkälle harharetkelle, kun äkkijyrkkä oikeisto on päässyt määrittelemään politiikanteon ehdot. Valtio on radikaaleille suuri mörkö, ja valtiovastaiset markkinaradikaalit nostavat päätään Suomessakin.

Jos kokoomus mielii pysyä ykköspuolueena, sen pitäisi kehittää maltillisesta oikeistolaisuudesta ajanmukainen versio. Pelkkä vallanpito aiheuttaa ilmavaivoja.