Nyt on metsätalouden etsikkoaika: kielletään turvemaiden avohakkuut

Mielipide 2.8.2012 11:31

Vesiensuojelu on noussut turveteollisuuden piittaamattomuuden vuoksi kansalaisten huolenaiheeksi. Eikä syyttä. Ei ole hyväksyttävää, että turveteollisuuden päästöt saavat jatkua reilusti väljemmin ehdoin kuin vaikkapa kotitalouksien vesiensuojelulta vaaditaan. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että myös metsätalous aiheuttaa kestämättömän suuria vesistöpäästöjä.

Metsätaloudessakin haitallisimmat vesistöpäästöt syntyvät toiminnasta turvemailla. Siltä irtoaa eniten orgaanista ainesta. Orgaaninen aines, osin karkeampi kiintoaines ja siitä yhä hienojakoisemmaksi muuttuva humusaines, kulkeutuvat veden mukana helposti ja kauas. Orgaanista ainesta irtoaa aina kun turvemaan sammalkerros rikotaan. Kun paljas turve altistuu sateelle, kuivuudelle ja roudalle se pilkkoutuu ja karkaa sadeveden mukana ojiin ja edelleen järviin.

Turvemaiden metsätalouden perusmenetelmä, kunnostusojitus, aiheuttaa ensimmäisinä vuosina suuremman vesistöpäästön kuin uuden ojan kaivaminen. Tämä johtuu turpeen aiempaa pidemmälle edenneestä maatuneisuudesta. Turve on aiempaa hienojakoisempaa ja siksi helpommin veden mukaan lähtevää.

Ojitusmätästys on vähintään yhtä paha kuormittaja kuin kunnostusojitus. Ojitusmätästys seuraa käytännössä lähes aina turvemaalla tapahtunutta avohakkuuta. Kantojennosto puolestaan aiheuttaa vielä suuremman, turpeennostoalueeseen verrattavan, valtavan päästön. Sen seurauksena maanpinta on kauttaaltaan avoin ja alttiina eroosiovoimille.

Hiekkaa ja muuta kiintoainetta karkaa vesiin myös kivennäismaiden maanmuokkausalueilta, mutta painavaa kiviainesta voidaan pysäyttää jopa nykyisillä vesiensuojelumenetelmillä – kunhan kuopat, katkot ja valutuskentät vain pidettäisiin kunnossa. Mutta orgaanisen aineen päästöille metsätalouden nykyiset vesiensuojelumenetelmät ovat aivan yhtä tehottomia kuin turveteollisuuden vastaavat turvesoilla.

Turpeenkaivuun vesistöpäästöjä ei taloudellisesti kannattavalla tavalla saada kuriin. Onko vesiensuojelun tehostamiseen metsätaloudessa siis mahdollisuuksia? On. Menetelmä on vieläpä yksinkertainen ja halpa: Kielletään turvemaiden avohakkuut.

Metsäntutkimuslaitoksen ja muiden tutkijoiden selvitysten mukaan metsää kasvavaa suota ei tarvitse kunnostusojittaa, jos siellä on puustoa noin sata kuutiometriä hehtaarilla. Tällöin puusto haihduttaa kaiken ylimääräisen veden, eli kunnostusojituksesta tulisi vain turhia kuluja maanomistajalle. Vähempikin puustomäärä riittää, jos sekapuuna on runsaasti haihduttavaa hieskoivua – turvemaiden peruspuulajia. Jos taas ensimmäinen ojitus ei ole tuottanut yli sataa puukuutiota, on se alunperinkin ollut hukkainvestointi, jota ei kannata toistaa.

Samaan aikaan tiedetään, että turvemaalla puuntaimia syntyy helposti itsestään. Jos puustoa on 60-80 kuutiometriä hehtaarilla, taimettuminen on runsasta ja nopeaa, mutta onnistuu vielä suuremmillakin puumäärillä.

Edelliset tiedot yhdessä tekevät turvemaiden metsätalouden vesiensuojelusta halpaa ja helppoa. Kun ei avohakata, ei kunnostusojitusta tai ojitusmätästystä tarvita ja samalla vesistöpäästöt pienenevät erittäin merkittävästi. Ojitusten lopettamisella ja jatkuvapuustoisuudella on myös positiivinen vaikutus ilmastoon, eliöstöön ja maisemaan.

Vesiensuojelu ei vie kilpailukykyä metsätaloudelta, vaan parantaa kannattavuutta ja lisää toiminnan yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä. Avohakkuuton metsätalous on myös uuden metsälain mukaan todellinen vaihtoehto. Miksi valtio yhä tukee turhaa ja monin tavoin haitallista kunnostusojitusta? Ojituksen tuet kannattaisi kokonaisuudessaan siirtää luontoarvosoiden ennallistamiseen. Siitä hyötyisivät kaikki.

Metsäalan on turha pelätä avohakkuukieltoa EU:sta, kun avohakkuukielto kannattaa asettaa turvemaille jo alan oman tulevaisuuden vuoksi. Yhteiskunnassa pärjäävät toimialat osaavat uudistua ja oppia myös toisten virheistä. Turveteollisuus on jääräpäisellä todellisuuden vähättelyllä ja omaan vahvaan asemaansa luottaen tehnyt kaikkensa oman toimintansa lopettamiseksi. Se on syystäkin jäänyt vesiensuojelun pahantekijänä ”tikunnokkaan”.

Nyt on metsätalouden etsikkoaika. Osataanko toimialalla lukea ajan merkkejä ja muuttaa toimintatapoja ajoissa? Vai uskotaanko vahvaan asemaan, jossa ihmisten huolta Suomen vesien tilasta ei tarvitse kuunnella?