Nato osaa hyvän ja huonon propagandan

Leena Sharma
Mielipide 22.3.2009 16:01

Kuusi toimittajaa tuijottaa vaivaantuneina valkokangasta kylmässä auditoriossa. Olemme sotilasliitto Naton päämajassa Brysselissä ja katsomme Nato-tv:n inserttejä Kosovosta ja Afganistanista.

”Kun KFOR on täällä, kaikki on paremmin!”, kertoo parrakas albaanimies.

”Afganistanin oma armeija voimistuu päivä päivältä!”, vakuuttaa seuraavan videon kertojaääni, ja toden totta, pian näemme ryhdikkäitä afgaanisotilaita sotilaskoulutuksessa. Sitten esitellään liittouman joukkoja, jotka jakavat värikyniä kiitollisena hymyileville lapsille.

Nato-tv on huonoa propagandaa. Niin huonoa, että ihmetyttää, sillä kyllä Nato myös osaa.

Nato kuljettaa kuusi kertaa vuodessa kansainvälisen toimittajaryhmän Afganistaniin. Menomatkalla vietetään päivä Brysselissä, sotilasliiton päämajassa. Kilpailu paikoista on kovaa: reilun viikon ohjelma on monipuolinen ja antoisa, toimittajapoppoota lennätetään ympäri Afganistania Black Hawk -helikoptereilla kuin parempiakin vieraita.

Tällä kertaa matkassa ovat tšekki, britti, latvialainen, puolalainen, ranskalainen – ja yksi pienen mutta sisukkaan Suomen edustaja. Kaikki siis maista, jotka osallistuvat Afganistanin sotilasoperaatioon.

Matkalla tapaamamme virkamiehet ja upseerit taitavat propagandapuheen. Koska Afganistanin tilanne on niin huono kuin on, kukaan ei yritä syöttää toimittajille Nato-tv:n kaltaista ”kaikki on hyvin ja kohta vielä paremmin” -puppua.

Sen sijaan myönnetään, että juuri nyt näyttää vaikealta, ja vaikeammaksi menee.

Siviiliuhreja vaatineet ilmaiskut ovat kaksiteräinen miekka. Taleban laajentaa reviiriään. Korruptio rehottaa. Presidentti Hamid Karzaissakin olisi toivomisen varaa – erään Nato-virkailijan mielestä hän vain nököttää toimistossaan ja yrittää ohjailla 30-miljoonaisen maan asioita kännykällään. Pelkällä tulivoimalla rauhaa ei saavuteta, vaikka liittouman ensisijainen tavoite on, ettei Afganistanista enää koskaan tule koloa, johon ”jokainen al-Qaidan rotta voi ryömiä”.

Kaikki tämä todetaan taustakeskusteluissa. Kun kamerat käynnistyvät, silloin harvoin kun kukaan suostuu kameralle puhumaan, retoriikka vajoaa nopeasti Nato-tv:n tasolle. Tähän tyyliin:

”Näkemyksemme Afganistanin kokonaistilanteesta on ehkä aiempaa realistisempi mutta ei suinkaan missään määrin pessimistisempi.”

Lue toimittaja Leena Sharman reportaasi Afganistanista SK:sta 13/2009 (ilm. 27.3.2009).

Keskustelu

Ei vaakuta jorinasi! Ehkä olisit ollut mielissäsi jos sinua olisi kyydittänyt Venäläinen MI-8 ja pari punatähtisuikkamiestä hieltähaisseena pitänyt kädestäsi…

Mitään juttuja täällä ei näköjään osata kommentoida asiallisesti ja törkeisiin vihjailuihin ja kärjistyksiin menemättä. Huoh. Missä kaikki keskustelijat järkevien argumenttien kanssa?

Itse Naton ”tiedostutilaisuuksia” kokeneena, voin yhtyä ideaan, että Nato on nykyisellään vanha byrokratia, lisäksi sotilaallinen byrokratia, jotka ovat kehnosti valmistautuneet infon jakoon tavoin, joihin siviiliasioissa työskentelevät toimittajat ovat tottuneet. Mutta sotilailla on se hankala tausta, tai tilanne, että he informoivat usein tilanteista, joissa sekä siviilejä että omia sotilaita kuolee. Joka tapaus on joissakin suhteissa oma ”rikostutkimuksensa.” Muissakin asioissa aiheet ovat usein vakavia. Maailmassa on tuskin byrokratiaa, jolla on suurempia teknis-juriidisia syitä olla vaiti, kunnes joku virallinen paperi allekirjoittajineen on kädessä. Nekin ovat usein salaisia tai rajoitettuun jakeluun. Kait Natoa tulee kritisoida näisäkin asioissa, mutta sen pääasiallisen työn, sotilaallisen puolustuksen takaamisen rinnalla, ne ovat toisarvoisia, hermostuttavia upseereile, koska varomaton avomielisyys voi saada omituisia seurauksia.