Nars: Ahneus vauhditti pankkikriisiä

SKnetin toimitus
Mielipide 24.10.2008 13:52

Uusliberalismin myötä huippuraaka kilpailu kiihtyi.

J. P. Morganilta, amerikkalaiselta pankkimiljardööriltä, kysyttiin, milloin varakas mies on haalinut tarpeeksi rahaa ollakseen onnellinen. ”Kun hän on ansainnut seuraavan miljoonan”, kuului vastaus.

Pankkikriisin yksi tärkeä syy on amerikkalaisten investointipankkiirien suunnaton rahanhimo. Huippupankkiirit tarjosivat ja ottivat itse yhä silmittömämpiä riskejä uusien monimutkaisten lainojen ja johdannaisten turvin. Näin he tienasivat suunnattomia omaisuuksia palkkoina, optioina ja bonuksina.

Lehman Brothersin pääjohtaja Richard Fuld oli kesäkuuhun 2007 mennessä onnistunut kahmimaan itselleen oman pankin osakkeita markkina-arvoltaan 882 miljoonaa dollaria.

Konkurssikypsän Bear Stearns -pankin pääjohtaja Jimmy Cayne omisti tuolloin oman pankin osakkeita yli 900 miljoonan dollarin arvosta.

Monet pienemmätkin pomot ja diilerit tienasivat vuosittain miljoonia dollareita. Osa pankkiireista aavisti, että jos hiekalle rakennettu korttitalo kaatuu, raaka riskinotto räjähtää silmille. Mutta sitä ennen omat miljoonatienestit ovat turvassa, näin uskottiin.

Huippukalliit palkitsemisjärjestelyt naamioidaan taitavasti. Niitä sommittelevat ulkopuoliset arvostetut konsulttiyhtiöt (Accenture, Price Waterhouse, Hay Group), jotka kuuliaisesti esittävät niitä pääjohtajalle. Palkka-, bonus- ja optiopakettien käsittelyssä pankkien hallitukset toimivat kumileimasimena.

Pääjohtajalla on tärkeä rooli yritysten hallitusten jäsenten valinnassa. Hallituksen jäsen saattaa turmella uudelleenvalintaansa tai jäädä vaille yhtiön antamia ylimääräisiä rahallisia suosionosoituksia, jos asettuu poikkiteloin ylimmän johdon kaavailemiin korvauspaketteihin.

Jatkuvia miljoonatienestejä jahtaava järjestelmä ei ole vakaa, vaan siinä vallitsee dynaaminen tasapainottomuus, joka synnyttää räikeitä ylilyöntejä ylöspäin ja alaspäin. Välillä pääoma- ja osakemarkkinat kasvavat räjähdysmäisesti, välillä ne taas kuihtuvat kokoon kriisitunnelmissa, kuten nyt. Tasapainottomuuden aiheuttamia rahakriisejä on esiintynyt noin 5-15 vuoden välein.

Kriisejä ruokkii, kun terve harkintakyky ja vanhat hyvät totuudet unohtuvat. Maailmanlaajuisessa talouspoliittisessa filosofiassa painopiste siirtyi 1990-luvulla suhdanteiden tasoittamiseen ja säätelyyn pyrkivästä keynesiläisestä talouspolitiikasta Milton Friedmanin ajamaan uusliberalismiin

Markkinat muodostavat itsekorjautuvan mekanismin, jossa se ”on aina oikeassa”, eikä julkisen vallan tule siihen puuttua. Sen myötä muun muassa USA:ssa vapautettiin 1990-luvulla raha- ja pankkimarkkinasääntelyä presidentti Ronald Reaganista lähtien ja nykyinen investointipankkien huippuraaka kilpailu kiihtyi.

Entä tästä eteenpäin? Maailmantalouden ennustetaan kasvavan kohtalaisesti vielä vuonna 2008, yli 3 prosentilla. Eri maiden hallitukset ovat harvinaisen päättäväisesti ryhtyneet pelastamaan konkurssikypsiä pankkeja. Öljyn hinnan romahdus säästää kuluttajille satoja miljardeja euroja. Korkojen, raaka-aineiden ja elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen lasku vaimentaa inflaatiopaineita ja parantaa kansalaisten reaalista ostovoimaa.

Maailman eläkerahastojen ja muiden suurinvestoijien runsaat käteisvarannot vaanivat taas uusia houkuttelevia ja edullisia investointikohteita.

Kun vallitseva rahakriisi vähitellen saadaan taltutettua, investointipankkien valvontaa ja säätelyä tehostetaan maailmanlaajuisesti ylilyöntien ja liiallisen riskinoton sekä pankkiirien ylenpalttisen palkitsemisen kahlitsemiseksi. Mutta tämäkään ei riitä estämään uusia finanssikriisejä, jotka syntyvät ahneiden ja kekseliäiden investointipankkien päälliköiden sekä diilereiden myötävaikutuksella.

Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori, joka on työskennellyt Suomen Pankissa, valtiovarainministeriössä sekä USA:ssa, Englannissa ja Ranskassa.

Teksti
Kari Nars
SK 43/2008 (ilm. 24.10.2008)

Keskustelu

Kiitokset kirkkaasti ajatellusta kirjoituksesta. Aikamoinen kontrasti samassa numerossa olleeseen Lillrankin kvasipsykologiseen kirjoitukseen, joka näyttää ihannoivan yritysjohtajia, tekevätpä he mitä tahansa.

suomessa oltiin kuukausi sitten sitä mieltä ettei lama koske suomea meillä on taas kaikki niin loistavasti tulee mieleen 90 luvun alku kun oltiin muka euroopan japani.

Narsilla on osa perusteista hallussa, mutta hän kirjoittaa kyllä keskivertotoimittajaa viisammin, mutta silti teksti onnistuu silti demonisoimaan ainoastaan pankkisektoria ja yritysjohtajia.

Nars kirjoittaa aivan kuin ahneus ja kekseliäisyys olisivat jotenkin epätavallisia asioita. Eivätkö myös keinotekoisen alhaisten asuntolainan ottajat toimineet ahneesti ja vastuuttomasti? Vuokra-asuntoon tyytyminen olisi voinut säästää nyt kodittoman perheen mahdolliselta vararikolta.

Väittely on mediassa liian mustavalkoista. Finansskriisin aiheuttajina toimivat viime kädessä _väärät kannustimet_. Lainsäädäntö ja keskuspankkien rahapolitiikka kannustivat pankkeja ottamaan riskejä ja kuluttajia ottamaan huonoja lainoja. Koska pankkien tappiot sosialisoitiin, oli pankeilla myös huono kannustin toimia riskejä välttäen. Kaipaisin julkisuuteen myös keskustelua siitä, miten _valtion ja keskuspankin_ asema kriisissä auttoi.

Tässä vielä muutama vaihtoehtoinen tulkinta ”virallisesta totuudesta”:

http://econlog.econlib.org/archives/2008/10/economists_pretending_to_have_knowledge.html#

http://blog.mises.org/archives/008827.asp