Trumpin kausi meni tunteisiin

Yhdysvaltain 45. presidentti herättää voimakkaita reaktioita myös Suomessa. Politiikkaa seurataan kuin urheiluottelua, jossa kaikki on vastapelurin syytä.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Benita Heiskanen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain vuoden 2020 presidentinvaaleja seurattiin Suomessa tiiviisti koko puolitoistavuotisen maratonin ajan. Kansalaiskeskustelussa otettiin väkevästi kantaa niin ehdokkaiden esittämiin asiakysymyksiin kuin mielipiteitä halkoviin persoonallisuuksiin.

Istuvan presidentin toimintaa kritisoivien kannanotoissa paistoi usein läpi moraalinen tuohtumus, jopa raivo. Trumpin puolustajat taasen alleviivasivat presidentin koskemattomuutta ja intohimoisesti puolustivat presidentin politiikkaa tilanteesta riippumatta.

Jakolinjat ovat tuttuja jo siitä kohusta, joka seurasi vuoden 2016 vaaleista.

Silloisessa keskustelussa korostettiin Donald Trumpin ja Hillary Rodham Clintonin välillä käydyn riitaisan kampanjoinnin kauaskantoisia seurauksia. Legendaarinen uutisankkuri Tom Brokaw luonnehti Yhdysvaltojen olevan hajalla ”heimosodan” takia, ja Hardball-ohjelman juontaja Chris Matthews kuvasi maan eripuraista tilaa ”sodan runtelemaksi kaupungiksi” ja ”purkuvyöhykkeeksi”.