Moottoritie on kuuma

Pääkirjoitustoimituksen saamien tietojen mukaan nuoret tekevät nyt videoita ja lataavat ne verkkoon näytille.

Profiilikuva
kapina
Teksti
Ville Pernaa
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nuoruudessa tuntuu siltä, että mikä tahansa on mahdollista. Kaikki ovet ovat auki. Maailma on täynnä jänniä asioita ja moottoritie on kuuma.

Tai tältä se tuntuu, kun asiaa miettii kauluspaita päällä konttoripöydän ääressä.

Nuoruus on myös ahdistusta, epävarmuutta, epäsopivaa käytöstä ja pahimmillaan sekoilua, josta voi jäädä omaan tai läheisten elämään pitkä miinus.

 

Mutta rajojen koettelemista nuoruus on aina. Viime viikon numerossa kerroimme 1970- ja 1980-luvun taitteessa ilmiöksi nousseista punklehdistä.