Mitä hyötyä on valtakunnan linjauksista, jos kuntatasolla uidaan vastavirtaan?

Profiilikuva
kestävä kehitys
Teksti
Niina Mykrä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ympäristön hyvinvointi on edellytys sekä hyvälle elämälle että kestävälle taloudelle. Yksi hallitusohjelman tavoite onkin kehittää Suomesta maailman ympäristötietoisin kansakunta. Tietoisuus ei nouse tyhjästä eikä ympäristövastuullista ajattelua imetä äidinmaidossa. Tarvitaan siis ympäristökasvatusta ja apuvälineitä kasvattamiseen.

Monissa valtakunnan ylimmillä tasoilla sinetöidyissä asiapapereissa asiaa edistetään kiitettävästi. Kansallisessa kestävän kehityksen kasvatuksen strategiassa on linjattu, että ympäristöasiat pitää nostaa kouluissa painopistealueeksi, ja hallitusohjelma lupaa vahvistaa ympäristökasvatuksen asemaa opetussuunnitelmauudistuksessa.

Päiväkoteja ja kouluja tukevat luonto- ja ympäristökoulut on nostettu ympäristökasvatuksen konkreettisiksi keinoiksi sekä hallitusohjelmassa että strategiassa, ja niiden verkostoa kehitetään parhaillaan opetus- ja kulttuuriministeriön hankkeessa. Kuulostaa siltä, että ympäristötietoinen kansakunta koputtelee jo ovella.

Käytännössä kuntapäättäjät voivat kuitenkin tehdä toisin kuin valtakunnalliset linjaukset ohjaavat. Kestävän kehityksen kasvatuksen strategialle tehdään juuri väliarviota, ja ensimmäisten tietojen mukaan sen linjausten toteuttaminen on jäänyt vaatimattomaksi kunnan tasolla.

Kunta on kuitenkin se taho, jonka varassa ympäristökasvatuksen ja luonto- ja ympäristökoulujen rahoitus lepää. Muuta rahoituskeinoa ei ole – perusopetuksessa ei voida ajatella, että oppilaat maksaisivat opetussuunnitelmaan kuuluvasta opetuksesta omasta pussistaan, yrityksien sponsorituen varaan ei voida laskea, eikä vain vapaaehtoistyönä toteutettu ympäristökasvatus voi kehittyä laadukkaaksi ja kattavasti palvelevaksi.

Huonoa esimerkkiä asiassa näyttää Vantaan kaupunki. Suomen vanhimman suomenkielisen luontokoulun avustus on asetettu säästölistalle. Adresseihin on kerätty yli tuhat nimeä, ja monet eri tahot ovat lähettäneet kannanottojaan. Luontokoulutoiminnan jatkumisen puolesta on kommentoitu enemmän kuin minkään muun säästölistalla olevan asian puolesta.

Silti opetuslautakunta päätti pitää luontokoulun säästölistalla, joskin tilanne oli tiukka: puolesta ja vastaan oli yhtä monta jäsentä ennen puheenjohtajan ääntä. Valtuustolla on asiassa marraskuussa viimeinen valta. On todella erikoista, jos myös se kävelee valtakunnallisten strategioiden yli.

Kurjistuvassa kuntataloudessa vedotaan rahan puutteeseen. Luonto- ja ympäristökoulutoiminnalle on kunnissa varattu vain prosentin sadasosia verrattuna sivistys- tai opetustoimen kokonaisbudjetteihin. Tuolla summalla saadaan aikaan ihmeitä: ympäri Suomen kolmessakymmenessä luonto- ja ympäristökoulussa asiantuntevat ympäristökasvattajat auttavat päiväkoteja ja kouluja tarjoamalla ympäristökasvatuspäiviä ryhmille ja koulutuksia opettajille.

Asiakkaita on vuosittain yli satatuhatta. Opettajat ottavat avun kiitollisina vastaan: ympäristökasvatusta kuuluu luokanopettajakoulutukseen häviävän vähän, ja monet ovat opiskelleet opettajiksi ennen kuin ympäristökasvatus ja kestävä kehitys ovat nousseet yhteiskunnassamme puheenaiheeksi.

Tarve siis on, vain tahto puuttuu. Kuntapäättäjällä on suurin valta, kun ajatellaan konkreettisia toimia, joilla edistetään kestävää tulevaisuutta. Lapset ja nuoret ovat kohderyhmänä avainasemassa. Mitä hyötyä on valtakunnan linjauksista, jos kuntatasolla uidaan vastavirtaan?