Minne katosivat hyveet?

Profiilikuva
kasvatus
Teksti
Katri Merikallio
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Arkinen ohikiitävä hetki: kaksi lasta hiekkalaatikolla, toisella heistä on hiekkalapio. Lapsi jolla lapiota ei ole, nappaa lapion toisen kädestä. Tämä parahtaa itkuun. Isä nostaa katseensa iPadista, työntää varalapion itkevän lapsen käteen ja käskee tämän lopettaa parkumisen. Hiekkalaatikko hiljenee.

Mitä lapset oppivat: että toiselta saa ottaa ilman seuraamuksia ja että uhri olikin häiriön aiheuttaja.

Aristoteles määritteli 2 300 vuotta sitten käsitteen hyve-etiikka. Kun ihminen pyrkii toimimaan hyveellisesti, syntyy oikeudenmukainen yhteiskunta. Hyveitä olivat muun muassa rohkeus, kohtuullisuus, anteliaisuus ja rehellisyys.

Hyveet eivät ole sisäsyntyisiä ominaisuuksia, ne opitaan jo lapsuudessa. Kyse on kasvattamisesta, mutta sitä voisi nimittää myös minäkuvan rakentamiseksi.

Toinen arkinen hetki. Teini tunnustaa illalla vanhemmilleen lintsanneensa aamulla koulusta. Ei hitto, on vanhempien ensimmäinen ajatus. Mutta he toteavatkin, että hienoa kun kerroit. Tiedät tietysti, että teko ei ollut fiksu. Mitä nuori oppi: että hän on rehellinen ihminen ja että sitä ominaisuutta arvostetaan.

Vielä 1960-luvun yhtenäiskulttuurissa lapsille toistettiin niin kotona kuin koulussakin tiettyjä yksinkertaisia hyveitä: pienempiä pitää puolustaa, kaikki otetaan mukaan leikkiin, karkit jaetaan tasan, ketään ei saa kiusata.

Sitten tapahtui jotain. Hyveet muuttuivat naurettaviksi, ihailtavaa olikin terävä ilkeily ja kampittaminen.

Televisioon ilmestyi vuonna 2002 Heikoin lenkki -ohjelma ja pihojen dynamiikka alkoi muuttua. Pienempiä saikin kiusata, epäonnistujalle sai nauraa, minun karkkipussini kuului vain minulle. Kouluissa oppimistulokset pysyivät hyvinä, mutta kiusaaminen karkasi käsistä. Kouluissa viihdyttiin aina vain huonommin.

Aikuisille erityisen tärkeitä malleja ovat päättäjät – niin politiikassa, taloudessa kuin mediassakin. Minkälaista eettistä ajattelua tai hyveitä me voimme heiltä edellyttää?

Meillä vain ministerien on oltava rehellisiksi ja taitavaksi tunnettuja Suomen kansalaisia. Muut saavat olla mitä vaan.

VR:n toimitusjohtaja nostaa palkkaa 650 000 euroa vuodessa. Veturinkuljettaja ansaitsee 36 000 euroa. Onko toimitusjohtaja kohtuullinen?

Elinkeinoministeri ajoi pontevasti palkkaratkaisussa raamisopimusta, mutta vaihdettuaan tehtäviä elinkeinoelämän johtoon teki täydellisen takinkäännöksen. Onko hän rehellinen?

Iltapäivälehden päätoimittaja kuittaa rasismia kokeneen maastamuuttajan kiittämättömäksi. Onko hän rohkea?

Koska kukaan näistä kolmesta ei riko lakia, he voivat punnita vain itse, toimivatko he ihmisinä oikein.

Suomalainen yhteiskunta voisi olla toisen näköinen, jos työpaikkailmoituksessa johtajalta vaadittaisiinkin ansioiden ja kokemuksen lisäksi rehellisyyttä, kohtuullisuutta ja reilutta.

Myös Japanissa koulut kärsivät kiusaamisesta ja väkivallasta 1990-luvun lopulla. Siellä päätettiin kääntää kurssia. Yhteiskunta halusi eroon egoistisesta individualismista.

Uusi opetussuunnitelma painottaa tiedon ammentamisen sijasta kaikessa opetuksessa arvopohjaista ajattelua ja moraalia: vain toisia huomioimalla ja kunnioittamalla me menestymme, me kaikki olemme toisistamme riippuvaisia. Luonnontieteissä opetetaan rakkautta luontoa kohtaan ja elämän kunnioittamista. Toisista välittämistä ammennetaan tarinoiden kautta kaikissa oppiaineissa, jopa matematiikassa.

Jotain japanilaisesta ajattelusta olisi meilläkin oppimista. Sillä Aristoteleen mukaan hyveet eivät tee vain hyvää valtiota vaan myös ihmisen onnelliseksi.