Miksi venäläiset ja etenkin ukrainalaiset nimet kirjoitetaan niin monella tapaa?

Ukrainalaisten nimien translitterointi on varsin yksinkertainen toimenpide, kirjoittaa Jouni Vaahtera.
Mielipide 14.4.2014 15:00
Jouni Vaahtera
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden tuottaja.

Kun Ukrainan tapahtumat ovat olleet viime kuukausina laajasti esillä eri tiedotusvälineissä, on moni varmasti huomannut, että nimien kirjoitusasuissa on eroja jopa saman tiedotusvälineen sisällä. Osa eroista johtuu samasta syystä kuin venäläisten nimien erot, mutta ukrainalaisissa nimissä hajontaa näkyy vielä enemmän.

Kyrillisiä kirjaimia käyttävien kielten sanojen kirjoittamiseen meidän kirjaimillamme ei ole yhtä, kaikissa kielissä käytettävää oikeaa tapaa, vaan kirjoitusasu sovelletaan vastaamaan kunkin kielen oikeinkirjoitusnormeja.

Tämän huomasi helposti jonkin aikaa sitten päättyneiden olympialaisten aikaan, kun TV:stä näki kirjoitusasut Sochi, Sotshi ja Sotši. Jos sattui seuraamaan kisoja ruotsiksi, vastaan tuli lisäksi Sotji, saksaksi Sotschi, ranskaksi Sotchi, tšekiksi Soči jne. Näistä Sochi on englannissa käytössä oleva tapa, jota venäläiset itse käyttävät nykyään yleisimmin kansainvälisissä yhteyksissä. Kisoja TV:stä seuranneet eivät välttyneet näkemästä kaupungin venäjänkielistä nimeä Сочи, jossa on vain neljä kirjainta. Niistä kolmannella ilmaistaan suomalaisesta näkökulmasta katsottuna äänneyhtymää.

Suomeksi on kielitoimiston ohjeiden ja ISO 4900 -standardin mukaan oikein kirjoittaa Sotši, mutta varsin laajalle on levinnyt tapa merkitä ”suhuässää” sh-kirjainyhdistelmällä, siis Sotshi. Tämä tapa johtaa kuitenkin muutamiin hankaluuksiin.

Ensinnäkin suomessa on sanamuotoja, joissa on perätysten s ja h, eivätkä ne yhdisty miksikään suhuäänteeksi. Esimerkiksi käy sanamuoto raskashan, joten sh ”suhuässän” merkkinä ei vastaa suomen oikeinkirjoitusta.

Toisekseen myös venäjästä löytyy s:n ja h:n yhdistelmä, kuten vaikkapa suomeenkin kantautuneessa lainasanassa pasha, jossa siis ei ole – tai ei ainakaan kuuluisi olla – ”suhuässää” vaan konsonanttiyhdistelmä. Venäläisten Pavel-poikien yleinen lempinimi on Paša. Näin ollen pääsiäisen lähestyessä pashaa syövät muiden mukana Pašat, eivät Pashat.

 

Kuinka englanninkielisissä teksteissä sitten pystytään pärjäämään sh-kirjainyhdistelmällä, kuten vaikkapa nimessä Sholokhov, joka on suomeksi Šolohov?

Ratkaisu löytyy oikeastaan edellisten kirjoitusasujen loppupuolelta: englannissa venäjän kyrillistä kirjainta х, jota suomessa merkitään h:lla, merkitäänkin kh:lla. Siksi Mihail Hodorkovski on englanniksi Mikhail Khodorkovsky, ja pasha on paskha.

Ukrainan h onkin hiukan mutkikkaampi juttu, sillä ukrainassa on kaksi erillistä ”h-äännettä”, joille on omat kirjaimensa. Samanlaista ”kurkku-h:ta” kuin venäjän ainoa ”h” – joka on aikalailla saksan ’minä’-pronominin ich konsonantin kaltainen – merkitään niin venäjässä kuin ukrainassakin kyrillisellä х-kirjaimella. Sen sijaan suomen (ja saksan) h:n kaltaista äännettä merkitään ukrainassa г-kirjaimella, jolla taas venäjässä merkitään g-äännettä. Tämä ero johtuu kielten erilaisesta historiasta, ja tämä h–g-vastaavuus löytyy kaikista ukrainan ja venäjän yhteisistä sanoista – uusimpia lainasanoja lukuun ottamatta.

Ukrainasta g-konsonantti löytyy vain niistä, ja äänteen merkitsemiseen on kehitetty ukrainaan oma kirjaimensa ґ. Näistä syistä suomen translitterointiohjeissa on päädytty siihen, että ukrainan х tulisi translitteroida muodossa h’ ja г muodossa h.

 

Toinen venäjän ja ukrainan oikeinkirjoituksen välinen ero on kahden ”i:n” merkitsemisessä. Jokainen venäjää opiskellut suomalainen tuntee ”tavallisen i:n” eli kirjaimen и ja ”taka-i:n” eli kirjaimen ы. Jälkimmäistä merkitään niin suomessa kuin monissa muissakin kielissä y-kirjaimella, vaikkei sillä merkittävä äänne suomen y:tä täysin vastaakaan.

Ukrainassa on kielten erilaisen kehityksen vuoksi syntynyt tilanne, jossa ”tavallista i-äännettä” merkitään kyrillisellä і-kirjaimella ja ”taka-i-äännettä” и-kirjaimella. Tämän vuoksi ukrainan і-kirjain translitteroidaan suomeen i-kirjaimella, и-kirjain taas y-kirjaimella.

Ukrainasta löytyy kolmaskin ”i-kirjain” – ї. Sillä merkitään äänneyhtymää ji, kuten esimerkiksi internetsanomalehden nimessä Ukrajinska pravda. Se löytyy myös Ukrainan pääkaupungin nimestä Kyjiv, mutta sitä ei suomessa tarvitse, koska meillä on kaupungille oma vakiintunut nimi Kiova.

 

Ukrainan ja venäjän kirjoitusjärjestelmien erot eivät ole siis suuria – eivät, vaikka edellä ei ole lueteltukaan niitä kaikkia.

Nimien alkuperäisen asun translitterointia vaikeuttaa se, että kyrillisiä aakkosia käyttävien kielten kesken nimet kotoutetaan. Se on verrattavissa siihen, että takavuosien norjalainen hiihtokuningas Bjørn Dæhlie tunnetaan meillä paremminkin Björn Dählienä. Niinpä vaikkapa ukrainalaiset Volodymyr, Mykola, Serhi, Olha, Olena ja Tetjana ovat Venäjällä ja venäjäksi Vladimir, Nikolai, Sergei, Olga, Aljona ja Tatjana. Näistä Olha–Olga kirjoitetaan molemmissa kielissä samalla tavalla, vaikka lausutaankin eri tavalla. Muissa nimipareissa on eroja niin kirjoitus- kuin ääntämisasussa.

Vaikka tässä kirjoituksessa ei valkovenäjää muuten käsitelläkään, niin kuriositeettina voi mainita, että Venäjän presidentin nimi olisi valkovenäjästä translitteroituna jo lähes tunnistamattomassa muodossa Uladzimir Putsin.

Useat paikannimet ovat niin Venäjällä kuin Ukrainassa muodoltaan adjektiiveja, ja kun niistä puhutaan toista kieltä käyttäen, adjektiiviset päätteet korvataan käytettävän kielen päätteillä. Niinpä kun venäjäksi käytetään esimerkiksi nimeä Perevalnoje, ukrainaksi nimi on Perevalne.

 

Ukrainan- ja venäjänkielisten nimien vastaavuussäännöistä on hankala antaa ko. kieliä ja niiden historiaa osaamattomille mitään yleispäteviä ohjeita.

Esimerkiksi osassa nimistä venäjän и:tä vastaa ukrainassa і, kuten nimissä Julija ja Viktor, jotka siis kirjoitetaan suomeksi molemmista kielistä otettuina samalla tavalla, vaikka alkuperäiset asut ovatkin erilaiset. Jotkin nimet kirjoitetaan molemmissa kielissä samalla tavalla, mutta lausutaan jonkin verran eri tavoin. Siksi ukrainalaisia sukunimiä ovat Tymošenko, Turtšynov, Tjahnybok ja Janukovytš. Jos niiden haltijat ovat Venäjältä, nimet ovat Timošenko, Turtšinov, Tjagnibok ja Janukovitš.

Joku voisi kysyä, eikö etenkin Ukrainan syrjäytetyn presidentin Viktor Janukovytšin nimi pitäisi ottaa venäjästä, onhan hän itse venäjänkielinen. Häntä on kuitenkin pidettävä ukrainalaisena poliitikkona, ja koska Ukrainan ainoa virallinen kieli on ukraina, on ukrainankielisen muodon käyttö translitteroinnin lähtökohtana perusteltu.

Joissain muissa tapauksissa voi olla vaikea päättää, mikä muoto on perusteltu. Neuvostoliiton aikaan meillä käytettiin lähes yksinomaan venäjästä otettuja muotoja, ja seiväshyppääjäsuuruus tunnettiin – ja tunnetaan edelleenkin – Sergei Bubkana. Kun hän on nykyään Ukrainan olympiakomitean puheenjohtaja, pitäisikö hänestä käyttää suomeksi nyt muotoa Serhi Bubka?

 

Krimin tapahtumat aiheuttavat pohdintaa siitä, mistä kielestä nimet pitäisi ottaa. Simferopol, Sevastopol, Feodosija ja Kertš ovat helppoja tapauksia siinä mielessä, että ne kirjoitetaan suomeksi samalla tavalla siitä riippumatta, otetaanko ne ukrainasta vai venäjästä. Muutamat muut paikannimet ovatkin sitten vaikeampia.

Ottaako esimerkiksi Bahtšisaraista, Arabatskaja strelkasta ja Novoozjornojesta kirjoittava toimittaja kantaa Venäjän puolesta? Jos hän kirjoittaa Bah’tšysarai, Arabatska strilka ja Novoozerne, osoittaako hän tukeaan Ukrainalle? Ainakin käytettävän muodon voi halutessaan nähdä kannanotoksi, mutta luultavampaa lienee, ettei Krimin tapahtumista kirjoittava toimittaja ole tehnyt tietoista valintaa.

Samankaltainen nimen valinnan vaikeus on ilmennyt maailman tapahtumista raportoitaessa aiemminkin: kun Kiinan ja Japanin kiista muutamasta asumattomasta saaresta oli puheenaiheena, näkyi tiedotusvälineissä olevan hyvin tavallista kertoa saarten sekä japanin- että kiinankielinen nimi. Olisiko tässä ratkaisu siihen, ettei nimivalinnalla tarvitsisi ottaa kantaa siihen, onko Krim osa Ukrainaa vai Venäjää?

 

Ukrainalaisten nimien translitterointi on varsin yksinkertainen toimenpide. Sanomalehtityössä sitä on vaikeuttamassa ainakin kolme tekijää.

Suuri osa uutisista perustuu kansainväliseen materiaaliin, joten nimet pitää pystyä ensin palauttamaan alkuperäiseen asuunsa, jotta translitteroinnin voi tehdä. Toisekseen pidän hyvin todennäköisenä, että suomalaiset Ukrainan asioista kirjoittavat reportterit tekevät työtään tapahtumapaikalla lähinnä venäjäksi, ja ukrainalaiset antavat venäjää puhuessaan nimensä venäjän mukaisessa muodossa. Lisäksi monet näkyvät translitteroivan nimien ukrainalaisia muotoja venäjään tarkoitetuilla translitterointisäännöillä huomaamatta, että ukraina ei ole venäjää.

Näin ollen ajankohtaisia ukrainalaisia poliitikkoja ovat muun muassa Julija Tymošenko, Vitali Klytško, Oleksandr Turtšynov, Arseni Jatsenjuk, Andri Deštšytsja ja Viktor Janukovytš. Janukovytšin entinen huvila on Mežyhirja ja Ukrainan parlamentti on Verh’ovna rada. Donetskissa sijaitsevan jalkapallojoukkueen nimi on Šah’tar. ISO 4900  standardin mukaiset translitterointiohjeet löytyvät helposti vaikkapa Wikipediasta nimillä Venäjän translitterointi ja Ukrainan translitterointi.

Kirjoittaja Jouni Vaahtera on fil. tri ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.