Miksi vasemmisto kuihtuu?

SK:n toimitus
Mielipide 27.6.2009 16:00

Jarkko Vesikansa: Kansa tyytyy toivon sanoihin.

Kilometri kotoa, ja olen hypännyt keskelle mennyttä maailmaa. Tämä tuntemus nousee pintaan, kun poikkean lenkilläni Herttoniemen kupeessa sijaitsevaan Kivinokkaan Helsingissä. Alueella risteilee pieniä polkuja, joita vierustavat puiset kesämökit. Rapistuneiden ja ehostettujen mökkien välissä on palloilukenttiä. Kaiken kruunaa Vanhankaupunginselälle avautuva uimaranta.

Kivinokassa aistii yhä vahvasti unelmat, joita kesiään viettäneet työläisperheet siellä vaalivat ennen sotaa ja sen jälkeen. Kun tarjolla oli vain pieni mökki (pitkään pelkkä teltta tai maja), unelmat paremmasta liihottelivat korkealla. Yhteishenki lujittui palloa lyömällä ja korttia iskien. Kun helottava aurinko muutti alueen kesäparatiisiksi, moni vakuuttui työläisyhdyskunnan olevan matkalla valoa päin.

Paremman tulevaisuuden takeeksi koettiin poliittinen työväenliike, joka lupasi rakentaa tasa-arvoisemman Suomen.

Kivinokan unelmista on pitkä harppaus nyky-Suomeen, jossa ei tavoitella ihanteellisempaa yhteiskuntaa laajojen joukkojen tuella. Nyt yritetään vain selvitä, ensin Suomen teollista pohjaa rapauttavasta maailmanlaajuisesta taantumasta, sitten väestörakenteen vanhenemisen julkiselle taloudella aiheuttamista paineista ja ilmastonmuutoksesta. Unelmat elävät sirpaleina, työtä tekevä väestökin viettää kesänsä miten haluaa: yksi talviasuttavalla kesämökillä, toinen etelän hiekkarannalla, kolmas kotisohvalla.

Ajan raju riento on ollut myrkkyä perinteiselle vasemmistolle, joka sai Euroopan parlamenttiin vain Sdp:n Liisa Jaakonsaaren.

Kaukana ovat ajat, jolloin jopa presidentti Urho Kekkonen tokaisi äärivasemmiston kasvavasta kannatuksesta huolestuneena: ”Jos tätä menoa jatkuu, niin kansandemokratia tulee pian.” Skdl nousi 1958 suurimmaksi eduskuntaryhmäksi 50 edustajalla
Nyt laitavasemmisto on kuihtumassa pienryhmäksi, mutta heikossa hapessa on myös kapitalismin kanssa menestyksellisesti liittoutunut Sdp. Demareilta on kadonnut liittolainen, kansallinen kapitalismi. Globalisoitunut talous on tarjonnut vasemmistolle vain rukkasia.

Vasemmisto on perinteisesti puhunut internationalismista, mutta todellisuudessa työväenliike on nojannut kansallisvaltioihin. Kehotus kaikkien maiden työläisten liittymisestä yhteen on tuuleen huutamista. Työllä kilpaillaan kovemmin kuin koskaan.
Kun valtiollinen ohjausvalta on heikentynyt, vasemmisto on menettänyt työkalunsa. Siksi markkinajärjen vastaiset vaatimukset kuulostavat kansalaisista epäuskottavilta. Kyllä kansa tietää.

Suomalaiset ovat sisäistäneet kilpailuvaltion ajatuksen, vaikka purnaavat vastaan. Puolueiden kannatuskehitys tarjoaa vahvistusta professori Tuomo Martikaisen väittämälle.

Henkisen murroksen johdosta oikeisto on kaapannut yhteiskunnan rakentamisvastuun. Tukena on myös historia, jossa porvarit ovat asemoituneet yhteiskuntaa kantavaksi voimaksi.

Oikeistolta puuttuu vasemmiston tavoin suuri tavoite, mutta ei oikeisto sellaista tarvitse. Oikeisto ei ole ennenkään lupaillut uutta uljasta yhteiskuntaa vaan tyytynyt vaillinaisuuden filosofiaan. Käytännöllisyys johtuu osin siitä, ettei markkinatalous ole ideologia, kuten sosialismi tai kommunismi, vaan valikoima keinoja.

Kun vasemmiston tavoitteet ovat pitkälti toteutuneet, oikeisto on kääntänyt ideologisen vaillinaisuutensa voitoksi. Kokoomus julistaa epämääräistä toivoa, se riittää. Suomalaiset eivät kuvittele voivansa toivoa enempää. He eivät uskalla unelmoida suuria, koska se tietäisi todennäköisesti pettymyksiä.

Kansallisten näkyjen puute voi kääntyä myös oikeiston tappioksi. Ilman unelmia ja tavoitteita ei synny kansallista tahtotilaa. Ei tavoitteena voi olla vain väestön hoiva- ja huoltovelvoitteista selviäminen, kuten pääministeri alkuvuodesta maalaili. Jospa pyrittäisiin kärjessä ekologiseksi ja sosiaaliseksi kilpailuvaltioksi?

Jarkko Vesikansa

Kolumnisti on Otavan yleisen tietokirjallisuuden kustannuspäällikkö ja valtiotieteiden tohtori

Keskustelu

Minusta kirjoituksessa mainittu tapaus Liisa Jaakonsaari kertoo paljon.

EU-parlamenttikampanjassaan hän teemoitti:
– EU:n on oltava oikeudenmukainen ja reilu
– EU:n on oltava vahva
– EU:n on katsottava tulevaisuuteen
– EU:n on oltava kaikessa avoin

Eikä sanaakaan Natosta.

Jo 20.6.2009 blogin kirjoittaa aiva eri Liisa:
” …Monet ovat nimittään Suomessa pitäneet NATO-jäsenyyden vaihtoehtona EU:n yhteistä puolustusta, joka on esimerkiksi Eero Heinäluoman mukaan “looginen seuraus integraatiokehitykselle”.

Ensiksi EU:n yhteistä puolustusta ajanut Ranska käänsi selkänsä ajatukselle ja hyppäsi mukaan NATOn komentorakenteisin. Juhannuksena kaiken kukkuraksi yhteinen puolustus lukittiin Irlannin kansanäänestyksen taakse.

Kehtaako enää kukaan esittää EU:n yhteistä puolustusta NATON vaihtoehtona? Uusia argumenttejä kehiin, vanhat happanivat Juhannuksena!”

Lähde liisajaakonsaari.fi

Tässä olisi varmaan Suomen Kuvalehdellekin peiliin katsomisen paikka. Viime syksynä läpi suomalaisen median kauhisteltiin ”äärioikeiston” esiinmarssia, rasismin nousua, muukalaiskammoa ja muuta suvaitsemattomuutta. Kuluneena vuonna on kuitenkin paljastunut – ilmeisesti enää median edustajille yllätyksenä – että Perussuomalaiset on ihan tavallinen vasemmistopuolue. Jos äärioikeisto on vasemmistoa, kuinka voidaan puhua vasemmiston kuihtumisesta ;-)

Heti EU-vaali-iltana Jutta Urpilainen totesi, että ääniä on valunut Perussuomalaisille. Timo Soini heti perään vahvisti Urpilaisen näkemyksen. Osmo Soininvaara kirjoitti puolestaan blogissaan EU-vaalien jälkeen, että SDP on perinteisesti ollut Vihreiden tärkein liittolainen ja Vihreiden on valmistauduttava ottamaan vastuu vasemmistossa. Paavo Arhinmäki totesi vastavalittuna puheenjohtajana, että Vasemmistoliitto hakee ääniä demareiden, vihreiden ja persujen kannattajilta.

Puoluejohtajien itsensä antamilla määrittelyillä voidaan laskea, että vasemmiston yhteenlaskettu kannatus on noin 50% koko maassa (SDP 21%, Vihreät 11%, Perussuomalaiset 9%, Vasemmistoliitto 7%). Merkittävin vasemmiston muutos on siis ollut Vihreiden nousu (2 kansanedustajaa vuonna 1983 ja 15 edustajaa 2007) vasemmiston johtavaksi ideologiaksi. Perinteisestihän vasemmistolaisen pahin vastustaja ei ole ollut kapitalisti vaan toinen sosialisti, mikä selittäisi myös Perussuomalaisten leimaamisen ”äärioikeistolaiseksi”. Vuoden 1962 vaaleissa vasemmistolla oli 85 edustajaa (SDP 38, SKDL 47) kun taas 2003 vaalien jälkeen 86 edustajaa (SDP 53, Vasemmistoliitto 19 ja Vihreät 14). Pakko on siis kysyä porvarimedian edustajilta; Missä te pidätte päätänne siellä Kuvalehden toimituksessa, kun ilmeisen vakavissanne koitatte selittää, että vasemmiston kannatus on alamäessä ja vasemmisto on kriisissä?

Joka tapauksessa olemme äärettömän mielenkiintoisessa tilanteessa, kun seuraavissa vaaleissa 2011 studiossa on neljä toisiaan vastaan kamppailevaa, sanavalmista ja kärkästä ehdokasta. Onko ihme, että näin on, vai johtuuko vasemmisto-puheenjohtajien samankaltaisuus siitä, että kaikissa puolueissa on ajateltu, että kannatusta on mahdollista saada vain ”terävöittämällä” omaa sanomaa. Siis toisin sanottuna; tarjoamalla oma ideologia populistisesti ratkaisuna sellaisiin ongelmiin, joita sillä ei voi ratkoa.

Europarlamenttiin pääsivät Stalinisti Satu Hassi vihreistä ja punavihreä Sirpa Pietikäinen kokoomuksesta. Kokoomus on ilmoittanut olevansa työväenpuolue ja demarit keskustalainen puolue.
Työnantajajärjestöjen johdossa on vasemmistolaisia. Roolit ovat menneet täysin sekaisin.

Kiitos siteerauksesta viime printissä.

Laitetaanpa tähän alle sitten linkki Hesarin uutiseen http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ruotsin+ääriryhmät+väkivaltaisempia+kuin+Saksan+ja+Tanskan/1135247499501
jossa todetaan sama asia. Uutisen kuvatekstissä todetaan, että ”Ruotsin äärioikeisto tapaa näyttää voimiaan maan kansallispäivänä 6. kesäkuuta”. Kuvassa on ”äärioikeistolaisia” NSF:n kannattajia. Rautalangasta voimme vielä vääntää, että NSF tulee sanoista National Socialist Front. Minkälainen ”äärioikeistolainen liike pitäisi nimessään sanaa ”sosialismi”? Itseironinen?

Hesarin uutinen selittää myös sen, miksi media – Suomen Kuvalehtikin – uutisoi vasemmiston mellakat (kuten Kreikassa tai Ranskassa) pääsääntöisesti ”nuorison” mellakointina. Tämä ”nuoriso”-termi on saanut niin surkuhupaisan merkityksen, että sille nauretaan liberaali-blogeissa yleisesti. Onko kyseessä ”nuoriso” vai vasemmistoradikaalit, arvoisa SK:n toimitus?

Tässä siis vihdoin tuo uutisen avainkohta:

”Olemme ottaneet etäisyyttä äärioikeistoon, eikä vähiten historiallisista syistä. Samalla olemme romantisoineet ja väheksyneet äärivasemmiston väkivaltaa yhteiskunnan vaikuttajia kohtaan”, [Ruotsin maahanmuuttoministeri Nyamko] Sabuni sanoi Ruotsin radiolle.

”Se (väkivalta) on tavattu laittaa nuoruuden ymmärtämättömyyden piikkiin, tai todeta, että vapaustaistelijat menivät liian pitkälle.”