Miksi valtio suunnittelee aikapankkien kautta tehtävän työn verotusta?

Profiilikuva
aikapankki
Teksti
Elina Vuola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

En ole ainoa, joka nosti kulmakarvojaan huomatessaan uutisen, jonka mukaan valtio suunnittelee niinsanottujen aikapankkien kautta tehtävän työn verotusta.

Kyse on verohallinnon mukaan siitä, että aikapankit järjestelmällisenä toimintana saattavat syyllistyä veronkiertoon. Aikapankeissa ei liiku raha, vaan aika, jota voi käyttää tai tarjota käytettäväksi esimerkiksi lastenhoitoon, kukkien kasteluun, auton renkaiden vaihtoon tai pyörän kumin paikkaamiseen.

Ohjeistusta ollaan tekemässä. Verohallinnon mukaan tällä hetkellä vallitseva näkökulma on, että aikapankkien kautta suoritetussa vaihtotyössä muodostuu verotettavaa etuisuutta.

En ole vastustamassa verotusta. Ihmettelen, eikö veronkierrossa ole suurempia ja räikeämpiä ongelmia kuin pienet paikalliset aikapankit.

Niissä ei ole kyse veroparatiiseista. Niitä ei ole perustettu järjestelmällistä verojen välttelyä varten. Ne ovat luova paikallinen ratkaisu ihmisten arjen käytännön ongelmiin. Hyvin usein kyse on pienestä mutta kullanarvoisesta avusta, jota tarvitsevat erityisesti he, joilla ei ole kaikkia turvaverkkoja eikä paljon rahaa: vanhukset, yksinhuoltajat, pienten lasten kotiäidit ja -isät, maahanmuuttajat, työttömät ja opiskelijat.

Vaikka ei näihin ryhmiin kuuluisikaan, aikapankit vahvistavat sosiaalista kanssakäymistä, paikallisuutta, solidaarisuutta, sekä halua auttaa ja ottaa apua vastaan. Kansalaisia kehotetaan suurempaan vastuullisuuteen lähimmäisistään, omaishoitamiseen ja kolmannen sektorin vahvistamiseen.

Sitten kun tämä tapahtuu - vaikkapa nyt aikapankin muodossa - valtion taholta huomautetaan, että tapa on väärä ja siihen puututaan.

Pielessä on paitsi mittakaava myös aikapankkien perusajatuksen ymmärtäminen. Ihmiset haluavat toimivaa, yhteisöllistä arkea, jossa kaikkea ei voi tai tarvitse itse tehdä.

Aikapankit ovat myös vastaus valtion ja kuntien tukipalveluiden heikentymiseen. Tarpeeseen syntyneen paikallistason luovuuden haltuun ottaminen, määritteleminen ja tukahduttaminen valtion taholta on vastenmielistä.

Esimerkkejä riittää toki aiemmiltakin vuosilta. Helsingissä, jossa toimii Stadin aikapankki, listaan kuuluvat ainakin vanha Lepakko, Makasiinit ja tältä vuodelta Suvilahden sauna.

Erilaiset ryhmät tekevät kaupungista elävämpää, yhteisöllisempää ja luovempaa. Nuorilla on uusia ideoita, mutta juuri aikapankkien kautta myös vanhempien ihmisten arjesta voi tulla piirun verran helpompaa, hauskempaa ja sosiaalisempaa. Kyse on myös lähialueen asukkaisiin tutustumisesta.

Verottajan uhkakuva on, että aikapankkien kautta tehdään myös ammattimaista työtä. On toki mahdollista, että vaikkapa työtön sähkömies alkaa “työllistyä” aikapankin kautta juuri sähkötöissä. Perusongelma ei kai tällöinkään ole veronkierto, vaan työttömyys ja se, että työttömän pitäisi olla mahdollisimman työtön ja varoa tekemästä kaikkea, mitä parhaiten osaa.

Työn teettäjän näkökulmasta kotitalousvähennys veroineen on sinänsä loistava asia, mutta se on mahdollista vain vähintään keskituloiselle ihmiselle tai perheelle. Ymmärtääkseni pimeä työ ei ole ollut aikapankeissa ongelma.

Verohallituksen selvityksen mukaan aikapankkia ei voi rinnastaa talkooperinteeseen. Vaan entäs jos aikapankit ovat ikiaikaisen talkooperinteen moderni, urbaani muoto?

Lue myös: “Aikapankit eivät ole veronkiertoa”