Miksi kasvihuonepäästöt kasvavat, vaikka ilmastokokouksia on pidetty jo 20 vuotta?

Mielipide 17.4.2013 16:00
Matti Hukari on elintarviketieteiden maisteri, joka toimii yhteiskuntavastuuseen ja kestävään kehitykseen liittyvissä asiantuntijatehtävissä ja on kirjoittanut artikkeleita ja kirja-arvioita energiapolitiikasta. Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.

Oxfordin Yliopiston energiapolitiikan professori Dieter Helm on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi merkittävänä energia-asiantuntijana ja vuodesta 2011 lähtien hän on toiminut myös EU:n energiakomission erikoisneuvonantajana. Tähän asti hänen neuvojaan ei tosin ole energiakomissiossa juuri kuunneltu.

Uusimmassa kirjassaan, The Carbon Crunch, vapaasti suomennettuna ”hiililoukku”, professori perustelee useissa esitelmissään julkituomansa ajatukset tiiviissä muodossa. Helm on huolissaan ilmakehän kasvihuonekaasupäästöjen lisääntymisestä ja sitä kautta tulevasta ilmastonmuutoksesta. Hän ei kuulu ilmastonmuutoksen epäilijöihin eikä kiistä ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta, vaikka tunnustaa että muitakin vaikuttavia tekijöitä voi olla. Helm on kuitenkin erittäin kriittinen kansainvälisen ilmastopolitiikan ilmentymän – Kioton sopimuksen – toteutukseen ja tuloksiin.

Ydinvoima korvautuu kivihiilellä

On paikallaan avata kansainvälistä keskustelua, jotta havaitsisimme että julkista kenttää hallitsevien vihreiden idealismin, syyllistämisen ja näpertelyn politiikalle on vaihtoehtoja, ja olisi kiireisesti toteutettava realistisempaa ilmastopolitiikkaa.

Helmin mielestä pahin ilmastomuutoksen aiheuttaja on kivihiili, sillä saman energiamäärän tuottamiseksi tulee kivihiilestä 2,5 kertaa enemmän hiilidioksidia ilmakehään kuin maakaasusta. Helm näkee vihreät sekä heidän poliittiset ja hallinnolliset myötäjuoksijansa vähäpäästöisten ratkaisujen eli ydinvoiman, maakaasun ja liuskekaasun käyttöä jarruttavana Ei-puolueena, jonka ideologia on johtanut kivihiilen käytön lisääntymiseen ja ilmaston lämpenemiseen. Helmin mielestä vihreiden ydinvoimakielteisyys on peräisin jo 80-luvulta Neuvostoliiton rahoittamien rauhanpuolustajajärjestöjen harjoittamasta NATO:n ydinaseiden vastustamisesta. Kieltämättä sellaisen taustan omaavia henkilöitä toimii Suomenkin vihreiden poliitikkoina.

Samalla kun EU:n osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on enää 11 prosenttia, on Kiina kasvattanut päästöjään siten, että globaalisti päästöt ovat kasvaneet ja Kiina tuottaa energiastaan 80 prosenttia kivihiilellä. EU-valtioissa päästöt ovat kasvaneet yhtäältä siksi, että käytämme suhteellisesti vähemmän ydinvoimaa tai maakaasua ja koska toisaalta tuulivoima sekä aurinkovoima tarvitsevat itsensä verran säätövoimaa – tuulettomien päivien ja auringottomien öiden – varalle. Tuo säätövoima on 90 prosenttisesti kivihiiltä.

Yhdysvalloissa tehty teknologinen läpimurto liuskekaasun poraamiseksi on mullistanut fossiilisten energialähteiden hintarakenteen. Maakaasu on halventunut ja konventionaalisen kaasun tuottajien rinnalle on tullut Yhdysvalloista ja Kanadasta liuskekaasua markkinoille. Myös Euroopassa on huomattavia liuskekaasuvaroja (mm. Puola, Ranska, Iso-Britannia) ja Kiinassakin on heidän oman ilmoituksensa mukaan noin 100 vuoden kulutusta vastaava määrä liuskekaasua. Maailman tasolla fossiiliset polttoaineet eivät ole loppumassa eikä niiden markkinaehtoista hintahuippua ole näkyvissä.

Päästöjen kasvun syyt ja Kioton sopimuksen tehottomuu

Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden hälyttävään kasvuun on 4 merkittävää syytä. Kaikki tietotaito tulisi suunnata ilmastonmuutosuhan torjumiseen näiden syiden antamasta lähtökohdasta:

1) Maapallon nopea väestönkasvu lisää väkisin päästöjä. Väestöennuste on 9 miljardia vuonna 2050.

2) Kiinan päästöjen nopean kasvun vaikutus. Kiinan päästöt ovat jo nyt yli 2,5 kertaa EU:n päästöt. Kiinan ja Intian bruttokansantuotteiden arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä ja päästöjen arvioidaan kasvavan lähestulkoon samassa suhteessa tai enemmän.

3) Kivihiilen (ml. ruskohiilen) suuri osuus energiantuotannossa Kiinassa, Intiassa, EU:ssa ja Etelä-Afrikassa. Esimerkiksi Kiinassa avataan seuraavan 5-vuotissuunnitelman aikana 500 uutta vähintään 1 gigawatin hiilivoimalaa, jotka ovat toiminnassa vielä vuonna 2050. Vuosien 2000 – 2010 aikana kivihiilen käyttö maailmassa lisääntyi 70 prosenttia. 90 prosenttia tuosta lisäyksestä tuli Kiinasta ja Intiasta. Vuonna 2012 Kiina käytti 52 prosenttia maailman kivihiilestä.

4) Hiili-intensiivisten tuotteiden kulutuskysyntä on olennaisempaa kuin niiden tuotanto. EU:ssa kulutetaan teollisia tuotteita entistä enemmän, mutta ne tuotetaan EU:n ulkopuolella.

Kioton sopimuksen valuvika on siinä, että se on tuotantoa rankaiseva eikä kulutusperusteinen. Yhdysvaltojen, Kiinan ja Intian poliitikot ymmärsivät tämän, toisin kuin ”ilmastosankaruudesta” haaveilleet EU:n poliitikot. EU on tapansa mukaan kunnostautunut edelläkävijänä Kioton sopimuksesta johdetun sääntelyn, säädösten, tavoitteiden, ohjelmien ja tiekarttojen tuottamisessa. Tuloksena on toistaiseksi ollut teollisten työpaikkojen väheneminen.

Nykyiset uusiutuvat energiamuodot ovat kalliita keinoja. Ne tuhoavat EU:n kilpailukyvyn ja ovat päästöjen kannalta tuloksiltaan heikkoja sekä merkityksetöntä toimintaa globaalilla tasolla. Kaiken huipuksi osa tukimiljardeista valuu Sisilian mafialle. Lähes päästötön ydinvoima on suhteellisesti korvautunut fossiilisilla polttoaineilla ja eritoten kivihiilellä varsinkin Saksassa ja Iso-Britanniassa.

Helm hämmästelee EU:n johtavien poliitikkojen naivismia tai paremminkin heidän neuvonantajiensa hölmöyttä ja totuuden kiertämistä. Barrososta lähtien EU:n johtajat uskottelevat itselleen ja veronmaksajille kuinka EU:n ilmastopolitiikan ansiosta ilmastonmuutos voidaan pelastaa ”uuden vihreän talouden” avulla ilman taloudellisia uhrauksia. Helmin mukaan se ei valitettavasti nykykustannuksilla ole mahdollista. Koko ajatus on perustunut oletukseen että öljyn ja muiden fossiilisten hinta kohoaisi niiden saatavuuden laskiessa, niin että uusiutuvat tulisivat kannattaviksi tai edes vain siedettävässä määrin tappiollisiksi. Uudet ei-konventionaaliset fossiiliset energialähteet (mm. liuskekaasu, liuskeöljy ja tervahiekka) ovat tuhonneet EU:n idealistien tavoitteet.

Kun Yhdysvallat on viime vuosina pienentänyt päästöjään vaihtamalla kivihiiltä liuskekaasuun, on EU lisännyt kivihiilen käyttöä ja tuhlannut miljardeja tuulivoiman ja muiden uusiutuvien tukemiseen. Tästä huolimatta viime vuosina pidetyissä kansainvälisissä ilmastokokouksissa EU on kutsunut itseään suunnannäyttäjäksi.

Totuus on Helmin mielestä karmea mutta sitä ei poliitikkojen kantti kestä tunnustaa: Ensinnäkin Kioton sopimus on epäonnistunut eikä se ole johtanut globaaleihin päästövähennyksiin, päinvastoin.

Toiseksi EU on politiikallaan lisännyt globaaleja päästöjä; siirtämällä kulutustavaroidensa tuotannon vähemmän energiatehokkaisiin tehtaisiin Kiinassa ja lisäämällä itse kivihiilen käyttöä.

Kaiken lisäksi EU on tehnyt energiastaan kallista ja sitä kautta tuhonnut kilpailukykynsä ja menettänyt teollista yritystoimintaa eli kansalaistensa sosiaaliturvan maksajia. Tämä näkyy nyt työttömyytenä ja sosiaalisena kriisinä. Helmin näkemyksen mukaan Euroopan vihreät puolueet, ympäristöjärjestöt ja EU:n ympäristökomissio ovat EU:n sisäisissä, kunnianhimoisissa tavoitteissaan taloudellisesti lukutaidottomia.

Uusiutuvan energian tuet lisäävät energiaomavaraisuutta mutta eivät ole tehokasta ilmastopolitiikkaa

Helmin laskelmien mukaan tuulivoiman tuotantomahdollisuudet ovat sen kaltaiset, että vaikka kaikki vapaana oleva Brittein saarten runsastuulinen rannikko – tai vaihtoehtoisesti puolta Walesia vastaava pinta-ala – peitettäisiin tuulivoimaloilla, ei tuotanto kattaisi Briteille annettua tavoitetta uusiutuvien osuudesta energiantuotannosta. Silti niiden investoinnit vaatisivat 10 miljardia puntaa vuosittain 2020 saakka.

Maatuulivoiman hyötysuhde on epätaloudellinen ja merituulivoiman rakentaminen ja huolto tulevat kalliiksi. Harvaan asutuissa maissa (Venäjä, jotkut Yhdysvaltojen ja Kiinan alueet) tuulivoimalla olisi merkitystä, jos niissä paikoissa myös tuulee runsaasti. Helm näkee EU:n uusiutuvan energian tavoitteet perusteltuina energiaomavaraisuuden ja maatalouspolitiikan kannalta, mutta ei lainkaan ilmastopoliittisesti.

Biopolttoaineet ovat hiilineutraaleja vain laskennallisesti. Ne laskelmat on tehty poliittisilla perusteilla, jolloin ne voidaan jäsenvaltioiden poliittisten intressien ristipaineissa myös muuttaa, kuten puun osalta on jo käymässä. Puu olisi Helmin mielestä parempi käyttää puurakentamiseen, sekä paperina ja uuden sukupolven jalosteina sen sijaan että polttamalla päästetään niiden keräämä hiilidioksidi ennenaikaisesti takaisin ilmakehään. Brasilian sademetsien suojelu on ratkaisevan tärkeää hiilinielujen ylläpitämiseksi. Aurinkovoiman Helm sen sijaan näkee yhtenä tulevaisuuden ratkaisuna. Energiatehokkuuden parantaminen on taloudellisesti järkevää ja välttämätöntä. Silti se ei juuri vähennä kuluttajien aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä. Kun kuluttajat säästävät rahaa yhden tuotteen hankinnassa, tuhlaavat he säästyneen rahan jonkun toisen – ja usein enemmän päästöjä aiheuttavan – tuotteen tai palvelun hankinnassa.

Helmin vaihtoehtoinen energiapolitiikka

Kritiikkiä siis Helmiltä riittää, mutta onko hänellä vaihtoehtoisia ratkaisuja? On kyllä, ja ne ovat pitkän tähtäimen ratkaisuja, lyhyesti kerrottuna seuraavat.

1) Ydinenergian käyttöä tulisi lisätä ja sen teknologian kehittämiseen panostaa ja saavuttaa seuraavan sukupolven teknologia, kuten ydinjätettä polttoaineena käyttävä reaktori PRISM (= Power Reactor Innovative Small Module ).

2) Liuskekaasu on ilmaston kannalta vähintään 2,5 kertaa parempi sähköntuotannossa kuin kivihiili ja sitä tulisi siksi hyödyntää ja korvata kivihiili ennen vielä puhtaampia tulevaisuuden ratkaisuja.

3) Tutkimukseen ja tuotekehitykseen panostaminen olisi järkevämpää kuin rahojen lapioiminen nykyiseen hyötysuhteeltaan vaatimattoman uusiutuvan energian tukemiseen. Helm näkee vaarana että tuhlaamme rahoitukselliset resurssit epätaloudellisesti ja siten, että ne eivät merkittävästi vaikuta päästöjen vähentämiseen.

4) Liikenteen sähköistäminen ja sähköautojen akkujen käyttäminen sähkön puskurivarastona, jolla tasataan yöaikainen tuotanto ja päiväsaikainen kulutus.

5) Seuraavan sukupolven aurinkovoimateknologian kehittäminen.

6) Globaalin hiiliveron käyttöönotto jossa verotetaan kulutusta, ei tuotantoa. Näin kulutus ohjautuisi vähähiilisempiin tuotteisiin ja energiamuotoihin.

Tulevaisuuden mahdollisuuksista Helm jättää käsittelemättä metaanihydraatin mahdollisuudet ja uhat.

Metaanihydraatin ensimmäisiä koeporauksia on kirjan julkaisemisen jälkeen tehty Japanissa.

Toinen kirjassa huomiotta jäävä aihe on palmuöljy biopolttoaineena samoin kuin biojätteistä tehdyt bioetanoli ja biokaasu.

Suomalaisesta näkökulmasta ajatellen Helmin kirja sivuuttaa hänelle ilmeisen tuntemattoman turvetuotannon käsittelemisen sekä turpeella ja hakkeella tuotetun sähkön ja lämmön yhteistuotannon edut. Helmin kritiikki kivihiiltä kohtaan on ajankohtainen myös Suomessa. Kivihiilen ja muun tuontienergian käyttö on noussut merkittävästi kotimaisesta ympäristöpolitiikasta johtuvan turvepulan vuoksi jo tänä talvena. Kaiken kaikkiaan lähes 85 prosenttia turvepulasta korvautuu tuontienergialla, etupäässä kivihiilellä. Tämä näkyy kansantalouden vaihtotaseessa ja on merkittävä haitta kotimaiselle työllisyydelle. Se tuntuu myös kaukolämmön asiakkaiden kukkarossa, sillä turve on ollut korvaajiaan edullisempi polttoaine.

Suosittelen kirjan lukemista erityisesti kotimaisille poliitikoille, sillä se herättää pohtimaan kansantaloutemme ja energiapolitiikkamme kohtalonyhteyttä sekä asettaa Suomen noin promillen osuuden globaaleista kasvihuonekaasupäästöistä realistisiin kehyksiin.

Dieter Helm, The Carbon Crunch, Yale University Press 2012.