Metsäteollisuuden toimijat saatava yhteiseen neuvonpitoon

Profiilikuva
globalisaatio
Teksti
SK:n toimitus
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Metsäteollisuudessa pitäisi vaalia myös kansallisia etuja, kirjoittavat Ossi Kokkonen ja Hans Södergård.

Suomalainen metsäteollisuus ajaa itseään kansainväliseen paitsioon kamppailussa globaaleista markkinaosuuksista.

Syinä meille tarjotaan lähinnä ulkopuolisia tekijöitä, kuten esimerkiksi puuraaka-aineen saatavuutta ja korkeaa hintaa sekä etäisyyttä markkinoihin. Alan itsensä aiheuttamat virheet, kuten kalliit työehtosopimukset ja maamme rajojen ulkopuolelta hankittu ylikapasiteetti sekä yleensäkin yritysten hallitusten ja johdon arvomaailma, halutaan mieluummin unohtaa.

Alan paitsioon ajamisessa avittavat myös ruotsalainen pääoma ja Suomen valtio. Ainoaa uusiutuvaa kansallisomaisuuttamme, metsää ja sen mahdollisuuksia, tuhlataan lyhytnäköisen tuloksen takia. Ilmiötä kutsutaan kvartaalitaloudeksi ja globaaliksi kapitalismiksi. Kvartaalitaloutta perustellaan usein juuri globaalin kapitalismin vaatimuksilla, joilla ei ole kasvoja eikä kotimaata. Ongelmana on se, että asetelman muilla tekijöillä – metsänomistajilla, yritysten työntekijöillä ja toimihenkilöillä – on kasvot ja kotimaa ja että valtiot tekevät politiikkaa myös kansallisista lähtökohdista.

Suomessa ajatellaan, että globaalitaloudessa ei ole sellaisia käsitteitä ja arvoja kuin kansallisomaisuus eikä kansallinen etu. Syynä käsitykseen ovat valtio ja rahoittajat, jotka omistajina eivät ole enää kiinnostuneita metsäteollisuudesta. Tilalle on tullut tahoja, joita kiinnostavat nopeat taloudelliset hyödyt ja jotka palkkaavat omistamiensa metsäyhtiöiden johtoon omaan arvomaailmaansa sopivia, mekaanisesti ajattelevia ja yksipuolisesti vain omistajien pyrkimyksiä toteuttavia voimia ilman minkäänlaista kiinnostusta yhteiskuntaan, jossa he toimivat. Hyvänä esimerkkinä käy Stora Enso ja sen ruotsalainen pääomistaja, jonka mielestä suomalaiset yksiköt pilaavat koko yhtiön tuloksen, jonka takia niitä on suljettava lisää. Ja näinhän johto on ilmoittanut tekevänsäkin.

Mitä tästä seuraa? Ainakin se, että Suomessa valmistetut sellu ja paperi menettävät markkinaosuuksia entisestään maailmalla. Vaikka sellun ja paperin kysyntä läntisissä teollisuusmaissa onkin dramaattisesti laskenut, tietty peruskysyntä on olemassa ja säilyy. Kasvua on haettava kauempaa. Kun hienot suomalaiset yksiköt ovat lopettaneet ensimmäisinä, huonokuntoisempaa kapasiteettia muualla jatkaa ja täyttää kysynnän edellyttämän tuotannon. Herää kysymys, mihin katoaa suomalaisten lähes sadan vuoden aikana kehittämä korkeatasoinen tietotaito sellu- ja paperiteknologiassa.

On myös kysyttävä, voidaanko menetetyt asemat vallata takaisin ja jos, niin millä edellytyksillä ja voimavaroilla. Miksi olemme niin sinisilmäinen kansa, että luovumme kansallisomaisuudestamme ja teollisesta selkärangastamme? Miksi maailman kärkeä edustava metsäteollisuusmaa luovuttaa markkinat, kenties huonommilleen?

Monelta taholta on kuulutettu metsäteollisuuden toimijoita ja muita sidosryhmiä koolle yhteiseen neuvonpitoon, mutta mitään liikettä tähän suuntaan ei näytä tapahtuvan.

Ossi Kokkonen

Eläkkeellä oleva diplomi-insinööri ja yrittäjä.

Hans Södergård

Valtiotieteen maisteri ja tietokirjailija.