Metsäteollisuuden toimijat saatava yhteiseen neuvonpitoon

SK:n toimitus
Mielipide 9.8.2009 16:00

Metsäteollisuudessa pitäisi vaalia myös kansallisia etuja, kirjoittavat Ossi Kokkonen ja Hans Södergård.

Suomalainen metsäteollisuus ajaa itseään kansainväliseen paitsioon kamppailussa globaaleista markkinaosuuksista.

Syinä meille tarjotaan lähinnä ulkopuolisia tekijöitä, kuten esimerkiksi puuraaka-aineen saatavuutta ja korkeaa hintaa sekä etäisyyttä markkinoihin. Alan itsensä aiheuttamat virheet, kuten kalliit työehtosopimukset ja maamme rajojen ulkopuolelta hankittu ylikapasiteetti sekä yleensäkin yritysten hallitusten ja johdon arvomaailma, halutaan mieluummin unohtaa.

Alan paitsioon ajamisessa avittavat myös ruotsalainen pääoma ja Suomen valtio. Ainoaa uusiutuvaa kansallisomaisuuttamme, metsää ja sen mahdollisuuksia, tuhlataan lyhytnäköisen tuloksen takia. Ilmiötä kutsutaan kvartaalitaloudeksi ja globaaliksi kapitalismiksi. Kvartaalitaloutta perustellaan usein juuri globaalin kapitalismin vaatimuksilla, joilla ei ole kasvoja eikä kotimaata. Ongelmana on se, että asetelman muilla tekijöillä – metsänomistajilla, yritysten työntekijöillä ja toimihenkilöillä – on kasvot ja kotimaa ja että valtiot tekevät politiikkaa myös kansallisista lähtökohdista.

Suomessa ajatellaan, että globaalitaloudessa ei ole sellaisia käsitteitä ja arvoja kuin kansallisomaisuus eikä kansallinen etu. Syynä käsitykseen ovat valtio ja rahoittajat, jotka omistajina eivät ole enää kiinnostuneita metsäteollisuudesta. Tilalle on tullut tahoja, joita kiinnostavat nopeat taloudelliset hyödyt ja jotka palkkaavat omistamiensa metsäyhtiöiden johtoon omaan arvomaailmaansa sopivia, mekaanisesti ajattelevia ja yksipuolisesti vain omistajien pyrkimyksiä toteuttavia voimia ilman minkäänlaista kiinnostusta yhteiskuntaan, jossa he toimivat. Hyvänä esimerkkinä käy Stora Enso ja sen ruotsalainen pääomistaja, jonka mielestä suomalaiset yksiköt pilaavat koko yhtiön tuloksen, jonka takia niitä on suljettava lisää. Ja näinhän johto on ilmoittanut tekevänsäkin.

Mitä tästä seuraa? Ainakin se, että Suomessa valmistetut sellu ja paperi menettävät markkinaosuuksia entisestään maailmalla. Vaikka sellun ja paperin kysyntä läntisissä teollisuusmaissa onkin dramaattisesti laskenut, tietty peruskysyntä on olemassa ja säilyy. Kasvua on haettava kauempaa. Kun hienot suomalaiset yksiköt ovat lopettaneet ensimmäisinä, huonokuntoisempaa kapasiteettia muualla jatkaa ja täyttää kysynnän edellyttämän tuotannon. Herää kysymys, mihin katoaa suomalaisten lähes sadan vuoden aikana kehittämä korkeatasoinen tietotaito sellu- ja paperiteknologiassa.

On myös kysyttävä, voidaanko menetetyt asemat vallata takaisin ja jos, niin millä edellytyksillä ja voimavaroilla. Miksi olemme niin sinisilmäinen kansa, että luovumme kansallisomaisuudestamme ja teollisesta selkärangastamme? Miksi maailman kärkeä edustava metsäteollisuusmaa luovuttaa markkinat, kenties huonommilleen?

Monelta taholta on kuulutettu metsäteollisuuden toimijoita ja muita sidosryhmiä koolle yhteiseen neuvonpitoon, mutta mitään liikettä tähän suuntaan ei näytä tapahtuvan.

Ossi Kokkonen

Eläkkeellä oleva diplomi-insinööri ja yrittäjä.

Hans Södergård

Valtiotieteen maisteri ja tietokirjailija.

Keskustelu

Metsäteollisuuden investoinnit ovat mittavia ja niitä ei voi muuttaa noin vain. Ne, joilla on pääomia ,eivät ota riskejä suotta. Suomessa on ministereitä ja ammattiyhdistysihmisiä, jotka ovat ajamassa Suomea paitsioon, kun investointeja suoritetaan. Tässä ei pelitä periaate mikä on sinun on myös meideän. Vihreät ja paperiliitto ovat saaneet sijoittajat sulkemaan pois riskit tuotannosta. Metsäalalla puun korjuun ja metsien hoidon ovat lopettaneet pienomistajat eli maanviljelijät, koska heitä ei enää ole riittävästi. Tarvitaan kolme vaikuttajaa raaka-aine – teollinen koneisto – työvoma. Jos näistä puuttuu jokin tai se on liian kallista homma ei toimi. Ruotsi on pelannut heikolla kruunulla ja selviää. Venäjä luuli voivansa kiristää puun hinnalla, mutta se ei vieläkään tunne talouden sääntöjä. Vihreät ja ammattiyhdistykset ajavat Ruotsin ja Venäjän etuja miten olisi välillä SUOMI.

Sijoittajat pelaavat mielummin nykyään finanssisijoituksilla eikä sijoituksilla tuottavaan toimintaan. Se on tämän kapitalismimme tämän hetkinen tila ja vaihe.

Työehtosopimukset eivät ole mitenkään erityisen kalliita. Etenkään jos vertaa niitä massa- ja paperiteollisuuden liikevaihtoihin. Palkkakustannukset ovat minimaalinen osuus puunjalostusteollisuuden kustannuksissa, etenkin kemiallisessa puunjalostuksessa. Mutta sen sijaan meillä on aivan liian heikko irtisanomissuoja jolloin irtisanominen on Suomessa liian halpaa verrattuna muuhun Eurooppaan. Siksi työpaikat siirtyvät meiltä muualle.

Investoinnit saataisi Suomessa käyntiin jos sijoittajat siirtyisivät finanssispekuloinneista tuotannolliseen toimintaan. Se kuitenkin edellyttäisi liberaalikapitalismin suitsimista. Jos se onnistuisi niin sitten seuraavana pitäisi jalostusastetta nostaa huomattavasti sellunkeitosta ja paperin prässäämisestä. Nykyisen jalostusasteen kun voisi hieman provosoiden tiivistää, että täällä tehdään maailman hitaimmin kasvavasta raaka-aineesta nopeimmin eli kertapyyhkäisyllä kulutettua tuotetta joka uitetaan puhtaalla juomavedellä vessanpöntöstä viemäriin. Siitä on ihan turha syyttää vihreitä tai ammattiyhdistysliikettä, puunjalostuskapitalistit ovat tehneet sen ihan itse ja meidän tavallisten taatiaisten kustannuksella.

Venäjän valtio yritti käytettävissään olevalla keinolla eli tulleilla ohjata investointeja mutta eivät osanneet ennustaa finanssispekulanttien aiheuttamaa lamaa. (huom: Suomen poliittinen eliitti on luovuttanut EU:lle oikeutensa käyttää tulleja taloudelliseen ohjailuun). Siinä ei ollut mitään kiristämistä vaan suvereenin valtion vallassa ollut toimenpide. Tosin eihän ne uudet tullit ole vieläkään kai voimassa? Sen sijaan tukiaiset Suomessa ovat jo olleet voimassa hyvän aikaa.

Vihreät yrittävät elättää itsensä toimimalla jonkinlaisena omantunnon rauhoittamisvälineenä. Sisällöillä ei niin väliä kunhan voidaan pitää älämölöä itselle mielenkiintoisista mutta kokonaisuuden kannalta merkityksettömistä oireista. Sellaisista joilla ei vaaranneta kapitaalien rauhaa mutta itselle tulee hyvä mieli ja ulkopuoliset ihmiset hämääntyvät todellisista rakenteista ha syy-seuraus-suhteista. Heille sopii vaikka ydinvoima kunhan oma asema säilyy. Itse asiassa he ydivoimaopportunismillaan ovat edesauttaneet ydinkatastrofin mahdollisuutta sillä heille kanavoituneiden ydinvoimanvastustajien äänillä he ovat osa sitä poliittista voimaa jolla ydinmiiluja rakennetaan.

Ammattiyhdistysliike sen sijaan ajaa jäsentensä etuja ja niin sen pitääkin. Edunvalvonnassaan se on tosin ollut liiankin TUPOiluineen löperö ja heikko ”ymmärtäen” ihan liikaa vastapuolen vaatimuksia. Seurauksena onkin ollut palkkojen kansantulo-osuuden laskeminen viimeiset 40 vuotta. Ammattiyhdistysliikkeen haukkuminen on siis uhrin syyllistämistä.

Todelliset vaikuttajat löytyvät puunjalostusyhtiöiden hallituksista ja etenkin niiden takaa. Sieltä mihin todelliset hyödyt puunjalostamisesta menevät. Sieltä mihin osingomiljardit ovat vuosikymmenten aikana menneet ja yhä menevät. Heihin pitää vaikuttaa, muu on turhanpäiväistä piperrystä ja kärpästensurinaa. Ja he toimivat toisin vasta kun heidän voittonsa on nykymenolla uhattuna.

Metsän käyttö on aina ollut erittäin lyhytnäköistä. Mitä lähemmäksi tätä päivää on tultu sitä lyhytnäköisemmäksi myös metsien käyttö on käynyt.

Metsää ei ole enää aikoihin arvostettu luonnollisena ekosysteeminä, jonka olemassaolo sellaisenaan, koskemattomana, on meille elintärkeää. Sen tarjoamille ekosysteemipalveluille ei ole edes yritetty laskea hintaa. Ainoa päämäärä on ollut puuntuotannon maksimointi.

Suojelullisesti alaa koskettavaa pientä järkevöittämisjaksoa voi tervehtiä vain ilolla. Ehkä edes jokunen hehtaari saadaan turvatuksi muistona jälkipolville. Miksi kaikki metsät pitäisi olla valjastettuna vain aineellisen ”hyvän” tuotantoon?