Mediavallan ja muun vallan suhde ei ole terve

Mielipide 28.10.2009 07:30

Valta peritään tai otetaan, kirjoittaa Risto Repo.

Risto Uimonen arvelee kirjassaan Median mahti (WSOY 2009) journalistien olevan Suomessa valtansa huipulla. Hän käsittelee lähinnä median valtaa politiikassa, ja rajaa kohteensa ”vanhaan” mediaan: sanomalehtiin, televisioon, radioon.

Kirjoittajan väittämää mahdista ja pelkoa tulevasta voisi kyseenalaistaa. Uimonen tuntuu lähtevän siitä, että valta pikemminkin saadaan kuin otetaan.

Presidenttien Paasikiven ja Kekkosen aikaan journalistien valta olisi ollut heiveröisimmillään, alkanut vapautua Koiviston kaudella, normalisoitunut ”terveeksi” Ahtisaaren ja saanut lähes ylivallan Halosen aikana. Väittämässä on perää, mutta se henkilöi kehitystä, mistä Uimonen kyllä on tietoinen.

Paasikivi ja Kekkonen käyttivät valtaansa journalismiin ostaakseen liikkumatilaa suhteessa Neuvostoliittoon. Myöhempien presidenttien ei enää tarvinnut.

Media ei myöskään ole ollut sellaisen arvostelun kohteena kuin nyt. Mediakulttuurissa itsessään on alkanut ilmetä itsetuhoisia piirteitä. Muun ja mediavallan suhde ei ole tällä hetkellä täysin terve, väitän.

Pääministeri Vanhasen ja Ylen Silminnäkijä-ohjelman välinen konflikti on kiinnostava, se toi tämän silmin nähtäväksi.

Toimittaja tekee ohjelman, jossa syytöksen kohteeksi joutuneen asiana on esittää vastatodisteet syytökselle, jota ei todisteta. Syytetty ei vie asiaa oikeuteen. Eduskunnassa, jolle asian ei pitäisi kuulua lainkaan, vaaditaan Yleisradion toimitusjohtajan eroa. Toimitusjohtaja puolustaa tekijöitä. Hänelle ei ilmeisesti ole kerrottu ohjelmasta, jonka väite todeksi osoitettuna kaataisi pääministerin. Toimitusjohtaja ei katso itseään kykeneväksi arvioimaan onko ohjelmassa noudatettu hyvää journalistista tapaa vaan jää odottelemaan lausuntoa Pekka Hyvärisen johtamalta Julkisen Sanan Neuvostolta. Miksei sitten siirtää saman tien vastuuta sille koko ohjelmatoiminnasta?

Tunnen ohjelman tekijän Ari Korvolan ja ajankohtaisohjelmista vastaavan Jyrki Richtin sen verran hyvin, että väite ”salatusta agendasta” – pääministerin kaatamisesta – ohjelman teon kantavana motiivina on absurdi.

Joku Yleisradiossa on joka tapauksessa mennyt ”toisen housuilla tuleen”.

Montakohan kertaa tämänkin ohjelman tiimoilta mediassa on hoettu, että ”muissa länsimaissa” syytösten kohteeksi joutuneet olisivat jo tehneet ”johtopäätökset” jatkouransa suhteen. ”Muissa länsimaissa” – mitä lienevätkin – sellaisia tavataan tehdä myös mediassa. Ei moraali koske vain median ulkopuolisia vallan mahteja; kaikissa muissakin on itsesäätelyä.

Valtakeskustelun ja pelkojen taustalla on murros, joka on vienyt poliittista ja taloudellista valtaa maan rajojen ulkopuolelle ja vanhan median valtaa uuteen, niin sanottuun sosiaaliseen mediaan: koko valtarakennelma elää.

Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL järjesti viime viikolla seminaarin, jossa yksi puhujista oli POLIS -verkkofoorumin johtaja Charlie Beckett. Kiinnostavien huomioiden ohella hän ennakoi lehtikuolemiinkin vedoten journalistien määrän supistuvan viidessä vuodessa puoleen.

Lehtikuolemien taustalla on osittain se, että niiden liiketoiminta ulottui mediatoiminnan ulkopuolelle. Sanomalehtien kustannuksista taas puolet on paino- ja jakelukustannuksia.

Verkkoon siirryttäessä journalisteja on mahdollista palkata lisää, työnkuva muuttuu.

Hufvudstadsbladetin päätoimittaja Hannu Olkinuora totesi keskustellessamme – Ylestä ja moraalista emme puhuneet – että elämme vielä vaihetta, jossa vanhassa mediassa on enemmän sosiaalista kuin uudessa mediaa. Ei ihmisten tarve saada ”paketoitua” tietoa ja viihdykettä katoa, kun avautuu uusia mahdollisuuksia.

Ken valtasuhteiden murrosta haluaa pohtia, voi tutustua vaikkapa Manuel Castellsin tuoreimpaan, vaikuttavaan teokseen ”communication power”. Todellakin: pienin kirjaimin, tasaveroisesti.

Teksti Risto Repo

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

Tilaa SK:n uutiskirje

Ajankohtaisimmat ja puhuttelevimmat digisisällöt vastajauhettuna suoraan sähköpostiisi.