Presidenttiehdokkaat – ensi viikolla ollaan taas mediapelin uhreja

Mielipide 12.1.2012 20:00
Kirjoittaja on Suomen Kuvalehden toimittaja.

Reilun viikon kuluttua sunnuntaina kuuden presidenttiehdokkaan tie nousee pystyyn. Sitä kaunan määrää, joka mediaan sen jälkeen kohdistuu.

Osa rannalle jääneistä syyttää takuuvarmasti putoamisestaan tiedotusvälineitä. Sdp:n Paavo Lipponen on jo muistuttanut, että vaaleissa on keskusteltu aivan liian vähän oikeista asia-asioista ja media on juossut Timo Soinin (ps) liekanarussa. Pöö.

Yllättävää kyllä Timo Soini ei itse ole lainkaan tätä mieltä. Hän on päin vastoin sovitellut marttyyrin kruunua kutreilleen: on kysytty väärin, kysytty tarkoitushakuisesti, epäolennaisesti, pihdattu puheaikaa, vainottu, vaikka ihan vaan presidentiksi tässä pyritään eikä miksikään paaviksi.

Paavo Väyrynen (kesk) on teettänyt omia gallupeja, jotka osoittavat, että valtamedian mielipidetiedustelut vääristelevät todellisuutta. Pekka Haavistollekin (vihr) Helsingin Sanomat näytti tahallaan vaikeasti tunnistettavia kuvia sellaisista mitättömyyksistä kuin Ruotsin ja Venäjän pääministerit.

Kun presidenttikisan kärkiehdokkaiden nimilista syksyllä varmistui, politiikan kommentaattorit olivat yksimielisiä: vaalitaistelusta tulee ennennäkemättömän kiinnostava. Marraskuun Imagessa arvailtiin näin:

”On helppo ennakoida, että tulevissa presidentinvaaleissa kaukalon laidat rytisevät kuin Jokerien ja HIFK:n paikallisottelussa.”

Mönkään meni tuokin ennustus.

Yleisradion ensimmäiset vaalikeskustelut olivat silkkaa Ajankohtaista Geriatriaa. Sauli Niinistö (kok), Lipponen, Väyrynen ja Soini saivat keskenään aikaiseksi vain pitkäveteistä jupinaa ja menneisyyden vatvomista. Varsinkin kolme ensimmäistä olivat niin ihastuneita omaan ääneensä, ettei heiltä saanut suunvuoroa millään. Näissä vaaleissa jos missä olisi tentaattorille kaivattu kipeästi nappia, jolla hän olisi voinut hiljentää yleisöä ylipitkällä horinallaan piinaavaan ehdokkaan.

Pitkään kisan ainoana naisehdokkaana kirmannut Eva Biaudet (r) ei myöskään onnistunut nostamaan keskustelun tasoa. Hänen ”jos vain kaikki suvaitsevasti rakastaisimme toisiamme” -tyyppiset aforisminsa sopisivat vaaliväittelyä paremmin kukkakantiseen esseevihkoon. Kuka uskoo tosissaan, että tässäpä jämäkkä ihminen, jonka YK:n pääsihteeri voi herättää keskellä yötä ja tivata, että mitäs mieltä Suomi turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenmaana on? Pommitetaanko heti vai vasta huomenna?