Max Jakobson: Suomen puolustuskyky ei parane inttämällä

Max Jakobson
Mielipide 29.3.2009 08:00

Loogista olisi myöntää, että puolustuksemme Venäjään verrattuna ei ole uskottava, ja sen takia sitä ei kannattaisi erityisemmin pönkittääkään.

Venäjän sisäinen tilanne on ainakin vielä varsin vakaa. Presidenttinä on Dimitri Medvedev, mutta hän on vain keulakuva ja maata johtaa pääministeri Vladimir Putin. Putin on edelleen Venäjän suosituin poliitikko, eikä hänellä ole yhtään vakavasti otettavaa kilpailijaa. Garri Kasparov oli aikoinaan mestarillinen šakin pelaaja, mutta mielipidetiedusteluissa hän saa vain muutaman prosentin kannatuksen. Lisäksi Venäjän perustuslakiin tehtiin äskettäin muutos, jolla presidentin toimikautta pidennettiin neljästä kuuteen vuoteen. On siis hyvin mahdollista, että Putin on Venäjän johdossa vielä vuonna 2020.

Taloudellisesti Venäjä on suhteellisen vähäpätöinen tekijä. Sen osuus maailman taloudesta on alle kolme prosenttia, eli vähän alle Hollannin osuuden. Öljyn tynnyrihinnan romahtaminen alle kolmannekseen muutaman kuukauden takaisesta merkitsee Venäjälle ankaraa takaiskua, sillä puolet sen tuloista saadaan öljystä ja kaasusta. Asevienti, joka oli tärkeä osa Neuvostoliiton ulkomaankauppaa, ei ole lähelläkään entistä tasoa.

Venäjä joutuu siis pönkittämään asemaansa poliittisin ja sotilaallisin keinoin. Georgiassa se käytti häikäilemättä tilaisuutta hyödykseen ja ”vapautti” Etelä-Ossetian ja Abhasian Georgian ”miehityksestä”. Vuodenvaihteessa se pakotti Ukrainan nielemään harhakuvitelmat mahdollisuudesta siirtyä länteen. Kaasu kulkee edelleen Ukrainan läpi, ja on myös kaasun läntisten käyttäjien etujen mukaista, että liikennettä ei häiritä.

Eurooppa, varsinkin sen itäiset osat, ovat edelleen riippuvaisia Venäjän kaasusta ja öljystäkin. Euroopan kokonaiskulutuksessa määrät eivät ole kovin suuria, mutta merkittäviä kuitenkin.

Keski-Aasian entiset neuvostotasavallat Kirgisia, Kazakstan, Turkmenistan ja Uzbekistan ovat Venäjän yhteistyökumppaneita ja niiden öljy ja kaasu kulkevat Venäjälle.

Kirgisia on ilmoittanut, että se ei enää salli Yhdysvaltain käyttävän Manasin lentotukikohtaa Afganistanissa toimivien amerikkalaisten ja kansainvälisten joukkojen huoltokuljetuksiin. Venäjälle tämä sopii hyvin, koska se saa poliittisia pisteitä tarjoamalla omaa aluettaan kauttakuljetuksiin. Vastedes tavara kulkee Latvian ja Venäjän kautta. Latviallekin se on edullista, se saa runsaan rahallisen korvauksen satamiensa ja rautateidensä käytöstä. Ja Latvialle raha on juuri nyt tarpeen.

Venäjän korvaus tulee poliittisin myönnytyksin. USA on jo ilmoittanut, että se näkisi mielellään Venäjän osallistuvan ohjusten torjuntajärjestelmähankkeeseen Keski-Euroopassa.

Washington tarvitsee Putinin tukea ja yhteistyötä Iranin ydinasehankkeita koskevan ongelman ratkaisemisessa. Vaikka USA ja Iran saisivatkin avattua suorat neuvottelut, tarvitaan ratkaisussa myös Venäjän ja EU:n yhteistyötä.

Venäjällä on käynnistetty suuri asevoimien remonttiprojekti. Usean kymmenen miljardin euron budjetilla aiotaan kymmenessä vuodessa luoda uudet entistä tehokkaammat asevoimat. Miesmääriä vähennetään sekä upseeri- että miehistötasoilla, mutta samalla parannetaan aseistusta niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Tämä koskee kaikkia aselajeja, myös rakettijoukkoja ja ydinaseita. Taloustilanteen kääntyminen miinukselle myös Venäjällä saattaa asettaa rajoituksia puolustussuunnitelmille.

Venäjällä on edelleen paljon köyhyyttä, epäkohtia ja korruptiota. Työttömyys ja jopa nälänhätä uhkaa jo suurtenkin kaupunkien asukkaita ja niiden ulkopuolella tilanne on usein vielä pahempi. Väkiluku alenee ja yhtenä syynä on miesten kasvava kuolleisuus jo varsin alhaisessa iässä. Samaan aikaan muslimiväestön suhteellinen osuus kasvaa nopeasti.

Suomesta katsottuna Venäjä on edelleen poliittisesti ja taloudellisesti suurvalta. Se on merkittävä kauppakumppani. Vaikka kuinka hoetaan, että meillä on ”itsenäinen ja uskottava” puolustuskyky, Venäjän sotilaallinen voima on moninkertainen meihin verrattuna.

Suomi on nyt ollut kaksitoista vuotta EU:n jäsen. Se on ollut meille hyvää aikaa. Olemme entistä selvemmin osa länttä, poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti. Mutta emme sotilaallisesti.

Suomi osallistuu YK:n, Naton ja EU:n rauhanturvaoperaatioihin aina Afganistania myöten. Suomalaiset joukot ja aseet toimivat Naton standardien mukaisesti. Mutta Suomi ei ole Naton jäsen, eikä osallistu sen päätösten tekemiseen silloinkaan, kun niillä on meidän osaltamme merkitystä.

Keskustelu Suomen suhteesta Natoon on urautunut inttämiseksi ja leimaamiseksi. Asiallista se ei ole. Samalla kun jankutetaan itsenäisen ja uskottavan puolustuksen siunauksellisuudesta ja asevelvollisuuteen perustuvan aluepuolustuksen tarpeellisuudesta, vastustetaan puolustusmäärärahojen korottamista. Loogisempaa olisi myöntää, että puolustuksemme Venäjään verrattuna ei ole uskottava, ja sen takia sitä ei kannattaisi erityisemmin pönkittääkään.

Toisaalta voisi uskoa, että Venäjä ei uhkaa maamme turvallisuutta nyt eikä tulevaisuudessa, joten emme enää tarvit-
se perinteisiä puolustusvoimia. Voimme tehdä kuten Ruotsi: satsata melko vähäiseen aluepuolustuskykyyn ja keskittyä kansainvälisiin rauhanturvaamisoperaatioihin.

Uskottavan puolustuksen varmistaminen tapahtuisi luonnollisesti liittoutumalla. Pohjoismainen yhteistyö myös sotilaallisissa kysymyksissä, EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan kehittäminen ja ennen kaikkea jäsenyys Natossa olisi myös taloudellisesti edullisin ratkaisu.

Kahden vuoden kuluttua pidetään eduskuntavaalit ja kolmen vuoden kuluttua valitaan uusi presidentti. Nyt olisi syytä aloittaa näistäkin asioista asiallinen, rehellinen ja ideologioista vapaa keskustelu.

Pohjaksi keskustelulle kävisi esimerkiksi ulkoasiainministeri Alexander Stubbin mainio analyysi maanpuolustuskurssiyhdistyksen kokouksessa 11. helmikuuta. Oli sitten keskustelun lopputulos mikä hyvänsä, päätös on syytä tehdä kunnollisen harkinnan jälkeen.

Kirjoittaja on ministeri.

Keskustelu

Länsi,jota kirjoittaja edustaa, haluaa Suomen etulinjan valtioksi Ukrainan ja Georgian lisäksi Venäjää vastaan. Sodassa Suomi joutuisi taistelutantereeksi. Venäjän mukaan Suomen Natoon liitymisellä on sotilaallisia, poliittisia ja taloudellisia negatiivisiä vaikutuksia maiden välisiin suhteisiin.

Toimituksen tulisi oikaista seuraava virhe:

”Taloudellisesti Venäjä on suhteellisen vähäpätöinen tekijä. Sen osuus maailman taloudesta on alle kolme prosenttia, eli vähän alle Hollannin osuuden.”

CIA World Factbookin mukaan Venäjän BKT 2008 oli 1,757,000 miljoonaa dollaria eli kahdeksas maailmassa (jos EU lasketaan valtioksi).

Hollannin BKT oli 909,500 milj. $ eli 15. maailmassa. Venäjän BKT ei ole alempi, vaan lähes kaksinkertainen Hollantiin verrattuna.

Jakobson käytti siis lähteenään kymmenen vuoden takaisia lukuja.

Kun kehoitetaan keskustelemaan ideologioista vapaata keskustelua,eikö tämä blogi kannan otto edusta yhtä suuntausta ideologiasta.Olisiko näin jos itänen naapuri Venäjä tulee uhatuksi joko teoriassa tai sanomattakaan käytännössä,( lainaus: Venäjän sotilaallinen voima on moninkertainen meihin verrattuna) naton toimesta läntiseltä sivustalta esim.Suomen kohdalta,ei tässä tilanteessa ole väliä miksi tätä taistelualuetta nimitetään.

Hiukan ihmetyttää tuo Jakobsonin käsitys uskottavasta puolustuksesta.
Ei uskottavalla puolustuksella tarkoiteta käsittääkseni sitä että, antaisimme Venäjälle tasapäisen vastuksen, vaan että Venäjä joutuu maksamaan Suomen valloituksesta niin kovan hinnan että se ylittää saavutetun edun. Toisin sanoen, Venäjän joukot voitaisiin periaatteessa päästää vaikka vapaasti maahan, mutta sen oleminen ja toiminta täällä tehtäisiin sille helvetiksi.

Toiseksi, Suomi on varmasti osa länttä, mutta on älytöntä ja typerää kieltää Venäjän merkitys Suomelle ja suomalaisuudelle. Itseasiassa Venäjällä on ollut keskeinen merkitys suomalaisen identiteetin syntymisessä.

En tarkoita tällä, että meidän tulisi ryömiä nöyränä Venäjän jaloissa, mutta tuntuu merkilliseltä tämä Suomen ”älymystön” fanaattinen tarve tehdä pesäeroa Venäjään, joka on uskoakseni Suomelle vielä tulevaisuudessa pikemminkin mahdollisuus, kuin uhka.

Suuri osa venäläisistä saa elantonsa luontaistaloudesta ja harmaasta taloudesta,jotka eivät näy BKT-tilastoissa. Sitäpaitsi BKT ei kerro mitään taisteluktvystä. USA pystyy ilmapommituksiin,mutta ei pysty voittamaan maataisteluita eikä ottamaan alueilla todellista hallintaa.

Paasikiven ja Kekosen opit ovat taas ajankohtaisia ja Venäjän taloudellinen merkitys on meille ratkaisevan tärkeä. Esim. Fortum on jo sitoutunut yli 5 miljardin euron investointeihin Siperiaan.
Hankitaan ystävät läheltä ja viholliset kaukaa.

Uskottava puolustus tarkoittaa meillä asevelvollisuutta ja aluepuolustusta. Puolustustahto edellyttää isänmaallisuutta ja se on meillä yhä enemmän kadoksissa. Johtajuutta tarvitaan.

Max Jakobsson ehdottaa asiallista keskustelua Natosta.
Olen sitä mieltä,ettei täällä Suomessa tunnu olevan mitään Natoasian
ylikäyvää pohdittavaa viime aikoina ollut.,tarkemmin sanottuna varsinkin
senjälkeen kun saimme uuden ulkoministerin tämän 080808.
En tiedä kuinka asiallista se sitten on,että tähän käytetään vielä virolaisia
naisia.
Jakobsson,jonka oletan pitävän itseään Suomen eliittinä vähät välittää
siitä,mitä mieltä suomalaiset ovat natoasiasta.
Väitän kuitenkin,että tavallisella suomalaisella on tämä natoasia siinä mielessä
hallussa,että se pystyy siihen realistisesti suhtautumaan.
Ruotsin vallan alla suomalaisen rahvaan piti sotia emämaansa herrojen puolesta.
Nytkö meidan pitäisi maksaa ja sotia tämän Suomen eliitin puolesta.
Teidän pitää vaihtaa kansa tai tehdä sitten joku muu ratkaisu.
Lopetin jopa Suomen Kuvalehden tilauksen,koska tulin niin kiukkuiseksi joka
kerta lehden saatuani kun vuosikausia tämä asia oli päällimmäisenä.
Tässä minun mielipiteeni asiaan.

Suomen kannattaa noudattaaJuho Kusti Paasikiven hyväksi koettua linjaa: luottamukselliset suhteet
Venäjään ilman sitä ärsyttävää NATO:n jäsenyyttä. Jos Suomi joutuisi hyökkäyksen kohteeksi sotilasliiton jäsenenäkin, tuskin se reunajäsenenä saisi mitään suurempaa apua. NATO tuskin ottaisi suurta riskiä estääkseen sodan laajentumisen. Suomi olisi siis kuitenkin yksin sanahelinästä riippumatta.

Max J sanoo, ettei Natosta ole meillä ”asiallista” keskustelua ja ettei puolustuskyky parane inttämällä. Hän oli itse virallisissa asemissa vuosina, joina Suomeen lähettety Nato materiaali yksinkertaisesti katosi tai se ignoroitiin. Rangaistukseksi voitiin lähettäjää myös syyttää siitä. Yksi tapa päästä asialisiin keskusteluihin, olisi valottaa tarkasti aiempia esteitä ja estoja, sitä miten ne johtivat nykytilanteeseen, ja astetta jossa NL:n strategiseen offensiiviin osallistuttiin. Mutta mitä maan reaalisen puolustuskykyyn ja -tarpeeseen tulee juuri nyt, se on – ilman analyysejä tai niiden kanssa – saman ongelman edessä kuin 1944. Omat tekniikat ja resurssit eivät riitä isoon mittelöön Venäjän kanssa. Kuten 1944 tarvittiin Saksan apua, nyt sitä tarvittaisiin Natosta – tosi paikan tullen. Tätä ei tässäkään keskustelussa ole vielä sanottu. Nyt se tuli sanotuksi.

Mutu-tietoni mukaan NATO:n hyvaksynta jasenyydesta edellyttaa hakijamaan kansalaisten vankkaa kannatusta. Jos nyt yleensa mistaan asiasta pitaisi kansanaanestys jarjestaa niin sitten tasta. Ainakin ”neuvoa-antavat”. Varmastikin NATON paatantaelimissa ainakin vaalitulosta tutkailtaisiin.
Tasta on puolestapuhujat kaklattaneet, etta ihmiset aanestaisivat ”tunteella” ilman tarpeellista realistista tietoa.
Viime aikoina 2 entista presidenttia on ottanut kantaa NATO-kysymyksessa. Ahtisaari ja Koivisto.
Heilla, jos kella, pitaisi olla realistista tietoa asiasta. Kumpikin ovat viela lahtoisin SDP:n riveista.
Ahtisaari Nobel-palkittu, kv. tunnustettu ”rauhantekija”. Koivisto entinen rintamamies.
Ovat herrat paatyneet ihan eri nakemyksiin liittymisesta. Ahtisaari puolesta, Koivisto vastaan.
Voidaanko heihin liittaa saiantuntemattomuutta ja tunteella ”aanestamista”?

Toistaiseksi lienee suurin osa Suomen kansasta liittymista vastaan. Ehka lahentymista 50-50 on hiukan tapahtunut Venajan sotilapolitiikan viimeaikaisten touhujen seurauksena.
Luultavasti suurin osa (mihin itse kuulun) ei luota etta tosipaikan tullen NATOsta olisi mitaan apua jos oppositiona olisi Venaja. Jo Euroopan suurten NATOmaiden energiariippuvuus Venajasta tekisi todellisen avustamisen mahdottomaksi. Eika USA lahtisi jonkun 5-miljoonaisen kansan takia sotatielle Venajaa vastaan.

JALKIPOLVI, SEISO TASSA OMILLA POHJILLASI. ALA KOSKAAN LUOTA VIERAAN APUUN!

Jos (ja kun, toivottavasti)kansan mielipidetta kuunnellaan kansanaanestyksen muodossa, voitaisiinko jarjestaa ns. painotettu kansanaanestys? Kyse on kuitenkin ihan ensisijassa niiden ihmisten asiasta jotka ovat suorittaneet asevelvollisuuden Suomen puolustusvoimissa ja kuuluvat reserviin. Heidat kuitenkin ensin lahetettaisiin sinne missa taas kerran jotain maata ”vapautettaisiin”.
Sotilasarvosta riippumatta niilla joilla viela on reservissaoloaikaa enemman kuin, sanotaan 7 vuotta, annettaisiin 2 vaalilippua. Jos reserviaikaa olisi enemman kuin 15 vuotta, 3 vaalilippua.
Muuta kansalaiset saisivat sanoa mielipiteensa yhdella lipulla.
Eiko voida jarjestaa? Viime vuosina on reippaasti kavelty maan tarkeimpien lakien yli, joten taman luulisi olevan aika pienen asian lainsaadannon kannalta.

(Toki ennenkin on kavelty ja pissattu yli maan tarkeimpien lakien: pressanvaalithan pitaisi jarjestaa 6 vuoden valein. Kekkonen armeliaasti ”suostui” jatkamaan toimikauttaan kuudella vuodella ilman turhia vaaleja. Elleivat vanhuus ja dementia olisi tulleet valiin, tuskin Kekkosen elinaikana olisi enaa vaaleja pidetty.)

Olisi mielenkiintoista tietaa mika on puolustusvoimain henkilokunnan kanta NATOon liittymisen suhteen. On toki oikein,etta pv. ei ota voimakkaasti kantaa poliittisista kysymyksista, mutta kansalaisia hekin ovat, ja ainakin asiantuntemusta pitaisi olla.

Kirjoitan tassa tuntemuspohjalla, vaikutelman varassa.
Uskomukseni on ettei ainakaan pv:n kokein johto ole kovin innoissaan NATOn liittymisen puolesta.
Luottavat enemman suomalaisiin tosipaikan tullen. Onko sitten asevelvollisuus- vai ammattiarmeija, siina varmaan mielipiteet hajoavat.