Matkalla Libanonissa: Kolme sähkötöntä tuntia ja loistoautojen virtaa

Profiilikuva
historia
Teksti
Risto Repo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Beirutissa on sellainen käytäntö, että vuorokaudessa on kolme tuntia, jolloin yleisessä jakelussa ei ole sähköä. Ajat vaihtelevat kello kuudesta aamupäivällä kello kuuteen illalla.

Se on säästötoimi, jossa ei ole järjen hiventä. Ihmiset kytkevät silloin päälle aggregaattinsa, jotka tuottavat moninkertaisesti sen saastemäärän, minkä tasainen, yhteisöllinen sähkövirta toisi.

Joidenkin paikallisten tilastojen mukaan hengitysilman saastetta, jonka kohtuullinen määrä olisi 20 hiukkasta, on ilmassa noin 500 hiukkasta, pääsyynä tosin järjetön liikenne.

Kolme tuntia kuulostaa mitättömältä ajanjaksolta, mutta silti se terrorisoi elämää oudolla tavalla.

Et yhtäkkiä voi olla yhteydessä internetin kautta kehenkään, et voi kuunnella musiikkia tai lukea sähköisiä lehtiä. Hissi ei toimi, käytävät ovat pimeät – ja tietenkin asuntosi myös.

Ongelmaan on erilaisia ratkaisuja, mutta kaikissa niistä on hankaluutensa.

Käytännössä sitä ihmettelee kolme tuntia milloin mihinkin vuorokauden aikaan ja odottaa, että jotakin taas tapahtuu, että sähköt palaavat ja kaikki on taas normaalia.

Ehkä se kuvastaa omalla tavallaan koko Lähi-idän tilannetta. Yleisesti oletetaan, että tilanne normalisoituu, mitä se sitten tarkoittaneekin. Tätä kirjoitettaessa Syyria on suurimman kiinnostuksen kohteena. Se on alueen suurimpia, historialtaan mielenkiintoisimpia maita.

Ja jotenkin tunnutaan toivovan, etteivät tapahtumat noudata Tunisian, Egyptin tai Libyan mallia; että jotain olisi opittu, että mahdollinen vallanvaihto tapahtuisi poikkeuksellisesti sivistyneellä tavalla.

Mitään takeita siitä, että niin kävisi, ei ole.

Libanon on monella tapaa sidoksissa Syyriaan. Koko Lähi-itähän on syntynyt mielivaltaisesti, lähinnä brittien piirtämien rajojen tuloksena. Sen kokee myös arkipäivän elämässä. Monet syyrialaiset työskentelevät erilaisissa tehtävissä Libanonissa. Monen libanonilaisen tausta on syyrialainen. Jos Syyriassa syttyisi sisällissota – jota nyt myös povataan – se vaikuttaisi väistämättä Libanoniin ja senkin kautta koko Lähi-itään.

Tämä on toinen pidempi käyntini Libanonissa, ja olen entistä hämmentyneempi kaikesta siitä, mitä näen ja koen. Miksen myös siitä, mitä luen, juuri nyt erinomaisen luettavaa, aika anekdoottimaista, jopa juoruilevaa Eugene Roganin kirjaa The Arabs, A History. Vaikka sen tiesikin, on silti elämys jälleen kerran havaita, miten kiinteästi Euroopan – varsinkin sen mahtivaltioiden – ja Lähi-idän kohtalot lomittuvat toisiinsa.

Tämän hetken tapahtumissa on paljon yhteistä 1700- ja 1800-lukujen kanssa. Yhdysvallat on uusi tekijä, ja moni Euroopan valtio nyt mitättömämpi, mutta rakentavan vuorovaikutuksen ja sotimisen sekamelskassa on paljon samaa.

Ensi kertaa Libanonissa ollessani asuin korkealla Mount Lebanonilla, Brummanassa.

Asun tällä kertaa Ras Beirutissa, ydin-Beirutissa Hamrassa, joka on juuri nyt suosittu asuinalue. Se on sunni- ja iiamuslimien risteyskohta, mutta samanaikaisesti keskellä kaikkea sitä kansainvälistä, joka Libanoniin liittyy. Alueella on muodikasta bilettää.

Asunnon ikkunoista näkyy neljä nostokurkea, rakennustyömaita, jotka etenevät vaihtelevalla tahdilla, mutta etenevät. Jollain täytyy siis olla rahaa rakentaa ja uskoa rakentamisen mielekkyyteen.

Enkä eläessäni ole nähnyt kaduilla sellaista loistoautojen virtaa kuin täällä, aina ja kaikkialla.

Siihen ehti tottua, että vanhat libanonilaiset orientoituvat salamannopeasti uusiin tilanteisiin; sisällissodasta ja tuoreemmista konflikteista toivuttiin hämmentävän nopeasti. Mutta silti nykyinen tilanne hämmentää; mistä tämä vauraus on peräisin?

Ulkolibanonilaisilta, uskotaan.