Populismi tuli tiedepuheeseen

Kolumni 16.02.2018 06:00
Tiina Raevaara

Populismista puhutaan yleensä politiikan yhteydessä, mutta populistista puhetapaa esiintyy yhtä hyvin tieteenkin parissa.

Osaksi populistinen tiedepuhe on sekin poliitikkojen syntilistalla: Donald Trump on yhtä populistinen puhuessaan verotuksesta ja ilmastonmuutoksesta. Myös omien kotoisten poliitikkojemme lausahdukset professorien kolmen kuukauden kesälomista tai kaiken maailman dosenteista ovat populistista keskustelua tieteestä.

Populismi suosii kärkeviä väitteitä, tarttuvia iskulauseita sekä helposti omaksuttavia yksinkertaistuksia ja pyrkii saamaan aikaan tunnereaktioita. Siksi se on hyvä keino yrittää kaataa tieteellä perustellut argumentit.

 

Tieteen tulokset kuulostavat usein arkijärjen vastaisilta, joten yksinkertaistaminen ja tutkijoiden väitteille naureskelu saattavat toimia. Tunne puolestaan on hyvä konsti kaikenlaisia vihollisia vastaan. Tunteita herättävät traagiset tarinat ihmiskohtaloista kuuluvat niin populistipoliitikkojen kuin rokotteiden vastustajien työkalupakkiin.

Poliitikkojen tai rokotekriitikkojen tiedepopulismia huolestuttavampaa on kuitenkin se, että populistiseen puhetapaan törmää myös terveydenhuollon ammattilaisten joukossa. Esimerkiksi keskustelu masennuslääkkeistä on täynnä populismia. Asioita ja tutkimustuloksia yksinkertaistetaan rankasti, rakennetaan viholliskuvia, yleistetään ja liioitellaan, kerrotaan dramaattisia anekdootteja nimettömistä yksilöistä. Pyritään herättämään suuttumusta, huolta ja pelkoa. Väitteet jätetään usein sen verran monitulkintaisiksi, että niitä on vaikea osoittaa suoranaisiksi valheiksi.

Esimerkiksi nämä terveydenhoidon ammattilaisen kommentit ovat silkkaa populismia:

”Masennus on nykyajan muotisairaus.”

”Kaikki, mitä lääketehtaat ovat median myötävaikutuksella saaneet ihmiset uskomaan lääkkeiden vaikutuksista ja mielen toiminnasta, on täysin epätieteellistä ja oikeastaan todellista roskaa.” ”Traagisesti lapsensa menettänyt äiti muuttuu kahdessa viikossa mielenterveyspotilaaksi, jos hän ei pääse surustaan tuossa ajassa.”

 

Siinä missä poliittisella populismilla hyökätään poliittista, taloudellista ja kulttuurillista eliittiä vastaan ja korostetaan ”kansan” roolia, tieteen ympärillä operoiva populismi näkee vihollisena tieteen eliitin kuten yliopistot, vakiintuneet tutkimuslaitokset ja arvovaltaa keränneet tutkijat.

Tiedepopulisti vihjailee riippuvuussuhteista ja suoranaisesta korruptiosta vaatimalla ”puhdasta” tai ”riippumatonta” tiedettä – aivan kuin kaikki aiemmin tehty tiede olisi epäpuhdasta ja salattuja sidonnaisuuksia täynnä.

Suomessa on viime vuodet korostettu tieteen yleistajuistamisen ja muun tiedeviestinnän tärkeyttä. Tutkijoiden on haluttu kommunikoivan suoraan suuren yleisön kanssa sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla.

Opetusministeriön alainen Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta julkaisi alkuvuonna uudet tiedeviestinnän suositukset, joiden kuudesta kohdasta yksi on otsikoitu kehotuksella ”viesti rohkeasti”.

On olennaista, että tieteentekijät tunnistavat vaaravyöhykkeen rohkean viestimisen ja populismin välissä. Kun muu maailma kiljuu ympärillä kärjistyksiä ja tunteisiin vetoavia tarinoita, tutkijankin tapa keskustella suistuu helposti samalle radalle. Raja rohkeuden ja populismin välissä on leveä ja harmaa.

Tieteen etiikan pitää olla voimassa myös silloin, kun tutkija viestii suurelle yleisölle. Tieteen puolesta puhuvien pitää pysyä tarkkana.

Tiina Raevaara

Kirjoittaja on filosofian tohtori ja kirjailija.

Maailma kiljuu vetoavia kärjistyksiä.

Sisältö