Nopea digiloikka

Kolumni: Ehkä opettajien ammattitaito muistetaan sittenkin, kun koulujen ovet taas avautuvat, kirjoittaa Tommi Kinnunen.

Profiilikuva
Kolumni
Teksti
Tommi Kinnunen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Koronavirus sulki koulurakennukset, ja niihin palataan aikaisintaan pääsiäisen jälkeen. Vaikka koulut ovat kiinni, oppiminen ei päättynyt. Pari vuosikymmentä sitten opetuskin olisi keskeytetty, mutta tänään voimme jatkaa informaatiotekniikan avulla.

Opettajat ovat venyneet uskomattomiin suorituksiin ottaessaan haltuun uusia digitaalisia oppimisympäristöjä ja muokatessaan oppitunnit uudenlaisiksi. Kollegat ovat kertoneet työpäivien venyvän pahimmillaan 18 tunnin mittaisiksi.

Mutta se, mikä tavallisessa luokkaopetuksessa on toimivaa ja kannustavaa, ei etäyhteyksien välityksellä välttämättä toimi. On kova työ suunnitella opetus sellaiseksi, että kaikenlaiset oppijat saavat siitä kiinni.

 

Etäopetus vaatii paljon kaikilta osapuolilta. Huoltajat ovat huomanneet joutuvansa tekemään sellaisia töitä, jotka tavallisesti hoitaa koulu. Etätöitä kotona tekevä vanhempi on tiukilla yrittäessään oman työskentelyn ohella auttaa alakoululaista temppuilevien ohjelmien kanssa ja vahtiessaan sosiaaliseen mediaan karkaavaa teiniä. Myötätuntoisia terveisiä opettajalta, joka joutuu lukiossa paimentamaan abiturientteja pois Netflixistä!

Oman lisänsä kodin pärjäämiseen tuovat median hyvää tarkoittavat neuvot esimerkiksi ulkovälituntien tarpeellisuudesta. Kiva on etätyöskentelijän lähteä tunnin välein pitämään seuraa lapselle. Lounastakin pitäisi jossakin välissä ehtiä kokata koko perheelle.

Myötätuntoisia terveisiä vanhemmille opettajalta, joka joutuu lukiossa paimentamaan abiturientteja pois Netflixistä!

Oppilailta etätyö vaatii vastuullisuutta ja suunnitelmallisuutta. Opetussuunnitelma korostaa itseohjautuvuutta, mutta sellaiseen on hankala kasvaa yksin kotona. Miten oppia vaikkapa se, ettei kaikesta kuulu selvitä minimivaivalla, vaan uusiin asioihin pitää paneutua ajan kanssa? Vieraiden kielten sanatkin täytyisi opetella, vaikkei opettaja ole niitä kuulustelemassa.

Opettaminen saattaa käydä nopeasti, mutta oppiminen on hidasta puuhaa. Poikkeustilan joskus päättyessä pienemmät koululaiset ehtivät kuroa oppimisen aukkoja umpeen, mutta yläluokkalaisten en toivoisi jatkavan toiselle asteelle puutteellisin tiedoin.

 

Opettajan taas olisi hyvä muistaa se, miten erilaisissa tilanteissa oppilaat töitään tekevät.

Kaikilla ei ole omaa konetta ja nettiliittymää. Ei ole kohtuullista vaatia vaikkapa minuutintarkkoja palautushetkiä, jos samaa pöytäkonetta käyttää pari muuta sisarusta ja etätöitä tekevä vanhempi. Tekstejä on vaadittu jopa tulostettaviksi, vaikka printterit alkavat olla kodeissa harvinainen näky.

Opettajan tehtävänä on myös paloitella opetettavaa ainesta sopiviksi annoksiksi, sillä pitkät suorituslistat saattavat vain tappaa yrittämisen halun. Peruskoululainen ei välttämättä osaa itse vielä suunnitella ajankäyttöään, kun ei aina lukiolainenkaan.

 

Kotoa käsin opiskellessa tietoihin syntyy silti väistämättä aukkoja. Valtaapitävien kannattaisi nyt valmiiksi pohtia, miten saada lisäresursseja erityisopetukseen ja oppilashuoltoon, sillä osaamista pitäisi parsia heti. Hinta voi myöhemmin olla iso.

Hyvää poikkeusajassa on se, että moni huomaa koulun olevan aktiivinen paikka, ei säilö, jonne talletetaan lapset haittaamasta aikuisten työntekoa. Ehkä opettajien ammattitaito muistetaan sittenkin, kun koulujen ovet taas avautuvat. Usea huoltaja on puheiden perusteella äärirajoilla yhden kotona opiskelevan lapsen kanssa, mutta opettajalla on heitä samassa luokassa kolmisenkymmentä – ja hommat hoituvat.

 

Kirjoittaja on äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja kirjailija.