Lukio tarvitsee historian ja uskonnon

Lukio on viimeinen mahdollisuus saada laajaa yleissivistystä. Opintoputki jatkoon ja liiat valinnat pilaavat tavoitteen.
Mielipide 21.2.2014 04:30

Uskonnon ilmenemismuodot historiassa, ideologiat, ihmisyys, eettisyys ja arvot, politiikan ja kulttuurin pohjavirrat, jopa päivän uutiset kulkevat uskontotunneilla. Opetus on ikuinen kiistanaihe, vaikka uskonnon opettajat ovat Suomessa huippuasiantuntijoita. Kansainvälisissä arvioissa Helsingin yliopiston teologian tutkimus on todettu erittäin korkeatasoiseksi: tiedekunnassa toimii kaksi Suomen Akatemian huippuyksikköä 2014–2019.

Opettajien tiedollinen ja pedagoginen tausta unohtuu usein heiteltäessä poliittisin perustein tai ateistisista lähtökohdista ehdotuksia uskonnonopetuksen lopettamiseksi – kuten ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) blogissaan (11.1.). Opettajat ovat korkeinta kansainvälistä tasoa. Opetussuunnitelmien tarkat tavoitteet, opetushallituksen hyväksyntä ja koulun valvonta takaavat osaltaan opetuksen huipputason.