Lipponen: Suomen kohtelu on hyvä esimerkki EU:n ylimielisyydestä

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Brysselin viimeviikkoinen huippukokous vahvisti euroryhmän laatiman kriisisuunnitelman. Suomessa olisi nyt kylmä, jos emme olisi liittyneet euroon.

SK netti julkaisee katkelmia Paavo Lipposen kolumnista, joka on julkaistu Suomen Kuvalehdessä (SK 43/2008, 24.10.2008). Voit kommentoida tekstiä tässä blogissa.

Finanssikriisi uhkaa nyt EU:n jäsenmaissa sekä julkisen talouden kestävyyttä että kilpailukykyä. Pankkitukeen joudutaan käyttämään valtavia summia, mutta valtioiden tulot heikkenevät.

Monet jäsenmaat ovat laiminlyöneet Lissabonin sopimuksen vaatimat julkisen talouden sopeuttamistoimet. Lissabonin kriteereistä pidetään kiinni – näin Brysselissä vakuutettiin – mutta julkilausuman mukaan niiden soveltamisessa on liikkumatilaa, toisin sanoen niistä tingitään. Niin haluaa Ranska, ja Italia tekee tästedeskin niin kuin tahtoo.

Huippukokouksen viittaukset eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn tukemiseen viittaavat valtion tukiin ja protektionismiin. EU ei enää olisikaan johtava voima maailmankaupan vapauttamisessa. Entä mikä estää pienempiä jäsenmaita käyttämästä tukiaisia, jos isot näyttävät esimerkkiä?

EU:n johtajien päätös pitää kiinni vuonna 2007 tehdyistä ilmasto- ja energiapoliittisista päätöksistä oli odotettu. Ne ovat muodostuneet suorastaan EU-uskonnon opinkappaleiksi: kukaan ei uskalla kirota kirkossa. Kukaan ei kuitenkaan usko, että tavoitteet voidaan saavuttaa. Mistä tulee uskonpuhdistus?

EU pakenee ilmastohypeen ja puhuu samanaikaisesti kilpailukyvystä. Komissio, joka ymmärrettävästi oli syrjässä finanssikriisin ratkaisusta, tekee ilmastopolitiikasta itselleen tavaramerkkiä. EU:n pitäisi olla maailmanmestari ja sen vuoksi jäsenmaille asetetaan mahdottomia tavoitteita. Energiapolitiikka on tosiasiassa viety kansallisesta päätäntävallasta yhteisötasolle komission määräiltäväksi.

EU:ssa ajaudutaan syvään kriisiin, jos komission profilointipyrkimykset ja joidenkin jäsenmaiden ilmastovouhotus johtavat yksittäisten jäsenmaiden etujen yhä räikeämpään polkemiseen. Itä-Euroopan maat ovat oikeutetusti protestoineet niille asetettuja tiukkoja ilmastotavoitteita vastaan. Suuret jäsenmaat jököttävät paikoillaan, vaikka tietävät hyvin, että eivät ilman keplottelua saavuta tavoitteita.

Suomen kohtelu on hyvä esimerkki EU:n ylimielisyydestä. Suomen kantaverkko on arvioitu EU:n parhaaksi, siihen on investoitu ja sitä hoidetaan ammattitaitoisesti. Verkko on avoin eikä siihen liity omistajien intressiä rahastaa käyttäjiltä. Tämä ei kuitenkaan kelpaa EU:lle, joka vaatii Fingridin omistuspohjan muuttamista. Mitä järkeä on siinä, että Suomi pakotetaan vaikeisiin järjestelyihin, kun kantaverkkojärjestelmä toimii hyvin?

Komissio haluaa pakottaa Suomen omaan sabluunaansa myös päästöoikeuskysymyksessä. Suomen sellu- ja paperiteollisuus kamppailee olemassaolostaan. Tehtaita on jo suljettu, puun hinta pysyy korkeana, ilmastopolitiikka vie pian kuitupuun poltettavaksi, Venäjä uhkaa nostaa puun vientitulleja, edessä on syvä kansainvälinen taloustaantuma.

Jos tähän vielä tulisi syrjäyttäminen vapaista päästöoikeuksista ja siten lisäkustannukset, tämä työllisyyden ja ilmastopolitiikan kannalta keskeinen teollisuudenala joutuisi hakemaan toimintamahdollisuutensa muilta mantereilta.

Suomelle on asetettu uusiutuvan energian osuuden nostamistavoite: 28,5 prosentista 38 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Suomelle siis läimäytetään drakoninen tavoite, vaikka olemme uusiutuvan osuudessa EU:n kolmanneksi paras. Jos vapautusta päästöoikeuksista ei tule, bioenergiaa tuottavia sellutehtaita suljetaan lisää, ja uusiutuvan energian tavoitteen saavuttaminen vaikeutuu entisestään.

Suomen hallitus arvioi tulevassa energiapoliittisessa selonteossa energian kulutuksen kasvun tarkoituksella epärealistisen alhaiseksi, jotta Suomi voisi paremmin saavuttaa uusiutuvan energian tavoitteensa. Näin meillekin leviää EU:ssa vallitseva kulttuuri: ei ole niin tärkeää, saavutetaanko tavoitteita ja millä keinoin, pääasia on, että niillä voidaan hehkuttaa yhteisen pöydän ääressä.

Kolumnisti toimi pääministerinä 1995-2003 ja eduskunnan puhemiehenä 2003-2007. Hän toimii saksalais-venäläisen maakaasuyhtiö Nord Streamin ja suomalaisen energiayhtiö Pohjolan Voiman neuvonantajana.

Teksti
Paavo Lipponen
SK 43/2008