Lipponen: Lasit huurteessa Obaman aikakauteen

SKnetin toimitus
Mielipide 29.1.2009 11:58

Talouskriisin pohjaa ei ole vielä nähty. Helppoa ratkaisua ei ole, mutta kekkostelua emme enää tarvitse, kirjoittaa Paavo Lipponen. Oletko samaa mieltä?

Vuoden 2007 lopulla, USA:n asuntoluottokriisin puhjetessa, Nordean silloinen pääekonomisti Leena Mörttinen vastasi haastattelussa kysymykseen ennusteesta: ”Lasit ovat huurteessa”. Vielä viime vuoden puolivälissä kuviteltiin, että maailmantalouteen tulee normaali laskukausi. Tulikin globaali kriisi, jolle on tunnusomaista suuri epävarmuus, niin kuin MIT:n professori Bengt Holmström luonnehtii. Lasit ovat huurteessa suuremmillakin ekonomisteilla.

Suomen 1990-luvun kriisi oli syvä, mutta koski pääasiassa vain Suomea. Silloin voitiin puhua talvisodan hengestä: uskottiin, että kriisistä selvitään.

Nyt on käynnissä ensimmäinen todellinen globaali kriisi. Se syntyi globaaleista finanssimarkkinoista, lähtien Yhdysvalloista. Perimmiltään kysymys on löysästä asuntoluottojen myöntämisestä sekä vastuuttomasta spekulaatiosta kiinteään omaisuuteen nojaavilla finanssituotteilla. Kun tähän lisättiin USA:n keskuspankin ponneton rahapolitiikka ja maan valtavat alijäämät valtiontaloudessa ja vaihtotaseessa, räjähtävä cocktail oli sekoitettu.

Jos syyllisiä etsitään, huomio kiinnittyy finanssisektorin harjoittamaan manipulaatioon: suhdanteen nähtiin taittuvan, jolloin sitä pyrittiin keinotekoisesti pitkittämään muun muassa harhauttamalla perheitä ottamaan asuntolainaa, jota he eivät milloinkaan kykenisi maksamaan takaisin. Finanssialan kuuluisa itsesäätely petti.

Kriisillä on taustansa myös globaalitalouden symbioosissa tavaraa tuottavien ylijäämämaiden (Kiina) ja niitä kuluttavien maiden (Yhdysvallat) välillä. Financial Timesin talouskommentaattori Martin Wolf analysoi asian selkeästi (FT 21.1.2009). Amerikkalaisten kuluttajien velkaantuminen on kiinalaisten tavarantuottajien etujen mukaista. Kuplaksi paisunut ja puhjennut epätasapaino uhkaa nyt kuitenkin sekä yli- että alijäämämaita.

Barack Obamalta odotetaan ihmetekoja, samaan tapaan kuin Franklin Delano Rooseveltilta 1933. Silloin FDR esitti ehkä kuuluisimman repliikkinsä: kun eräs ystävä sanoi uskovansa, että Roosevelt muistettaisiin yhtenä Amerikan suurista presidenteistä, jos hän onnistuisi kääntämään talouden nousuun, Roosevelt vastasi: ”Ja jos minä epäonnistun, minut muistetaan meidän viimeisenä presidenttinämme”.

Maailmanlaajuinen epätasapaino on korjattava saamalla kysyntä uudelleen nousuun alijäämämaissa. Kiinassa pitäisi elvyttää kotimaista kysyntää sekä investoinneissa että kulutuksessa. Osana tätä globaalia ”new dealia” voisi olla ilmastosopimus, joka siirtäisi voimavaroja erityisesti Kiinan ja Intian energiantuotannon uudistamiseen, käytännössä kivihiilivoimaloiden päästöjen vähentämiseen sekä ajan mittaan hiilidioksidin irrottamiseen ja varastointiin.

Yhdysvaltain taloutta elvytetään massiivisesti sekä raha- että finanssipolitiikalla. Kriittinen ongelma on varallisuusarvojen kuten kiinteistöjen arvon putoaminen ja siihen liittyvä deflaatioriski. Kun meillä väitetään, että finanssisektorin kriisi olisi jo ohi, en ymmärrä, millä planeetalla näiden väitteiden esittäjät elävät. Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin on suuria pankkeja, jotka yhä horjuvat vararikon partaalla. Valtion on pakko lisätä panostustaan niiden pääomittamiseksi. Kuluttajapuolella asuntoluottojen järjestelyt vaativat näyttäviä ratkaisuja, ylivelkaantuneiden ihmisten pelastamista elinikäisestä köyhyydestä.

Talousasiantuntijat puhuvat jo vakavissaan deflaation torjunnasta keskuspankkirahoituksella, siis painamalla rahaa ja ottamalla asuntoja sekä yrityksiä keskuspankin haltuun. Vain Yhdysvalloissa sellainen on mahdollista.

Suomessa eletään kuin olisimme jälleen erikoistapaus. Talvisota-rinnastus sopi 1990-luvun kriisiin, mutta nyt olemme samassa veneessä kaikkien muiden kanssa. Epävarmuus tarkoittaa suurta vaikeutta ennustaa talouden kehitystä. Näyttää siltä, että kasvu on tänä vuonna selvästi miinusmerkkinen. Kriisin pohjaa ei ole vielä nähty muualla eikä siis meilläkään. Vasta puolen vuoden kuluttua alkavat työttömyyden yhteiskunnalliset ja perhekohtaiset vaikutukset tuntua.

Mitään suurta viisautta ei tilanteeseen ole tarjolla. Kaikkialla tarvitaan voimakkaita toimia. Eivätkä miljardimäärät ole pääasia. Sen sijaan on tärkeää, että toimeen ryhdytään etuajassa ja näyttävästi. Hankkeita voi aloittaa perusrakenteissa, kuten liikennekohteissa, sekä julkisella sektorilla, esimerkkinä homekoulujen korjaus. Aikaa on jo hukattu tarpeeksi.

Kriisi on käynnistänyt kansainvälisen ideologisen keskustelun talousjärjestelmästä. Presidentti Nicolas Sarkozy ja pääministeri Matti Vanhanen ovat innostuneet kehittelemään aivan uutta talousjärjestelmää, Sarkozy ”uutta kapitalismia”, Vanhanen ”kolmatta tietä”. Molemmat harjoittavat politiikassa tyypillistä ”Flucht nach vorne” -teatteria: juostaan kovempaa, jotta päästäisiin pakoon karua todellisuutta.

Harvardin taloustieteen professori Amartya Sen sanoi asian selkeästi: ei pidä lähteä sotkemaan käsitteitä, vaan markkinat on pidettävä erillään ja saatava toimimaan, mutta niiden rinnalla tarvitaan vahvoja instituutioita.

Huhtikuussa presidentti Obama isännöi Washingtonissa 20 johtavan talousmaan johtajien kokousta, jossa on tarkoitus uudistaa maailmantalouden instituutioita. Suomikin on 1940-luvulta lähtien ollut mukana niin sanotussa Bretton Woods -järjestelmässä, jonka osatekijät vaativat nyt täysremonttia.

OECD:n pääsihteerin Angel Gurrian piti käydä täällä, kolmannen tien mallimaassa, oikein valistamassa, että tehän olette tehneet sen! Sosiaalidemokraattisen hyvinvointi-ideologian pohjalle rakennettu pohjoismainen malli, jossa markkinatalous kukoistaa ja vahva yhteiskunta huolehtii niin tasa-arvosta kuin inhimillisen pääoman uusintamisesta, pätee tässäkin tilanteessa. Ei tässä tarvita kekkostelua.

”Politiikka palaa politiikkaan” on pelkkää hämäystä, pyrkimystä oikeuttaa mielivaltainen politiikka. Politiikka nimenomaan on pettänyt, kun päättäjät eritoten Yhdysvalloissa ovat sallineet markkinoita valvovien instituutioiden heikkenemisen. Tarvitaan siis vastuullisempaa, sosiaalisempaa politiikkaa.

Vastuullista politiikkaa on valmistautuminen laman jälkeiseen aikaan. Velkaantuminen on silloin pysäytettävä ja otettava vastaan ikääntyvän väestön haaste. Työmarkkinajärjestöjen keskinäinen yhteisymmärrys työeläkejärjestelmän ja muun sosiaaliturvan rahoituksesta nostaa jälleen hädän hetkellä esiin yhden suomalaisen yhteiskunnan suurimmista vahvuuksista, kyvyn hakea laajaa yhteisymmärrystä työmarkkinoilla.

Teksti
Paavo Lipponen
SK 5/2009 (ilm. 30.1.2009)

Kirjoittaja toimi pääministerinä 1995-2003 ja eduskunnan puhemiehenä 2003-2007. Hän toimii maakaasuyhtiö Nord Streamin ja energiayhtiö Pohjolan Voiman neuvonantajana.

Keskustelu

Lipposelta puuttuu syvällinen tieto USA:n finanssikriisin syistä,laajuudesta ja kestosta.Mitään tällaista ei ole ennen nähty ja kriisin ratkaisua ei ole vielä näköpiirissä. USA on konkurssikypsä.

Lipponen käsittelee vaikeaa taloudellista tilannetta kohtlaisen joviaalisti ja muistaa jopa 30-luvun lamantakin. Silloin Suomessakin tilat vaihtoivat omistajaa. Amerikkalaisten kiinteistöpankkien ahneudesta johtuneesta kuprusta ovat saaneet osansa suomalaisetkin sijoittajat. Mikä sitten lääkkeeksi? Sitä ei Lipponen suoraan kerro. Nyt hallitus ainakin hymistelee urotöillään ja yhtenäisillä päätöksillään. Tervetulleita ovat miljoonat ja etenkin se EU-panostus, jolla on tarkoitus saattaa koko valtakunta yhtäläisten tietoliikennemahdollisuuksien piiriin. Hallituksen yhtenäisyyden nimissä on sitten jätetty vesilakiehdotus. Siinä annetaan ymmärtää, että Suomi pärjää ilman vesivoimasta saatavaa säätövoimaa. Vihreys on tietenkin vetävä aate, mutta nyt se vetää valtakuntaa yhä syvemmälle suojelun suohon. Se ei ole mielestäni vastuullista asioiden hoitoa. Toivottavasti eduskunnasta löytyy ryhtiä valtakunnan nostamiseen lamasta.

Lipponen on täysin väärässä, kun hän esittää, että sosiaalidemokraattinen hyvinvointi-ideologian pohjalle rakennettu malli on jokin pelastus. Hän ei joko uskalla katsoa tai ei näe tarpeeksi kauas. Se malli vie konkurssiin samoin kuin muutkin sosialismin muodot, jotka sen jo ovat tehneet. Hallitsevat poliitikot ja virkamiehet, ammattijärjestöjen ideologit ja asiantuntijat, kuten veroprofessorit, ovat kaikki riippuvaisia vallitsevasta systeemistä ja tyytyvät näpertelemään veroprosenttien kanssa, saavutettujen etujen ja palvelujen kanssa, joiden rahoitukseen ei ole muita keinoja, kuin jatkuvat verojen korotukset. Verojärjestelmä tulee aina vain epäoikeudenmukaisemmaksi.
Jossakin vaiheessa on alettava karsia kuluja, poliitikkojen hyvinvointi-ideologian sumentamien ajatusten takia se tapahtuu vasta, kun ollaan konkurssissa. Itse asiassa on häpeä, että hyvinvointia kustannetaan velalla, tulevien sukupolvien kustannuksella.
Esimerkiksi kaikki ansiosidonnaiset etuudet on romutettava. Työttömyyskorvaukset, sairauspäivärahat ja myös eläkkeet. Se ei ole kestavällä pohjalla, että työssä käyvät veronmaksajat on valjastettu yrityksen pitää näiden etuuksien saajien elintaso lähes ennallaan, vaikka eivät olisi töissä. Se ei ole veronmaksajien asia. Jokainen voi työelämänsä aikana pyrkiä järjestämään perueläkettä ja muita etuuksia korkeamman elintason halunsa ja kykynsä mukaan. Peruseläke ja muut etuudet ovat vain peruelämisen tason ja kaikille sama, jos ei muuta ole. Ammattijärjestöjen roolia ja asenteita on myös jyrkästi korjattava.
Meillä ei ole ennää nytkään varaa tähän hyvinvointivaltioon, kun pitää tehdä velkaa. Hyvinvointi-ideologia lienee kohta sata vuotta vanha idea. Maailma on muuttunut, emme ole niin paljon etevämpiä, kuin muitten maitten kansalaiset, että pystyisimme vähemmällä työllä pitämään muita korkeampaa elintasoa. Tämän ideologian syntyaikoina ei ollut todellista maailmanlaajuista kilpailua. Nyt alkaa olla.
Hyvinvointi-ideologia on huijaus, pehmososialismia, vrt.
pehmoporno ja porno, sitä lähempänä sosialismia, mitä lähemmäksi 100 prosenttia nousee yhteiskunnan kautta kierrätetty osuus bruttokansantuotteesta. Tällä kurssilla mennään konkurssiin

Kiinnitin huomiota Lipposen mainitsemiin sanoihin ”sosiaalidemokraattisen hyvinvointi-ideologian pohjalle rakennettu pohjoismainen malli”. OECD:n asiantuntijan mukaan tämä olisi hyvä lähtökohta. Sitä paitsi pohjoismainen hyvinvointi ei ole yksistään sosiaalidemokrattien ansiota Suomessa, eihän reilu 20 % vaalikannatus siihen riittäisi. Se on laajojen yhteiskuntapiirien aikaansaannos.
Asia on niin, että ajan mukaan tulee kehittymään uusi kolmas malli, joka on kaukana sosialismista ja siten sosiaalidemoratiasta samoin kuin täyspuhtaasta kapitalismista. Välttämättä se ei ole ideologinen malli tai oppi, kuinka talous ja hyvinvointi yhdistetään, siinä on mukana uusia elementtejä. Ei meidän tarvitse kekkostella mutta ei nyt sentään lippostellakaan.

Lipposella on koko poliittisen uran taipumus syyttää muita vahingoista tai politiikasta,joiden osalta itselläkin on ollut vastuita. Tämä heikentää hänen kirjoituksensa uskottavuutta,jossa sinänsä oli myös asiallisia huomautuksia. Suomalainen finanssiteollinen yhteisö on päässyt toistaiseksi vähäisellä kritiikillä sen heikosta kriisin ennakkoinnista huolimatta.Suomen pankkijärjestelmä oli tervehdytetty 1990-luvulla,kun se oli ensin ajettu kriisiin Holkerin-Sorsan pakkomielteisin kovan markan opein. Lipposen kirjoitus vaikka tapailee perusteltua kritiikkiä(markkinatalous ei toimi),ei uskottavuusongelmien takia puhuttele riittävästi.

Lipposen aikana Enso,Merita ja Sonera myytiin alehintaan ruotsalaisille ja valtion rakenteita ajettiin alas. Nyt elinehto on valtion roolin vahvistaminen.Lipponen pyrki EU:n ytimeen itsenäisten valtioiden liiton sijasta. Se oli vakava virhe, mistä maksetaan vielä kova hinta !
Talvisodassa olimme yksin ja nyt taas,saatte nähdä !

USA tekee omat ratkaisunsa ja ei tule välittämään muista.
Vain läheisimmät liittolaiset huomioidaan. USA joutuu tekemään rahauudistuksen, vetämään joukkojaan ja avustuksiaan pois muualta maailmasta. Puuttin varoitti jo tilanteesta,jossa käännytään sisäänpäin,silloin kaikki joutuvat tekemään omat ratkaisunsa yksin ja oman maan sisällä. EU tekee oman ratkaisunsa, onko Italian,Ranskan, Saksan ja muiden suurten päätös yksimielinen? Kestääkö EURO, vai pitääkö varautua vielä pahempaan? Suomi joutuu tekemään omat ratkaisunsa,silloin ei ole varaa olla liian nirso vaihtoehdoille. Suuret hankkeet on otettava käyttöön.Ydinvoimala,tai kaksi rata Muurmanskiin ja Narviikkiin.

Näitä luetaan juuri nyt