Lipponen: Lasit huurteessa Obaman aikakauteen

Mielipide 29.1.2009 11:58

Talouskriisin pohjaa ei ole vielä nähty. Helppoa ratkaisua ei ole, mutta kekkostelua emme enää tarvitse, kirjoittaa Paavo Lipponen. Oletko samaa mieltä?

Vuoden 2007 lopulla, USA:n asuntoluottokriisin puhjetessa, Nordean silloinen pääekonomisti Leena Mörttinen vastasi haastattelussa kysymykseen ennusteesta: ”Lasit ovat huurteessa”. Vielä viime vuoden puolivälissä kuviteltiin, että maailmantalouteen tulee normaali laskukausi. Tulikin globaali kriisi, jolle on tunnusomaista suuri epävarmuus, niin kuin MIT:n professori Bengt Holmström luonnehtii. Lasit ovat huurteessa suuremmillakin ekonomisteilla.

Suomen 1990-luvun kriisi oli syvä, mutta koski pääasiassa vain Suomea. Silloin voitiin puhua talvisodan hengestä: uskottiin, että kriisistä selvitään.

Nyt on käynnissä ensimmäinen todellinen globaali kriisi. Se syntyi globaaleista finanssimarkkinoista, lähtien Yhdysvalloista. Perimmiltään kysymys on löysästä asuntoluottojen myöntämisestä sekä vastuuttomasta spekulaatiosta kiinteään omaisuuteen nojaavilla finanssituotteilla. Kun tähän lisättiin USA:n keskuspankin ponneton rahapolitiikka ja maan valtavat alijäämät valtiontaloudessa ja vaihtotaseessa, räjähtävä cocktail oli sekoitettu.

Jos syyllisiä etsitään, huomio kiinnittyy finanssisektorin harjoittamaan manipulaatioon: suhdanteen nähtiin taittuvan, jolloin sitä pyrittiin keinotekoisesti pitkittämään muun muassa harhauttamalla perheitä ottamaan asuntolainaa, jota he eivät milloinkaan kykenisi maksamaan takaisin. Finanssialan kuuluisa itsesäätely petti.

Kriisillä on taustansa myös globaalitalouden symbioosissa tavaraa tuottavien ylijäämämaiden (Kiina) ja niitä kuluttavien maiden (Yhdysvallat) välillä. Financial Timesin talouskommentaattori Martin Wolf analysoi asian selkeästi (FT 21.1.2009). Amerikkalaisten kuluttajien velkaantuminen on kiinalaisten tavarantuottajien etujen mukaista. Kuplaksi paisunut ja puhjennut epätasapaino uhkaa nyt kuitenkin sekä yli- että alijäämämaita.

Barack Obamalta odotetaan ihmetekoja, samaan tapaan kuin Franklin Delano Rooseveltilta 1933. Silloin FDR esitti ehkä kuuluisimman repliikkinsä: kun eräs ystävä sanoi uskovansa, että Roosevelt muistettaisiin yhtenä Amerikan suurista presidenteistä, jos hän onnistuisi kääntämään talouden nousuun, Roosevelt vastasi: ”Ja jos minä epäonnistun, minut muistetaan meidän viimeisenä presidenttinämme”.

Maailmanlaajuinen epätasapaino on korjattava saamalla kysyntä uudelleen nousuun alijäämämaissa. Kiinassa pitäisi elvyttää kotimaista kysyntää sekä investoinneissa että kulutuksessa. Osana tätä globaalia ”new dealia” voisi olla ilmastosopimus, joka siirtäisi voimavaroja erityisesti Kiinan ja Intian energiantuotannon uudistamiseen, käytännössä kivihiilivoimaloiden päästöjen vähentämiseen sekä ajan mittaan hiilidioksidin irrottamiseen ja varastointiin.

Yhdysvaltain taloutta elvytetään massiivisesti sekä raha- että finanssipolitiikalla. Kriittinen ongelma on varallisuusarvojen kuten kiinteistöjen arvon putoaminen ja siihen liittyvä deflaatioriski. Kun meillä väitetään, että finanssisektorin kriisi olisi jo ohi, en ymmärrä, millä planeetalla näiden väitteiden esittäjät elävät. Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin on suuria pankkeja, jotka yhä horjuvat vararikon partaalla. Valtion on pakko lisätä panostustaan niiden pääomittamiseksi. Kuluttajapuolella asuntoluottojen järjestelyt vaativat näyttäviä ratkaisuja, ylivelkaantuneiden ihmisten pelastamista elinikäisestä köyhyydestä.

Talousasiantuntijat puhuvat jo vakavissaan deflaation torjunnasta keskuspankkirahoituksella, siis painamalla rahaa ja ottamalla asuntoja sekä yrityksiä keskuspankin haltuun. Vain Yhdysvalloissa sellainen on mahdollista.

Suomessa eletään kuin olisimme jälleen erikoistapaus. Talvisota-rinnastus sopi 1990-luvun kriisiin, mutta nyt olemme samassa veneessä kaikkien muiden kanssa. Epävarmuus tarkoittaa suurta vaikeutta ennustaa talouden kehitystä. Näyttää siltä, että kasvu on tänä vuonna selvästi miinusmerkkinen. Kriisin pohjaa ei ole vielä nähty muualla eikä siis meilläkään. Vasta puolen vuoden kuluttua alkavat työttömyyden yhteiskunnalliset ja perhekohtaiset vaikutukset tuntua.

Mitään suurta viisautta ei tilanteeseen ole tarjolla. Kaikkialla tarvitaan voimakkaita toimia. Eivätkä miljardimäärät ole pääasia. Sen sijaan on tärkeää, että toimeen ryhdytään etuajassa ja näyttävästi. Hankkeita voi aloittaa perusrakenteissa, kuten liikennekohteissa, sekä julkisella sektorilla, esimerkkinä homekoulujen korjaus. Aikaa on jo hukattu tarpeeksi.

Kriisi on käynnistänyt kansainvälisen ideologisen keskustelun talousjärjestelmästä. Presidentti Nicolas Sarkozy ja pääministeri Matti Vanhanen ovat innostuneet kehittelemään aivan uutta talousjärjestelmää, Sarkozy ”uutta kapitalismia”, Vanhanen ”kolmatta tietä”. Molemmat harjoittavat politiikassa tyypillistä ”Flucht nach vorne” -teatteria: juostaan kovempaa, jotta päästäisiin pakoon karua todellisuutta.

Harvardin taloustieteen professori Amartya Sen sanoi asian selkeästi: ei pidä lähteä sotkemaan käsitteitä, vaan markkinat on pidettävä erillään ja saatava toimimaan, mutta niiden rinnalla tarvitaan vahvoja instituutioita.

Huhtikuussa presidentti Obama isännöi Washingtonissa 20 johtavan talousmaan johtajien kokousta, jossa on tarkoitus uudistaa maailmantalouden instituutioita. Suomikin on 1940-luvulta lähtien ollut mukana niin sanotussa Bretton Woods -järjestelmässä, jonka osatekijät vaativat nyt täysremonttia.

OECD:n pääsihteerin Angel Gurrian piti käydä täällä, kolmannen tien mallimaassa, oikein valistamassa, että tehän olette tehneet sen! Sosiaalidemokraattisen hyvinvointi-ideologian pohjalle rakennettu pohjoismainen malli, jossa markkinatalous kukoistaa ja vahva yhteiskunta huolehtii niin tasa-arvosta kuin inhimillisen pääoman uusintamisesta, pätee tässäkin tilanteessa. Ei tässä tarvita kekkostelua.

”Politiikka palaa politiikkaan” on pelkkää hämäystä, pyrkimystä oikeuttaa mielivaltainen politiikka. Politiikka nimenomaan on pettänyt, kun päättäjät eritoten Yhdysvalloissa ovat sallineet markkinoita valvovien instituutioiden heikkenemisen. Tarvitaan siis vastuullisempaa, sosiaalisempaa politiikkaa.

Vastuullista politiikkaa on valmistautuminen laman jälkeiseen aikaan. Velkaantuminen on silloin pysäytettävä ja otettava vastaan ikääntyvän väestön haaste. Työmarkkinajärjestöjen keskinäinen yhteisymmärrys työeläkejärjestelmän ja muun sosiaaliturvan rahoituksesta nostaa jälleen hädän hetkellä esiin yhden suomalaisen yhteiskunnan suurimmista vahvuuksista, kyvyn hakea laajaa yhteisymmärrystä työmarkkinoilla.

Teksti
Paavo Lipponen
SK 5/2009 (ilm. 30.1.2009)

Kirjoittaja toimi pääministerinä 1995-2003 ja eduskunnan puhemiehenä 2003-2007. Hän toimii maakaasuyhtiö Nord Streamin ja energiayhtiö Pohjolan Voiman neuvonantajana.