Lipponen: EU kestää vain tiivistymällä

Mielipide 24.7.2008 13:47

Euroopan unionia vaivaavat populismi, ympäristöfundamentalismi ja protektionismi, arvioi Paavo Lipponen kolumnissaan.

Seuraavassa otteita Lipposen kirjoituksesta (SK 30/2008; ilm. 25.7.2008):

Ulkoministeri Alexander Stubbin esitellessä Washingtonissa Euroopan unionia supervaltana EU näytti lähinnä poliittiselta kääpiöltä isäntämaan USA:n rinnalla. Irlannin kansanäänestyksen ”ei” uudelle perussopimukselle vain terävöitti kuvaa EU:n tilasta. Ranskan puheenjohtajuudelle asetetaan suuria toiveita, mutta ne ovat ylimitoitettuja. On aika palata peruskysymyksiin EU:n tavoitteesta ja toimintatavasta.

Presidentti Nicolas Sarkozy avasi Ranskan puheenjohtajuuden näyttävällä Välimeren huippukokouksella Pariisissa. Tuloksena on ”Välimeren unioni”, johon kuuluvat kaikki unionin jäsenmaat sekä kymmenen Välimeren piirin yhteistyövaltiota Marokosta Israeliin. Uutta yhteisöä hallinnoimaan perustetaan sihteeristö ja siihen ohjataan EU:n rahoitusta.

Sarkozyn Välimeri-aloite on otettava vastaan avoimella mielellä, mutta siihen liittyy merkittävä ongelma, strateginen tarkoitus: tähtääkö se unionin laajentumiseen Välimeren piirissä, vai päinvastoin mahdollisten tulevien jäsenmaiden kuten Turkin sulkemiseen omaan karsinaansa, vailla jäsenyysperspektiiviä? Kaikesta päätellen jälkimmäinen on aloitteen todellinen motiivi. Siinä tapauksessa voi kysyä, onko EU hukkaamassa sekä oman tarkoituksensa että strategiansa globaalina toimijana.

EU ei ole eikä siitä näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa tule sotilaallista supervaltaa USA:n ja Venäjän rinnalle. Yhteinen puolustus voi olla uskottava vain yhteistä politiikkaa harjoittavassa unionissa, jolla on liittovaltionomainen rakenne. EU:n kehittyessä perussopimuksen hengessä ”kohti yhä tiiviimpää unionia” yhteisöä on vahvistettava käyttämällä sen suurimpia vahvuuksia. Niistä merkittävin on kyky laajentua rauhan, vakauden, hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien yhteisönä. Sitä mukaa kun EU:n lähialueen maat omaksuvat unionin perusarvot ja viime kädessä täyttävät ehdot, ne voivat liittyä jäseniksi. Jäsenyyttä ei tyrkytetä yhdellekään naapurille, vaan se vaatii aktiivista pyrkimystä. Kun näin toimitaan, EU voi tulla hakijamaata vastaan.

EU tarvitsee johtajuutta yhteisön kehittämiseksi, yhteisen politiikan vahvistamiseksi ja laajentumisen edellytysten vahvistamiseksi. Nyt unionia vaivaa kolme ”ismiä”: laajentumista jarruttaa kansaa kosiskeleva populismi, järkevää ilmasto- ja energiapolitiikkaa sabotoi ympäristöfundamentalismi, suurvalta-aseman saavuttamista keskeisen vahvuuden, kauppapolitiikan alalla kampittaa protektionismi. Uskottava johtajuus voidaan rakentaa vain löytämällä tasapaino määrätietoisen, tavoitteellisen toiminnan ja kansalaisten hyväksynnän välille. EU:n politiikkaa on perusteltava paremmin, suurten maiden suurten päälliköiden on omaksuttava uudenlainen asenne muihin jäsenmaihin. EU ei tarvitse puheenjohtajaa, joka keskittyy esiintymään G8 -perhekuvassa, vaan sellaista johtoa, joka systemaattisesti käy kuuntelemassa jäsenmaiden huolia niiden pääkaupungeissa.

EU:n kansalaisilla on yksinkertaisesti ollut liian paljon sulatettavaa: unionin historian suurin laajentuminen, perussopimuksen uudistaminen ja sisäisten reformien paine. Populistipoliitikoille on ollut liian helppoa tehdä EU:sta syntipukki asioille, kuten julkisen talouden vakauttamiselle, jotka olisivat välttämättömiä Lissabonin strategiasta riippumatta. Jäsenmaille on jätettävä enemmän tilaa omille ratkaisuille EU:n nykyisessä ilmasto- ja energiapolitiikassa.

Laajentumiseen tulee luonnollinen tauko. Kroatian jäsenyys on turvattava ja tuettava muiden Balkanin maiden jäsenyysprosessia. Turkin jäsenyyskysymyksen ratkaisuun on vielä vuosia aikaa, joten Turkkia ei tarvitse nöyryyttää EU-kansalaisten huolten huomioonottamiseksi. Kauppapolitiikassa Dohan kierroksen loppuun saattaminen on kaikkien etu, nyt entistä selvemmin, kun maailmantalous tarvitsee uutta kasvusysäystä. Vai halutaanko, että EU hoitaa kehitysmaiden ongelmia pelkällä kehitysavulla ja rakentaa köyhille entistä korkeampia piikkilankaesteitä, jotta pysyisivät poissa EU:n porteilta?

Suunnitelma B? EU:n tulee nyt keskittyä saamaan aikaan tuloksia sen sijaan, että jatkuvasti asetetaan uusia tavoitteita, joista jo päätettäessä tiedetään, ettei niitä voida toteuttaa. Perussopimuksen ratifiointiprosessia on syytä jatkaa, mutta jos se ei etene, ei sitä kannata väkisin viedä eteenpäin. Johtajuuskriisiin on löydettävä ratkaisu, sillä nykyisellä menolla kansalaisten luottamus vain heikkenee. Jäsenmaita ei voi kohdella niin kuin Irlantia, jota Ranskan ulkoministeri uhkaili ennen kansanäänestystä. Komissio on periaatteessa pienten jäsenmaiden ystävä, mutta ilman poliittista johtoa byrokratiassa kiehuva hype ja besserwisserismi pääsevät valloilleen. Jokaisessa jäsenmaassa, etenkin johtajuuttaan itsestään selvänä pitävissä suurissa kuten Saksassa ja Ranskassa, on mentävä peilin eteen.

Kolumnisti toimi pääministerinä 1995-2003 ja eduskunnan puhemiehenä 2003-2007.