Linjavalinta vaaleissa: Kansainvälinen vai impivaaralainen Suomi

Mielipide 14.4.2011 17:00

Suomen kansallisen EU-politiikan perussuunta on ehkä merkittävin asia, johon äänestäjä voi tulevissa eduskuntavaaleissa vaikuttaa. Tarjolla on kerrankin selvästi toisistaan eroavia vaihtoehtoja sekä Suomen EU-politiikkaa käytännössä johtavaksi pääministeriksi että talouden ja maahanmuuton kaltaisten eurooppalaisten kysymysten kansallisiksi vastauksiksi. Huhtikuun 17. onkin tärkeämpi päivä yleiseurooppalaiselle kehitykselle kuin Suomessa ajattelemme.

Eduskuntavaalien tulos määrää Suomen seuraavan pääministerin. Reaalisia vaihtoehtoja ovat Mari Kiviniemi, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen ja Timo Soini.

Valinta vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen enemmän kuin mikään muu näissä vaaleissa. Pääministeriehdokkaillamme on nimittäin hyvin erilaiset näkemykset siitä, millaista linjaa he vetäisivät Suomen äänellä Eurooppa-neuvoston kokouksissa.

Vaikka eduskunnan ja suuren valiokunnan asema Suomen EU-kantojen määrittelyssä on vahva, maailmasta on tullut sillä tavoin kompleksinen ja nopeatempoinen, ettei kaikkea voi ennakoida Arkadianmäellä etukäteen. Tärkeimmissä jäsenmaiden EU-keskusteluissa meillä on vain yksi edustaja, jonka suhtautumisen ja reagointikyvyn varassa on tulevaisuudessa yhä enemmän. Pieni Suomi voi jatkossakin vaikuttaa Eurooppaan kokoaan enemmän, jos meillä on malttia valita edustajamme viisaasti.

Euroopan kannalta on myös tärkeää, kenestä tulee Suomen seuraava valtiovarainministeri. Suomi on alusta alkaen ollut yksi aktiivisimmista EMU-maista. Ainakin toistaiseksi kansallinen taloudenpitomme on EU:ssa esimerkillinen: täytämme vakaus ja kasvusopimuksen tiukat ehdot. Talousnäkemystämme arvostetaankin laajasti ympäri Eurooppaa.

Näin ollen myös suhtautumisellamme Euroopan velkakriisin hoitoon ja yhteisiin toimiin talouden vakauttamiseksi on suurempi merkitys kuin kansallisten vaaliemme näkökulmasta vaikuttaa. Euro ei ole vain yhteinen raha tai tiivistyvän yhteisen talouspolitiikan ydin: se on keskeisin yhteiseurooppalaisen kehityksen symboli ja kylmän sodan päättymisen jälkeen tärkein poliittinen arvovalinta etenkin Saksalle ja Ranskalle.

Yhteisvaluutta oli aikanaan Ranskan ennakkoehto Saksojen yhdistymiselle: tae siitä, ettei Saksa enää koskaan lähtisi kansallisen itsekkyyden tielle, ja muille väylä osalliseksi Saksan vahvaan talousjärjestelmään.

2010-luvulla Suomi ei voi enää valita, onko se osa Eurooppaa. Kaikkien maantieteellisen Euroopan valtioiden tulevaisuus riippuu ratkaisevasti EU:n jäsenmaiden yleiskehityksestä. Taannoinen tuhkapilvikriisi osoitti konkreettisesti, kuinka haavoittuvainen Itämeren taakse Euroopan perimmäisnurkkaan eristetty Suomi voi nykymaailmassa olla.

Talous on jo täysin globaalia – kun maa järisee Japanissa, osakekurssit romahtavat välittömästi meilläkin. Ja vaikka läheisyysperiaate on EU:n päätöksenteon tärkeä periaate, emme voi mitään sille, että rajattomassa maailmassa on yhä enemmän talous- ja ympäristökysymysten kaltaisia asioita, joille merkittävätkään kansallisvaltiot eivät yksin voi mitään, pienestä Suomesta puhumattakaan.

On uskomatonta, että eduskuntavaalien tärkeä linjavalinta tehdään kansainvälisen ja impivaaralaisen Suomen välillä. Jälkimmäinen on kaunis kansallisromanttinen haavekuva, mutta on aika herätä todellisuuteen, ennen kuin se muuttuu painajaiseksi.

Globaalissa maailmassa Eurooppa pääsee joko yhtenäisenä alueena toimijaksi Yhdysvaltojen ja vahvasti kehittyvien Kiinan, Intian, Brasilian ja Meksikon kaltaisten toimijoiden joukkoon, tai nykymuotoisena toisiaan nokittelevien kansallisvaltioiden historiallisena klubina ei mihinkään. Omiin pusseihinsa pelaavien kansallisvaltioiden Eurooppaa kokeiltiin jo pariin otteeseen 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla, tunnetuin seurauksin

Eduskuntapuolueiden EU linjauksia koskevan kyselyn vastauksiin voi tutustua täällä (pdf).

Arto Aniluoto
Kirjoittaja on Eurooppalainen Suomi ry:n toiminnanjohtaja.