Leppävuori: Osaamista hyödynnettävä paremmin

SKnetin toimitus
Mielipide 21.11.2008 10:10

Valtiolle vahvempi rooli hyvinvointi-innovaatioiden luomisessa.

Suomen kaltaisessa maassa, jossa on korkea koulutustaso mutta rajalliset resurssit, innovaatioiden merkitys korostuu. Innovaatioiden hyödyt korjaa kansantalous. Hyötyjä, oli se sitten valtio, elinkeinoelämä tai tutkimusorganisaatio, ottakoon myös vahvemman roolin ja toteutusvastuun. Vain toteutunut innovaatio on oikea innovaatio muuttuessaan käytännön osaamiseksi, palveluksi, työpaikoiksi ja hyvinvoinniksi.

Kansallisen innovaatiostrategian viesti on, että tarjontalähtöisyyden rinnalla tulee vahvistaa kysyntälähtöistä innovaatiopolitiikkaa. Kärkeä suunnataan ei-teknologiseen innovaatiotoimintaan. Tieteellinen tutkimus ja teknologian kehittäminen jätetään ulkopuolelle toteamuksella, että maailmassa suuri osa teknologioista on saatavissa markkinoilta.

Osaaminen on innovaation oleellinen komponentti, ja osaamisen kehittämisessä uutta tietoa luova tutkimus on oleellista. Innovaatiostrategiaa ei voi ajatella irrallaan tiede- ja teknologiastrategiasta. Tutkimus on osa sivistystä eikä mitenkään verrattavissa kulutushyödykkeeseen. Tiedon on myös johdettava elinkeinoelämän rakenteiden uusiutumiseen.

Yliopistojen ja elinkeinoelämän vuorovaikutuksen pitää olla läheistä. Mutta jos yliopistojen autonomiaa lähdetään elinkeinoelämän ehdoin ohjaamaan, olemme vaarallisilla vesillä. Opetus ja tutkimus ovat yliopistojen ydintehtäviä, ei bisneksen tekeminen. Tärkeämpää on yhteistyö elinkeinoelämän kanssa – tutkimuksen ehdoilla. Teknologia ja osaaminen siirtyvät ihmisten mukana. Innovaatiot tapahtuvat elinkeinoelämässä eivätkä yliopistoissa. Suomessa on hyvin toimiva innovaatioekosysteemi erilaisine toimijoineen. Kokonaisuutta on syytä kehittää.

Innovaatiotoiminnassa korostuvat tiimityöskentely ja yhteisöllisyys. Nämä ovat vastakohtia yliopistomaiselle yksilökeskeisyydelle, jossa menestymistä mitataan henkilökohtaisilla tieteellisillä saavutuksilla. Tutkijan arvomaailmassa korostuvat autonomia ja halu uppoutua omaan asiantuntijuuteen. Kun autonomiaa häiritään strategisella ajattelulla ja tekemisten priorisoinnilla, aiheutetaan ristiriitoja ja huonovointisuutta.

Julkiset tutkimuslaitokset tuottavat tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopalveluja elinkeinoelämälle ja muulle yhteiskunnalle. Tämä erottaa tutkimuslaitokset yliopistoista, joiden ydintoimintaa ovat opetus ja uutta tietoa luova tutkimus. Innovaatiojohtaminen on verkostojohtamista. Eri tiedealojen ja myös elinkeinoalojen kulttuurit poikkeavat toisistaan, mikä vaikuttaa yhteistyön muotoon ja menestykseen. Innovaatiotoiminta edellyttää myös yrittäjyyttä, siis erilaista osaamista kuin tieteellinen tutkimus.

Yliopistojen ja tutkimuslaitosten on otettava julkisen sektorin tuottavuuden lisäämisvaatimus vakavasti. Ovatko tutkijat oikeutettuja vaatimaan jatkuvasti lisää resursseja vai ovatko kansalaiset oikeutettuja vaatimaan lisää tuloksia? Tuottavuuden parantumista pitää kuitenkin mitata muilla tavoin kuin henkilömäärän vähenemisellä. Jos tulevaisuutemme perustuu osaamiseen ja sen hyödyntämiseen, niin eikö silloin juuri niiden asioiden kehittymistä pidä mitata?

Yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä tulee tiivistää resurssituhlauksen välttämiseksi. Samalla on muistettava, että kilpailu on tieteellisen toiminnan kulmakivi. Kilpailun on kuitenkin tapahduttava samoilla pelisäännöillä. Ei ole merkitystä sillä, miten valtion omana työnä tehty toiminta on rahoitettu, kunhan noudatetaan EU:n valtiontukisäädöksiä.

Innovaatiotoiminta ei ole minkään ryhmittymän yksinoikeus, vaan sen tulee koskea koko yhteiskuntaa, olla osa kulttuuria. On myös uskallettava panostaa riittävästi nouseviin tiede- ja teknologia-aloihin. Rakenteelliset muutokset ilman sisällöllistä uudistumista eivät vie eteenpäin. Globalisoituvassa toimintakentässä emme ole yksin, mutta onnistumista mittaamme pienen isänmaamme menestyksellä.

Kirjoittaja on VTT:n pääjohtaja.

Teksti
Erkki KM Leppävuori
(SK 47/2008, ilm. 21.11.2008)

Keskustelu