Lähdesuojakeskusteluun kaivataan logiikkaa

Tuomo Lappalainen
Mielipide 20.9.2009 16:01

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero kirjoitti blogissaan, että viimeaikaisessa lähdesuojaa koskevassa keskustelussa puurot ja vellit ovat menneet ”vähän sekaisin”.

Olen samaa mieltä.

Hyvä esimerkki tästä on juuri poliisipomon blogi.

Siinä Paatero vakuuttaa ensin olevansa lähdesuojan ”vankkumaton kannattaja”, hip hurraa. Suurin piirtein seuraavassa lauseessa hän kuitenkin vaatii lakiin muutosta, joka antaisi poliisille esitutkinnassa paremmat mahdollisuudet selvittää salassa pidettävien tietojen vuotoja. Siis juuri murtaa lähdesuojaa.

Pitäisiköhän sisäministeri Anne Holmlundin (kok) komentaa alaisensa saman tien logiikan peruskurssille?

Lähdesuojaa koskevien pykälien muuttamista on julkisuudessa perusteltu muutamilla esimerkeillä, joissa tietovuodot ovat loukanneet kipeästi kansalaisten yksityisyyden suojaa.

Tunnetuimpia ovat vakoilusta epäillyn Alpo Rusin ja pedofiiliksi leimatun Matti Inkisen tapaukset. Molemmissa vuodon on arveltu tulleen poliisista, mutta epäilyjä ei ole kyetty näyttämään toteen. Tuskin koskaan kyetäänkään.

Suuri osa tietovuodoista ei kuitenkaan koske ensi sijassa henkilöitä vaan asioita. Juuri tällaiset hallinnon ja myös yritysten sisältä tapahtuvat vuodot ovat toimivan demokratian edellytys. Niiden avulla voidaan estää monenlainen vallan väärinkäyttö. Lisäksi ne ovat yksi tapa varmistaa, että typerät laki- ja muut hankkeet saadaan pysäytettyä ennen kuin on liian myöhäistä.

Moni iso epäkohta on paljastunut, kun joku on kertonut anonyymisti medialle asioita, jotka hänen kuuluisi pykälien mukaan pitää salassa.

Paateron mallissa tällaiset oikeat skuupit huuhtoutuisivat saman pesuveden mukana kuin yksittäisiä, pahimmillaan lähes tuulesta temmattuja rikosepäilyjä koskevat vihjaukset.

Kun meillä on tiedossa selvä ongelma, miksi ihmeessä siihen ei edes yritetä hakea täsmäratkaisua?

Ei pitäisi olla mahdotonta estää lähdesuojan väärinkäyttö niin, ettei sen turvin voi noin vain langettaa raskaita epäilyksiä yksityisten ihmisten ylle. Valmisteilla olevia asioita ja selkeää julkisen aseman väärinkäyttöä koskevat vinkit ovat kokonaan toinen asia.

Parasta lähdesuojan puolustamista on huolehtia, ettei sen ja yksityisyyden suojan välille synny ylittämätöntä ristiriitaa.

Keskustelu

Ongelma tunnettu – mutta vain osin. Täsmäratkaisu on vaikea – mahdoton. Syyt löytyvät yleisesti ottaen ns. ”esivallan” kunnioituksesta, jolla on Suomessa pitkä perinne. Käytännössa jopa tuomioistuimet pitävät sitä yllä. Se tapahtui Smash Asem asiassa. Halla-Ahon vetäminen oikeuteen kuuluu samaan perinteeseen; esivallan kunnioitus tulee ennen mielipiteen vapautta.

Näissä jutuissa kyse on jatkuvasta kamppailusta lehdistön, kansalaisjärjestöjen ja virkavallan välillä. Ei sitä voi oikein ratkaista pysyvästi. Muitta Suomessa tilannetta tulisi korjata valistuksen ja vallan jaon osoittaman eurooppalaisen perinteen suuntaan. Se oli olemassa, ennen sotia selvempänä kuin niiden jälkeen. Eli jos yhä elävät tai vaikuttavat huonot tulkinnat halutaan korjata, yya-ajan, NL:n ja Suomen konkurssien historiat tulisi alkuun kirjoittaa nykyistä tarkemmin.

Aika selväähän sen tulisi jo nyt olla, että maan hankalaa asemaa peiteltiin, jotteivat kansalaiset muutaisi ulos. Oliko tämä siis legitiimisempää kuin tietämisen ja ulos muuton oikeuden rajoittaminen, jotka voi tulkita ”vallan väärinkäytöksi.” Suomen ulkopuolelta on hiukan vaikea tietää, miten nämä asiat nyt maasa nähdään. Mutta vastaavaa debattia ei näytä olevan.

Jotakin vastaavaa tulisi kai hyväksyä pohjaksi, jolla esim. Paateron mielipiteet ovat itse asian ja aiheen väistämistä, epäloogisia sellaisinakin. Logiikan ohesssa tarvitaan itse asiaa.

Tässä sivutaan hyvin vaikeita asioita, itse asiassa niin vaikeita että niiden vuoksi yhdessäkään EU-maassa ei pienen vähemmistön kieltä ole määrätty valtion viralliseksi kieleksi.

Tein itse logiikan virheen tuossa alkukommentissa.

Kysymyksen oikea muoto: Oliko tiedon salaaminen maan asemasta legitiimisempää kuin tiedon antaminen kansalaisille, mikä olisi avannut oikeuden päättää esim. maasta ulos muutosta? Suomessa siis erilaiset salaamiset olivat usein selvää vallan väärinkäyttöä. Oliko se legitiimistä, laillisesti tai poliittisesti hyväksyttävää, jos tavoite oli pitää kansalaiset maassa?

Jos edelläoleva oli ”itse asia,” ja on sitä yhä, miten esim. Paateron mielet sen suhteen sijoittuvat?