Laatu-sanan seikkailut mediassa

Mielipide 27.9.2012 06:25

Media-alalla ei ole pitkään aikaan puhuttu niin paljon laadusta kuin tänä vuonna. Siihen on syynsä.

Laatu liittyy rahaan. Kun mediayhtiöt pelkäävät tulojen menetystä, ne helposti leikkaavat toimituksia, ja toimittajat sanovat tämän heikentävän journalismin laatua. Onhan selvää, että pienempi toimittajajoukko joutuu tinkimään jostain, jos julkaisuja ei lopeteta.

Viimeksi laatukeskustelua ovat viritelleet toimittajat Juha Honkonen ja Jussi Lankinen pamfletissaan Huonoja uutisia. Sen väite on, että nykymenolla uutismedia tappaa itsensä alati heikkenevän laadun vuoksi. Kirja on herättänyt keskustelua muun muassa Helsingin Sanomien kriittisen arvion jälkeen.

Keväällä Alma Media käytti laadun parantamista yhtenä perusteena sille, että se aikoo irtisanoa 135 ihmistä.

”Ei tarvita raketti-insinööriä tajuamaan, että tarkoituksena on tuottaa yhä enemmän sisältöä, jota voidaan helposti monistaa eri paikallislehdissä hiukan erinäköisessä kääreessä”, kirjoitti aiheesta Johanna Vehkoo.

Vehkoo on toimittaja ja tietokirjailija, joka tutkinut muun muassa – yllätys yllätys – laatua journalismissa.

Vehkoon mukaan mekaanista uutistyötä voidaan korvata entistä enemmän roboteilla, ja näin myös tehdään. Siksi jokaisen journalistin pitäisikin miettiä, mitä sellaista hän voisi osata ja tehdä, jota ei voi korvata. Tämän ajatusketjun päässä on usein journalismia, jota pidetään yleisesti laadukkaana. Asiantuntevaa, riittävän syvällistä, analyyttista.

Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessori ja toimittaja Tuomo Pietiläinen kirjoitti Helsingin Sanomissa näin:

”Laatua arvostavat varsinkin median kuluttajat, joiden odotuksista on saatu yllättäviäkin tuloksia kolmen yliopiston laajassa haastattelututkimuksessa. Marraskuussa ilmestyvä kirja Kelluva kiinnostavuus nostaa esiin kaksi asiaa: viihteen sijaan kuluttajat arvostavat uutisia ja nopeuden sijaan journalismin syvällisyyttä.”

Tutkivana toimittajana ja uutismiehenä profiloitunut Pietiläinen korostaa isojen, työllä hankittujen uutisten merkitystä. Mutta yhtä lailla tilausta näyttää olevan sellaiselle journalismille, joka syventää päivittäisessä uutisvirrassa olevia aiheita. Kuten islamilaisten maiden levottomuuksia. Tai automaattista pörssikauppaa, köyhyyttä, ehkä jopa Johanna Tukiaista.

Perinteisesti toimittajat ovat yhdistäneet laatu-sanan syvälliseen, paperille painettuun journalismiin. Näemme yhä enemmän merkkejä siitä, että tämä on kapea tapa katsoa asiaa.

Toimittaja, sosiologi Veikko Eranti nosti kärkevässä blogitekstissään esiin, että ehkä olemmekin katsoneet asiaa aivan väärältä kantilta, kun olemme pohtineet, miten nuoret saisi maksamaan paperijournalismista.

”Entäs jos kuluttajat siirtyvätkin verkkoon, koska sieltä saatava journalismi on yksinkertaisesti parempaa jollakin tavalla?”

Eranti jatkaa:

”Me osaamme lukea lehtiä, jotka tekevät suurella vaivalla ja huolella kiinnostavaa journalismia. Näistä me jopa maksamme. Vielä toistaiseksi myös Kuukausiliitteestä ja sunnuntaisivuista. Mutta kuinka kauan?”

Hänen näkemystään tukee kokemus, joka on saatu Suomen Kuvalehden verkkosivuilla julkaistuista pitkistä artikkeleista, muun muassa aiemmin mainitusta köyhyysjutusta. Niistä parhaita luetaan paljon ja pitkään. Eikä SK ole ainoa paikka, tutustukaa vaikka Longreads.com-palveluun.

Laatukeskustelun herääminen on hyvä merkki. Se kertoo, että journalistit pitävät työtään tärkeänä. Siitä voi päätellä, että lukijatkin ovat samaa mieltä – silloin kun työn tuloksena syntyy hyvää journalismia. Ja se on rakentava viesti kustantajille siitä, että journalistit haluavat olla mukana kehittämässä alan tulevaisuutta.

Otavamediassa on tänä syksynä alkanut Digimediataidot toimitustyössä -niminen valmennusohjelma. Ohjelman osallistujat kirjoittavat tässä blogissa median sähköisistä näkymistä.