Kumarretaan kuvia

Profiilikuva
Teksti
Vesa-Pekka Koljonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kuolemaan kaatuva sotilas Espanjan sisällissodassa.

USA:n merijalkaväen lipunpystytys Iwo Jimalla.

Neuvostolippu valloitetussa Berliinissä.

Jack Rubyn keskelle poliisisaattuetta ampuman Lee Harvey Osvaldin kuolinirvistys.

Kekkonen ja muovikassi-Leskinen lentokentällä.

New Yorkin kaksoistornien tuho.

 

Nämä kuvat ovat kuvajournalismin ikoneita.

Journalismin käsite tulee ranskan sanasta journal, päiväkirja. Olen vuosikymmenten varrella koonnut muutaman kymmenen kuvajournalismia käsittelevän teoksen kokoelman. Suurin osa esittelee kuvajournalismin ”kultaisten vuosikymmmenten” tuotantoa.

Kirjapinkkaa summittaisesti selailemalla voi todeta tekijöiden, suomalaisten lehtikuvaajien huippunimien monenkirjavan tuotannon suuren linjan: nämä kuvajournalistit ovat pitäneet kuvallista päiväkirjaa siitä, mitä ovat ympärillään nähneet ja kokeneet.

Nykyistä kuvajournalismia leimaa selvästi toisenlainen suhde ympäröivään maailmaan.

 

Tällä tavalla asiaa kuvaa tutkija Jenni Mäenpää:

”...kuvajournalismissa on alettu korostaa aiempaa enemmän kuvaajan äärimmilleen vietyä näkökulmien etsintää, persoonallista otetta ja tulkintaa. Siirtymä pelkistetyn informatiivisesta uutiskuvauksesta kohti harkittua visuaalista kuvakerrontaa on selvästi nähtävissä.”

Kuvajournalistien nuori polvi on rohkeaa, mutta toisin kuin edeltävä ammattilaispolvi, se kuvaa omia tuntemuksiaan ympäröivästä maailmasta.

 

Kuvajournalismi voi olla valokuvataidetta, mutta tuskin päinvastoin. Journalistinen kuva vaati kytkennän asiayhteyteen, tekstiin.

Nyky-kuvajournalismi on lähestynyt taidekuvausta. Vaikutteita on saatu muun muassa niin sanotulta Helsinki School -koulukunnalta.

Kokenut lehtikuvaaja sanoi, että nykyään ei voi ottaa kuvia, jotka ilmaisevat elämää ja liikettä:

”Koska enää ei ole sellaisia tapahtumia.”

Ilmankos lehdet ovat täynnään poseeraamaan asetettuja ihmisiä, jotka tuijottavat suoraan linssiin. Kuvaajan käskystä.